maanantai 22. joulukuuta 2014

Alexander in Paris -dj's vetää hihasta jokereita vuoden 2015 ensimmäisellä Pingisklubilla

Vuosi 2015 lähtee Pingisklubilla käyntiin torstaina 8. tammikuuta. Silloin dj-vieraaksemme Tampereen Klubille saapuvat folkrockia soittavan Alexander in Parisin rumpali Lauri Pisilä ja kitaristi Juho Pehkonen sekä bändin apumies Perttu Vornanen. Kyselimme herroilta ennakkotunnelmia.




Minkä verran olette soittaneet dj-keikkaa ja mikä siinä on parasta? 
Heh heh, dj-keikkoja on tullut joskus kuusi vuotta sitten tehtyä jokunen ja aivan muissa merkeissä. Pertulla on enemmän historiaa levareiden takaa. Parasta lienee siis ettei voi todellakaan ennustaa mitä tulee tapahtumaan…

Minkälaisia muistoja teillä on pingiksestä?

Pingiksestä on erittäin lämpimiä muistoja. Allekirjoittaneelta (Juholta) löytyy pingispöytä kotoaan, joten siinä on monet intensiiviset pallorallit tullut tahkottua voittopainoitteisella recordilla, tottakai.

Mitkä odotukset teillä on Pingisklubista? 

Ei olla ikinä Pingisklubilla itse päästy käymään, moista kun ei meillä Jyväskylässä (vielä ainakaan) järjestetä. Ihmiset tuntuvat kertoilevan siitä tosin aika positiivisia fiiliksiä, joten kovin odotuksin lähdetään pitämään hauskaa.

Millaiseen fiilikseen aiotte pingiksenpelaajat siivittää? 

Tarkoituksena olisi soittaa positiivissävytteistä musiikkia. Luvassa on ainakin folkkia, indierokkia ja nopeampaakin poljentoa. Myös hieman jokerimpaa raitaa voi olla luvassa. Miten nämä sitten ryhmäpingiksen peluuseen vaikuttaa, jää nähtäväksi!

Top-3-biisit, jotka aiotte ainakin Pingisklubilla soittaa ja miksi?
 

Boris the Conductor – Sauna Soul
Los Saicos – Demolición
Morley – My Beautiful Darlings 

Ihan siitä selkeästä syystä, että kaikki ovat tahollaan eri genren edustajina käsittämättömän kovia biisejä ja mikäli niitä ei joku pingisklubilainen ole kuullut, niin nyt on korkea aika.

Teiltä ilmestyy debyyttialbumi alkuvuodesta. Miltä se kuulostaa ja miten erotutte muista lukuisista nykybändeistä? 

Saundien suhteen ollaan kehitytty ja sävyä saatu lisää, kun mukana on uusia instrumentteja tuomassa omanlaistaan makua. Levylle ollaan onnistuttu tekemään tarpeeksi erilaisia biisejä ja tunnelmia, jotta se säilyy mielenkiintoisena alusta loppuun. Enpä tiedä, kai sitä voisi analysoida pikantimminkin, mutta lyhykäisyydessään ollaan tehty tietty ainakin omaa korvaamme miellyttävää musiikkia. Hommat hoidettiin kunnolla ja kiirehtimättä, joten kappaleet kuulostaa juuri siltä, kun ne on tarkoitettukin kuulostavaksi. Toivottavasti siitä nyt sitten joku muukin tykkäisi. Aika sen meille näyttänee.

Jos teidät kolme laitetaan pelaamaan pingistä, miten käy? 

Koiramies Perttu taitaa jäähä pronssille. Finaalissa itsensä suurmestariksi kerta toisensa jälkeen paukuttaa Juho. Ei mitään jakoja. 

Torstaina 8. tammikuuta siis pingistellään jälleen Tampereen Klubilla. Ovet aukeavat klo 22, pingismailoja saa lainaan ilmaiseksi ja Tummat Tunnit ovat voimassa koko illan! Ryhmäpingistä pelaamme noin klo 01.30 saakka, minkä jälkeen pistetään tanssit pystyyn. Kaikkien ryhmäpingiksenpelaajien kesken arvomme Katin tavaran ja Överdog -levy-yhtiön levypalkintoja.

