lauantai 15. joulukuuta 2012

Kasari on täällä taas!


Pingisklubin ensimmäinen vuosi päätetään 80-luvun tunnelmiin. Tiistaina 18. joulukuuta Tampereen Klubin dj-pönttöön astelevat Dynamiitti-Make ja  Satellite S.A.M., joista ensin mainittu nähtiin jo kesällä klubillamme pyörittelemässä levyjä.

”Korkeammat voimat johdattivat kaupungin komeimmat ja koleimmat kundit yhteen”, kertoo Satellite S.A.M. kaksikon yhteisen dj-polun ensiaskelista.

Dynamiitti-Make kertoo dj-puuhien olevan hyvä harrastus, jossa yhdistyvät hänen kaksi suosikkiasiaansa: hyvä musiikki ja maukas alkoholi. 

”Eikä tietenkään unohdeta tanssivia tyttöjä.”

Vuoden viimeisellä Pingisklubilla Dynamiitti-Make aikoo soittaa 80-luvun jytää, synapoppia, italoa ja klassikkohittejä. 

”Pelaajat viedään aikakoneella Miamin syntisille neonvärisille kaduille kokaiinihuuruihin ja Testarossan jylinään”, hän lupaa.

Satellite S.A.M. on samoilla linjoilla. Nimittäin hänelläkin on suunnitelmissa soittaa italoa ja synat tulevat päihittämään kitarat.

”Aiomme soittaa aidosti hyviä biisejä, ei mitään ysäripaskaa.” 

Parasta kasarilla Dynamiitti-Maken mielestä olivat suuret tunteet ja party all the time -asenne. 

”80-luvulla kaikki oli yksinkertaisempaa, hyvä oli hyvää ja paha pahaa. Stallonen elokuvista sai moraalikoodin ja Miami Vice määritteli, mikä on coolia eikä Star Wars -trilogiaa oltu vielä raiskattu”, Dynamiitti-Make laukoo.

Dj-kaksikon toinen puolisko sen sijaan tuumaa, että parasta 80-luvulla oivat rumpusoundit, Pet Shop Boys, viattomuus ja mimmit. Tosin hän lisää: ”Kai. Mä en muista koko 80-luvusta mitään, kun olin niin sekaisin.”

Dj-kaksikko on kertonut soittavansa myös välihitaita. Mitä nämä supersuositut välihitaat ovat ja miten niistä saa eniten irti?

Dynamiitti-Maken mukaan välihitaat on tietysti hitaita biisejä, joiden aikana on syytä hakea omaa seksuaalista suuntautumistaan miellyttävä kumppani läheiseen kontaktiin tanssilattialla. Välihitaita ripotellaan pitkin iltaa sopiviin rakoihin.

"Välihitaat on ihana tekosyy ja tekosyitä tarvitaan aina. Parhaan fiiliksen saa irti 2-3 biisin hidaskimarasta, jonka aikana voi halutessaan vaihtaa kumppania", Satellite S.A.M. lisää.

Ryhmäpingiksen lisäksi Dynamiitti-Make muistuttaa, että myös tanssimalla voi saada hien pintaan.

"Baariurheilusta parasta on tanssi - varsinkin hitaat - ja sitä tuleekin harrastettua aktiivisesti. Muuten en urheile. En. Pingis toki on kivaa ja haaste on heitetty S.A.M.n suuntaan - it´s on!"

S.A.M.in mukaan baariurheilulajeista etenkin koripallotanssi toimii aina. Hän myös uskoo pärjäävänsä ryhmäpingiksessä.

"Viime kesänä mä pelasin viikon pingistä kadunmiesten kanssa Berliinissä, joten väitän päihittäväni Dynyn mennen tullen. Välihitaat käyvät urheilusta, kannattaa kokeilla."

Utelimme kasarin asiantuntijakaksikolta, miten pingispallo pomppii kasarimusan tahtiin ja pomppiko se erilailla 1980-luvulla kuin nykypäivänä?

"80´s on kuin tehty pingiksen peluuta varten. 80-luvulla pallo pomppi iloisemmin ja vapaammin, vailla ironian häivääkään", Dynamiitti toteaa.

S.A.M. toivoo, että toivottavasti pallot pomppii!




