sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kesä käyntiin neonväreillä ja hattaralla

Toukokuun Pingisklubi tarjoilee neonvärejä ja hattaraa, kun saamme Helsingistä dj-vieraaksi City Lungs -yhtyeen laulaja-kitaristi Tuomas Jalamon ja Muutakin kuin tanssia -blogia pitävän ammattitanssija Anni Porrasmäen, jotka muodostavat Bubblegum Death Squad -dj-duon.

Kaksikon levylaukusta löytyy niin rämisevää noiserockia, pehmeästi surisevaa shoegazea kuin neonsävyistä elektropoppiakin. Yhteisenä nimittäjänä on se, ettei äänenvoimakkuudessa eikä tyylitajussa säästellä.


Minkä verran olette olleet dj:nä ja millanen oli eka dj-keikkanne?
Tuomas: Olen soitellut tasaisen epäsäännöllisesti joitakin vuosia erinäisillä klubeilla ja bakkanaaleilla. Ensimmäinen keikka taisi olla opiskelijabileissä, joista muistan lähinnä sen, että soitin Weezeriä ja tanssilattialla ei ollut ketään.
Anni: Oman olohuoneen bileissä tasaisin väliajoin, ketään ei tullut paikalle, harmi. Ensimmäinen kerta on aina jännittävä, joten, be nice.

Millaista musiikkia aiotte soittaa Pingisklubilla?

Tuomas: Teemana on laveasti saada aikaan sellainen setti, joka sisältää toisaalta etenkin loppuillasta nupit kaakossa soitettua räminää ja meteliä mutta samalla kolmen promillen humalassa huudettavia kertosäkeitä.
Anni: Siinä se tulikin. Loppuyhteenvetona voisin sanoa: Parasta.

Millä teette yleisöön vaikutuksen?
Tuomas: Ajattelin laittaa päälle jonkun kivan paidan. Ja silleen.
Anni: Puhallan purkkapalloja ja olen cool kukkapaidassani, ehkä.

Top 5 biisit jotka aiotte soittaa ja miksi?

Tuomaksen top 5:

1. The Jesus And Mary Chain — Blues From A Gun
Jimmy Eat Worldin Authority Songissa lauletaan “The DJ never has it, JAMC Automatic”. Mutta meiltäpä kyseinen levy löytyy. Ja tämä on ehkä koko albumin tykein biisi.

2. The Faint — Help in the Head
Se, että The Faintilta on tullut uusi levy riittäisi jo itsessään syyksi sen soittamiselle. Sen lisäksi tämä sattui sopimaan häiriintyneine diskopunk-soundeineen teemaan loistavasti.

3. Sky Ferreira — 24 Hours
Synapoppia, joka kuulostaa neonvaloilta ja hattaralta. Sopii meille.

4. Japandroids — Younger Us
Koska olen sielultani nuori.

5. FIDLAR — Cheap Beer
Biisi, jolla juhlistamme juomalippujamme.

Annin top 5:

1. CSS — Move
Vakavimman ja selväpäisimmänkin jalka alkaa luoda maahan rytmejä.

2. I Break Horses – Faith
Uusimman albumin ryhdikkäin biisi. Tämän tahtiin tukka heiluu. Vielä kun saisi ne vilkkuvat neonväriset valot.

3. The Ting Tings — Hang It Up
Tämän aikana tehdään se katselukierros läpi baarin asenteella: ’’Ketään en väistä’’.

4. Good Shoes – Under Control
Viimeistään tässä vaiheessa alkaa ympärillä olevat saada tanssilattialla osumaa suureleisiksi kasvavista, kontrolloimattomista tanssiliikkeistä.

5. Iisa – $e pyörittää
Mitä tähän nyt sanoisi... Taidan vastata illan musiikillisesta hattarasta.

Millaiset odotukset teillä on Pingisklubi-illalle?
Tuomas: Toivoisin, että keikkamme räjäyttää reiän kuuhun ja paljastaa kauan kadoksissa olleen sivilisaation, joka opettaa meille elämän tarkoituksen. Jos tämä ei toteudu, niin hyvät bileet ja punkku toimii toki myös.
Anni: Olen vaatimattomampi –  Klubi, juuri alkanut kesäloma ja punkku  – Toimii. Lopputuloksena on takuuvarmasti hyvät bileet, vähintään omassa päässä.

