tiistai 10. toukokuuta 2016

Luvassa historiallinen Pingisklubi!

Nyt tarkkana! Tämän viikon torstain Pingisklubi on tällä erää viimeinen lajissaan. Heinäkuussa olemme vielä parilla festarilla mukana, mutta niistä lisää tuonnenpana. Nyt on siis ainutlaatuinen tilaisuus hypätä ryhmäpingiksen vietäväksi! Tämä ilta 12. toukokuuta tulee jäämään historiaan.

Dj:ksi tänä historiallisena iltana tulee Pimeys-yhtye, jonka laulaja-kosketinsoittaja Joel Mäkinen kertoi meille tunnelmiaan ennen tulevaa Pingisklubia.




Minkä verran olette tehneet dj-keikkoja?
Tehtiin basistimme Jukkiksen kanssa n. 7 vuotta sitten muutama dj-keikka yhdessä. Silloin oli kiinnostusta aiheeseen ja hommattiin myös aiheeseen liittyvää hard- ja softwarea. Keikat voi laskea kuitenkin yhden käden sormilla. 

Millaista oli tehdä dj-keikkoja verrattuna omiin soittokeikkoihin?
Dj-hommat ovat nastaa vaihtelua soittamiseen. Setin rakentaminen on monipuolisempaa, hyvinkin erilaista musiikkia voi soittaa saman illan aikana.

Minkälaista musiikkia on luvassa pingistelijöiden taustamusiikiksi ja loppuillan tanssijoille?
Lupaan soittaa ainakin muutaman country-klassikon, Frank Sinatraa ja Beatlesiä. Loppuillan tanssijoille lupaan funkkia ja svengaavimpia pop-klassikoita.

Mitä odotuksia sinulla on tulevasta Pingisklubista?
Odotan rentoa klubia hyvien ihmisten kanssa. Toivon, että ehdin myös testata pingistä!

3 biisiä, jotka ainakin aiot soittaa ja miksi?
Beatlesin Here Comes The Sun, Glen Campbellin Witchita Lineman sekä Dannyn Kauan. Ne ovat erinomaisia, sytyttäviä ja koskettavia biisejä, jotka haluaisin itse kuulla klubilla.

Millaisia muistoja sinulla on pingiksestä?
Kuvataideakatemian entisessä aulassa Helsingin Kalliossa on pingispöytä. Ainut kosketus ks. peliin liittyy siihen pöytään.

Jos Pimeys pelaisi keskenään pingistä, mitä kävisi?
Pallo häviäisi.

Miten Pimeyden vuosi 2016 on lähtenyt käyntiin?
Työntäyteisesti. Olemme juuri studiossa Hollolan Petraxilla. Uuden musiikin äänittymistä ei voi estää. Pääsimme testaamaan uusia kappaleita pari viikkoa sitten Tavastialla Juha Itkosen Palatkaa perhoset -kirjan julkkarifestivaaleilla.

Missä vaiheessa työn alla oleva levy on ja millaista materiaalia on luvassa?
Tämän session jälkeen iso osa levyn biiseistä on äänitetty. Kesä tuo mukanaan vielä muutaman jokeri-kappaleen.

Millainen julkaisuaikataulu levyllä on?
Tiedotamme julkaisuaikataulusta, kun se nousee ajankohtaiseksi.

Kesä on pian täällä, miltä Pimeyden kesä 2016 näyttää?
Emme keikkaile tänä kesänä, vaan aherramme uramme parhaan albumin parissa. 



Tällä erää viimeinen Pingisklubi Tampereen Klubilla siis torstaina 12.5. Ilta alkaa kello 23. Silloin käyntiin pärähtävät musan lisäksi Tummat Tunnit ja ryhmäpingispelit. Sisään maksaa narikan verran. Klikkaa itsesi mukaan täs.