Leppoisaa joulua ja tammikuussa nähdään! Sillä aikaa meitä voi seurata vaikka Instagramissa. #Pingisklubi


tiistai 2. joulukuuta 2014

Vaarallinen, kostea ja herkullinen

Joulukuun karkelot saavat räjähtävän lisän, kun Pingisklubi ottaa vastaan komeita dj-vieraita. Isonamu dj's sytyttää Tampereen Klubin liekkeihin torstaina 11. joulukuuta. Voi olla, että ryhmäpingiksen pyörimisnopeudessa ja tanssijalan vipattamisessa tehdään maailmanennätyksiä!

Isonamu dj's on yhtä kuin Henri "Liemi" Koskiniemi ja Iiro "Plays Rasmus" Ylönen. Ensimmäinen tottelee ainakin tämän illan ajan nimeä dj Seksikone ja jälkimmäistä voi kutsua luokseen dj Ankkurinappi -huudahduksella. Utelimme vauhtikaksikolta, mitä tuleva Pingisklubi saa joulun alla kokea.

Dj Ankkurinappi ja Dj Seksikone elementissään.
Arvon dj-vieraamme, millaista tunnelmaa aiotte pingiksenpelaajien iloksi luoda?
Vaarallista, kosteaa ja herkullista!! 

Mitä kokemuksia teillä on ryhmäpingiksestä? 
Henri: Hyvät kokemukset, kyseessä on mahtava kuninkuuslaji!
Iiro: Kokemukset ovat hyvin puutteelliset, mutta muita ryhmäaktiviteetteja olen kyllä harrastanut!

Mitä odotuksia teillä on Pingisklubista?
Back In Tampere ei voi olla muuta kuin parasta koskaan! 

TOP-3-biisit jotka aiotte soittaa ja miksi?
Henri: 
Sheryl Crow – All I Wanna Do
Wham – Last Christmas
Panorobotti 2013 – Puusepän sulhanen

Iiro: 
Lionel Richie – Dancing On The Ceiling
Toto – Africa
Rasmus – Ghostbusters 

Dj-hommien lisäksi olette molemmat muutenkin musiikkibisneksessä mukana. Henri, soitat Getawaycabissa. Mitä bändille kuuluu ja mitä suunnitelmia vuodelle 2015?
Bändille kuuluu hyvää. Julkaisimme uuden sinkun ja oltiin keikalla Lost In Musicissä. Meiltä ilmestyy levy 2015. Lisäksi perustimme juuri Iiron kanssa uuden yhtyeen, Seksiconeet! 

Iiro, sinä puolestasi olet järjestänyt Ankkuriklubia Helsingissä ja nyt buukkaat ohjelmaa Elmun Baarissa. Miltä vaikuttaa Helsingin keikka- ja klubimeininki tällä hetkellä ja mitä fiilikset vuoteen 2015?
Keikkameininki on tällä hetkellä haasteellista, mutta ylöspäin on suunta. Dj-voittoiset klubit lähteneet pyörimään meillä Elmun Baarissa varsin mukavasti. Odotuksissa on 2015 kesä, joka tulee olemaan hyvin mielenkiintoinen. Onhan meillä stadin paras terassi! Luvassa on paljon uusia klubeja sekä livemusaa. Lisäksi pyöritän muutamaa dj-klubia ja teen vakituisesti dj-keikkaa Bar Loosessa. Niin ja kuten todettua, soitan nykyään myös Seksiconeet-yhtyeessä.

Iiro ja Henkka, olette pingispöydän ympärillä pingismailat kädessä ja pallo heitetään peliin. Mitä tapahtuu? 
Vastaus, näin: 

Olkaa Tampereella siis varuillanne, kun Isonamu dj's valtaa Pingisklubin torstaina 11. joulukuuta. Musiikki alkaa Tampereen Klubilla raikua ja Tummat Tunnit houkutella tiskille porukkaa kello 21 alkaen. Ensimmäisen tunnin ajan Pingisklubille on vapaa pääsy, saavu siis ajoissa! Ryhmäpingis pyörii puoli kahteen saakka, mailoja saa meiltä lainaan. Tanssinrytke jatkuu aamuneljään. Tästä pääset tapahtumasivulle, missä tiedonjanoisille tihkuu lisätietoja. Instagramissa menoa voi seurata tunnisteella #Isonamu.