Mitä muistoja ja kokemuksia teillä on pingiksestä?

Tuomas: En ole tietääkseni koskaan käynyt Pingisklubilla, joten vastaan diplomaattisesti: hataria.
Anni: Vuonna 2006 kellarin autotallissa soi vanha rokki, ilmassa tupakansavua ja tietty, käynnissä olivat pingismatsit.

Tuomas, laulat ja soitat kitaraa City Lungs -yhtyeessä. Olette alkaneet hiljattain tehdä live-esiintymisiä. Miten ensimmäiset keikat ovat menneet?
Tuomas: Ensimmäisiin keikkoihin liittyi paljon kasaantuneita fiiliksiä, koska olemme rakentaneet biisejä ja bändiä jo useamman vuoden. On ollut mahtavaa päästä lopultakin soittamaan myös livenä.
Anni: Silminnäkijänä voin paljastaa, että tajunnanräjäyttäviä olivat ensimmäiset keikat, kirjaimellisesti. Kannattaa varata korvatulpat - Ne soittaa kovaa, todella kovaa.

Julkaisitte konseptialbumin Dead End Weekend viime vuonna biisi kerrallaan kotisivuillanne. Miksi näin? 
Tuomas: Pidämme bändikaveri Niklaksen kanssa molemmat suurieleisistä levykokonaisuuksista. Tämä tuntui hyvältä tavalta sopeutua enemmän yksittäisten biisien merkitystä painottavaan nettijulkaisumalliin, mutta tehdä silti samalla teemallisesti yhtenäinen albumi.

Millaisia suunnitelmia teillä on kesälle?
Tuomas: Olemme tarkasti kaavailleet, että tästä tulee paras kesä ikinä.
Anni: Tulee varmasti nähtyä enemmän auringonnousuja kuin laskuja... Okei okei, itse asiaan. Komppaan – tästä on tulossa paras kesä, ikinä.

Tuomas ja Anni, pelaatte pingistä keskenään, mitä tapahtuu?
Tuomas: Selviämme varmasti ilman syvempiä traumoja. Olen ihan hyvä häviäjä.
Anni: Jo ensimmäinen lyönti menee hutiin ja pallo häviää. No, juomatauon paikka!

Bubblegum Death Squad Pingisklubilla perjantaina 30. toukokuuta. Pelit pyörähtävät käyntiin kello 22, mailoja saa ilmaiseksi lainaan ja kaikkien pelaajien kesken arvomme levyjä. Sisään pääsee ilmaiseksi kello 22–23 ja 40:lle ensimmäiselle luvassa yllätys. Kello 23 jälkeen sisäänpääsymaksu 3 euroa. Nähdään perjantaina!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Vain palmut puuttuu, vai puuttuuko?

Rytmikorjaamon Torstaiklubilla oli hauskaa, kun kävimme siellä Death Hawks -dj-kaksikon kanssa 10. huhtikuuta. Seuraavan kerran ryhmäpingistä pääsee pelaamaan tuttuun tapaan Tampereen Klubilla torstaina 24. huhtikuuta. Silloin levyjä pyörittelee Dj Mansen Tiikeri, jolta kysyimme muun muassa hänen pingismuistoistaan ja bändikuvioistaan sekä siitä, millainen on hyvä pussikaljasää.

Minkä verran olet ollut dj:nä ja millanen oli eka dj-keikkasi, jos sellaisen olet joskus tehnyt?
DJ:nä olen melko noviisi. Olen soittanut aiemmin parin satunnaisten jatkojen ja etkojen lisäksi 931:ssä viime jouluna, jolloin sain varsin hyväksyvän vastaanoton jengiltä. Se oli hauskaa ja rentoa. Päät nyökkyivät.

Millaista musiikkia aiot soittaa Pingisklubilla?
Tykkään kaikenlaisesta villistä ja riehakkaasta musasta, ja ajattelin jakaa tämän ilon muidenkin kanssa. Tarjolla on rock'n'rollia, surffia, ska:ta, trooppista kamaa sekä runsaasti bongoja.