Lopuksi kinusimme molemmilta Top 5 biisit, joilla he ainakin aikovat meitä helliä.

Dj Dynamiitti-Make Top 5

1. George Michael - Careless Whisper
Supersuosittujen välihitaiden ehdoton klassikko.

2. Corey Hart - Sunglasses at night
Biisin aihe kiteyttää oman elämänasenteen. biisi itsessään tullut tutuksi vasta viime vuosina ja elämänlaatuni on osittain sen myötä noussut potenssiin 80.

3. Jan Hammer - Crockett´s Theme
Dyny & Satku-diskojen perinteinen aloitusbiisi.

4. Modern Talking - Geronimo´s Cadillac
Unohdettu klassikko, todella tunnistettava MT-soundi!

5. Xenon / Galaxy - Club Version
Cooleinta shittiä ever.

Dj Satellite S.A.M. Top 5

1. Bronski Beat - Smalltown Boy
"Mother will never understand
Why you had to leave
But the answers you seek
Will never be found at home
The love that you need
Will never be found at home"
Tää kertoo musta ja Dynystä ja siitä, kun me saavutaan Tampereelle. Me ollaan pienen kaupungin poikia. Meitä ei ymmärretä kotona.

2. Ken Laszlo – Hey Hey Guy
Kenillä on Streak and the Ravenin keikoilla aina nimi listalla, ihan vain varan vuoksi. Oon kateellinen yhdelle kaverille, jonka nimi on Diskomies, koska se on nähnyt Laszlon livenä jossain kotibileissä. Veti kuulemma playbackinä omia biisejään.

3. Grandmaster Flash - The Message
Mun kaveri Sami sanoi, että tässä räpätään mm. siitä, että kun ei oo rahaa, niin täytyy heittää lapsetkin roskikseen. Rankkaa. Mä luotan Samiin, koska oon kuullut, kun se räppää melkein koko biisin läpi.

4. Righeira - Vamos Ala Playa
Meidän kaveri DJ Toni The Beat sanoi, että mä ja Dynamiitti tullaan tästä sille mieleen. Niin me tullaan kyllä mullekin tästä mieleen.

5. Sade - Hang On To Your Love
Mä en tiedä olisinko valinnut tän vai Pet Shop Boysin Love Comes Quicklyn viidenneksi, mutta valitsin tän, koska Sade on tosi ihana ja sillä on niin hieno aikuinen meno!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Pingisklubi loves Tummat Tunnit Klubilla tiistaina 18. joulukuuta kello 22 alkaen! Älä missaa!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

10 Pingisklubia takana, ja sitten siirrytään kasariin!


Onnea te ja me, kymmenen Pingisklubia takana! Eihän siinä marraskuisessa tohinassa ehtinyt ottaa kuin pari ohimenevää kuvaa, kas tässä:


Pelit alkoivat poikkeuksellisesti vasta kymmeneltä, mutta hyrräsivät iloisesti yli kahteen.



Upeat Pussy Power DeeJayettesit Masha Mons ja Ljuba Labia pyöräyttivät levylautasilla ihania naisia ja rokkia musaa. Näin letkeää menoa ei ole aikoihin nähty, kiitos siitä!

Älkääkä itkekö kullat, vuoden viimeinen Pingisklubi lähestyy kovaa vauhtia! Ensi kerralla, tiistaina 18. joulukuuta Tampereen Klubin valtaa vanha kunnon kasarijytä, kun dj:t Satellite S.A.M. ja Dynamiitti-Make astuvat korokkeelle levyaarteineen. Settilista on mietitty valmiiksi jo niin täydelliseksi, että näille herroille on levytoiveita turha esittää!



Nostalgisesta dj-kaksikosta kerromme lisää seuraavassa blogimerkinnässä, joten olkaahan kuulolla! Sillä välin voitte vain arvailla, kumpi heistä vannoo Saden ja kumpi George Michaelin nimeen.

Vaikka Tiistaitummat ovatkin muisto vain, niin Pingisklubin aikaan hanoilla hurrataan aina Tummia Tunteja! Siispä töttöröö, nähdään Pingisklubi loves Tummat Tunnit -illassa tiistaina 18. joulukuuta kello 22-04. Lisäinfoa tästä