Millä teet yleisöön vaikutuksen?
Välitän mukanani auringon, kesän ja rantaloman fiiliksiä - ylin nappi auki, rintarkarvat esiin, heitä huolet eilisen ja huomisen!

Top 5 biisit jotka aiot soittaa ja miksi?
1. The Clash - Rock the Casbah // Klassikko, jossa jäätävät perkussiot.
2. Manu Chao - Promiscuity // Juuri tällaisesta musasta sytyn - riehakas, spontaani, jopa hyvällä tavalla levoton meno.
3. Incredible Bongo Band - Bongo Rock // Tällä lähtee päivä käyntiin, bongojen määrää ei voi käsittää.
4. Vampire Weekend - A Punk // Tähän biisiin ei vaan kyllästy, elämäni smooteimmat 2 min 18 sek.
5. La Ruda Salska - Du Rififi Chez les Branques // Letkeä ska-poljento ranskalaiseen malliin, biisi joka teinivuosina pelasti minut ja kitarani.


Millaiset odotukset sinulla on Pingisklubi-illalle?
Illasta tulee loistava startti alkavaan kesään. Tehdään ikioma Pingis-Bongo-Beachi keskelle Tamperetta! Vain palmut puuttuu, vai puuttuuko?

Mitä muistoja ja kokemuksia sinulla on pingiksestä?
Kouluaikoina olin keskivertoa huonompi pingiksessä, eikä tilanne ole parantunut mitenkään! En hallitse omia voimiani, lyön palloa aina liian lujaa. Enkä tälläkään kertaa ehdi reenaamaan, koska täytyy pyörittää levyjä. Jonkun niitä täytyy.

Soitat Kaveri Specialissa kitaraa. Teiltä ilmestyi juuri debyyttialbumi. Mikä on fiilis?
Fiilis on ylpeä. Levystä tuli juuri sellainen kuin haluttiin, ja jengi on ottanut sen isolla sydämellä vastaan. Se on kuin kaunis, oma lemmikki.

Millainen on hyvä pussikaljasää?
Aurinko, joka ei suostu laskemaan. Ruoho jonka vehreys sokaisee. Soliseva ja tyyni järvi, merenranta tai Tammerkoski. Nauravat ystävät. Täysin kiireetön ja ohjelmaton päivä. Sitä on pussikaljasää parhaimmillaan.

Kuulut myös yhtyeeseen nimeltä Radical Ninja. Mistä moinen nimi ja mitä teille kuuluu?
Kiitos kysymästä! Radical Ninja on vanha nintendopeli vuodelta 1986, sama kuin minun ja muiden bändin jäsenten syntymävuosi. Meillä tulee tasan 10 vuotta täyteen bändinä nyt toukokuun 22. päivä, jolloin juhlistamme sitä lämppäämällä Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändiä Tavastialla, jossa emme ole aiemmin soittaneet. Eli aika kovaa menee!

Kaveri Special ja Radical Ninja pelaa pingistä, mitä tapahtuu?
Pahan pistit. Kaveri Special on äärimmäisen tarkka mutta Radical Ninja uhkuu tarmoa. Veikkaan että mailat pistetään sivuun ja asia ratkaistaan äärimmäisellä SURF-OFF -kisalla!


Dj Mansen Tiikeri siis tarjoilee villiä ja trooppista menoa torstaina 24. huhtikuuta Pingisklubilla Tampereen Klubilla. Ovet aukeavat kello 21, mailoja saa lainaan ilmaiseksi, sisään vain narikan hinnalla (2e) ja kaikkien pingistä pelaavien kesken arvotaan levypalkintoja. Muistakaa lisäksi, että Tummat Tunnit alkavat jo kello 21 ja jatkuvat koko illan!

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Seinäjoki, täältä tullaan!

Pingisklubi tulee Seinäjoelle, oletteko valmiita?
 

Vierailimme kesäkuussa 2013 Seinäjoella ensimmäisen kerran Provinssirockissa. Tuolloin ilostutimme festivaaliväkeä sunnuntai-iltapäivänä: Dj mikkomikko ja dj arttu soittivat leppoista kesämusiikkia ja pingispöydän ympärilä hiekka pöllysi pelin tiimellyksessä.

Seinäjoella oli niin mukavaa, että tulemmekin sinne uudestaan Rytmikorjaamon Torstaiklubille huhtikuun 10. päivä. Mukaan otamme Death Hawks -dj:t, jotka loivat hienon tunnelman klubillemme viime marraskuussa.  Luvassa on leppoista ryhmäpingistä ja loistavaa musiikkia. 


  
Mitä sitten on ryhmäpingis?

Tässä pingiksessä pelaajia ei ole vain kahta, vaan pelin alussa kaikki halukkaat kerääntyvät pöydän ympärille mailoineen. Rinki kiertää pöytää ja jokainen lyö vuorollaan. Jos tulee huti, tipahtaa pelistä. Lopulta jäljelle jää kaksi pelaajaa, joista toinen selviytyy voittajaksi kahmittuaan kolme pistettä. Voittajia emme kuitenkaan merkitse ylös, vaan pingistely leppoisassa tunnelmassa on tärkeintä.




Mailoja saa lainaan maksutta ja kaikkien pelaajien kesken arvomme levypalkintoja. Lisäksi tiskillä tarjouksia. Ei sisäänpääsymaksua! Ovet aukeavat ja pelit alkavat klo 18. Ping pong!

torstai 3. huhtikuuta 2014

Nuoruutta ja jauhelijaa

Hieman on aikaa jo vierähtänyt maaliskuun klubista, mutta muistot eivät ole haalistuneet. Hauskaa oli jälleen kerran! Ryhmäpingiksen pyörteisiin sukelsi taas joukko uusia kasvoja vanhojen tuttujen sekaan. Se on aina mukavaa!

Musiikin monitoimimies Feniks Willamo a.k.a. dj Skenikswee viihdytti pingisjengiä ja loppuillan tanssijalkoja ulkoiluttaneita monipuolisella musiikkivalikoimalla. Vai mitä sanotte seuraavanlaisesta joukosta? Olavi Uusivirran Nuoruus, Karri Koiran Pyöräilykypärä ja Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändin Jauhelija.






Seuraavan kerran ryhmäpingiksen pariin pääsee kanssamme 10. huhtikuuta Seinäjoen Rytmikorjaamolla ja 24. huhtikuuta Tampereen Klubilla. Seinäjoelle nappaamme mukaan Death Hawks -dj:t ja Tampereella illan musiikista vastaa dj Mansen Tiikeri. Ping pong!

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Musiikkialan monitoimimies räjäyttää!

Pingisklubi saa maaliskuussa dj-vieraakseen Helsingistä Feniks Willamon a.k.a. dj Skeniksween. Hän kuuluu Uusi Helsinki -kollektiiviin, soittaa kitaraa sekä koskettimia Pasa-yhtyeessä ja työskentelee Fullsteamilla bändien keikkamyyjänä.

Kyselimme monitoimi-Willamolta hänen musiikkitouhuistaan, suhteestaan pingikseen ja tietenkin Top 5 -biisit, jotka ainakin 19.3. Pingisklubilla kuullaan. Hienot kuvat dj:stä työssään ovat ATiimin ottamia.




Missä kaikkialla toimit dj:nä ja mihin olet erikoistunut?   
Toimin dj:nä eniten Helsingin alueella soittaen monissa eri paikoissa, muun muassa LeBonkissa, Bar Loosessa, Roskassa, Kuudennella Linjalla ja Adamsissa. Voisi kai sanoa, että olen erikoistunut klubien järkkäämiseen ja niillä soittamiseen. Suurin osa keikoista tulee vedettyä omissa klubi-tapahtumissa, mutta toki välillä ihan talon dj:nä soittaen ja muiden tapahtumissa vieraillen.

Miten aiemmat Tampere-vierailusi ovat menneet?
Tampere on kiva kaupunki ja sieltä löytyy paljon hyviä ihmisiä. Olen käynyt aiemmin Hang The Dj -klubilla soittamassa. Siitä reissusta jäi hyvät muistot (ja kipeä niska GAEA:n nahkasohvalla nukutun yön jälkeen). Bändikeikkareissut ja Lost In Music -visiitit Tampereelle ovat myös olleet aina mukavia.

Soitat kitaraa ja koskettimia Pasassa ja teillä on toisen albumin tekeminen käynnissä. Millä mallilla se on ja mitä suunnitelmia teillä on vuodelle 2014? 
Levynteko etenee hitaasti, mutta varmasti. Ekan levyn aikaan olimme kaikki vielä lukiossa, eikä tarvinnut käydä töissä ja maksella vuokria. Nyt jengillä on enemmän hommia, mutta ei me olla mihinkään kadottu. Uutta materiaalia julkaistaan toivottavasti vielä tämän vuoden puolella.

Buukkaat tänän vuonna artistit Lost in Musiciin (Tampereella 15.–18.10.). Miten aiot ryhtyä toimeen ja millaista kattausta on luvassa? 
Joo, näin pääsi käymään. Innolla otan pestin vastaan. Kattauksesta tulee monipuolinen ja toivottavasti paras tähän mennessä.


Millaiset odotukset sinulla on Pingisklubi-illalle?
Odottava ja innostunut fiilis! Toivottavasti jengillä on kivaa. Hauska päästä soittamaan klubille, jonka konsepti on hieman erilainen kuin muilla.

Millaista musiikkia aiot soittaa Pingisklubilla? Millä teet yleisöön vaikutuksen?
Illan aikana tullaan menemään varmaan aika laidasta laitaan. Kun soitan yksikseni pitempiä dj-settejä tykkään varioida kovastikin – alkuillasta iisimpää, tiettyyn tyylilajiin aina hetken keskittyen, loppuillasta räjäyttäen. Hyvät biisivalinnat tekevät toivottavasti vaikutuksen.

Mitkä viisi biisiä ainakin aiot soittaa ja miksi?

Chosen Few / Stand By Me 
Paras Stand By Me -versiointi ikinä. Funkkaa niin, että ei voi olla joraamatta!

Madonna / Like A Prayer
Toimii aina, yleensä takuuvarmana alkuillan tanssilattian täyttäjänä.

Heikki Kuula feat. Pää Kii, Paperi T / Rataraato
Tämän hetken kovimpia biisejä, hyvää crossover-meininkiä!

When In Rome / The Promise
Aika törkeetä kasarimeininkiä, mutta hieno biisi.

Capital Cities / Safe And Sound
Ehkäpä tarttuvin popbiisi aikoihin, kertsiä kelpaa luukuttaa täydelle tanssilattialle!

Entä millaisia muistoja sulla on pingiksenpeluusta?
Hauskaa hommaa, skidimpänä tuli Stadikalla pelattua kuin myös koulussa ja varmaan jossain nuokkarilla kans. Taidot ehkä vähän ruosteessa, mutta kyllä varmaan vieläkin lähtis.

Aiotko ottaa matsia Pingisklubilla?

Mikä jottei! Saa tulla haastamaan.
 

Pingisklubi toivottaa kaikki nauttimaan keskiviikkona 19. maaliskuuta. Tummat Tunnit alkavat heti ovien auettua kello 21. Ryhmäpingistä voi pelata noin puoli kahteen saakka, mailoja saa lainaan. Jorailut jatkuvat aina puoli neljän valomerkkiin saakka. Nähdään Klubilla!

torstai 27. helmikuuta 2014

Kädet ilmaan!

Maaliskuussa 2012 ensimmäistä kertaa toimme Tampereen Klubin tanssilattialle pingispöydän ja dj-koppiin astelivat Koria Kitten Riotin Antti Reikko ja muun muassa Sans Paraden Markus Perttula, hienoja muusikoita molemmat. Suomen ainoa Pingisklubi oli näin saanut alkunsa. Tuon illan jälkeen ollaan nähty 21 klubia ja lähes 30 eri dj:tä.

Tätä juhlimme torstaina 20. helmikuuta. DJ-kopissa nähtiin sekä klubin omat dj:t Ping ja Pong että DJ ALEKSI. Alkuilta meni pingiskaksikon voimin ja soitimme paljon musiikkia niiltä artisteilta, jotka ovat klubillamme olleet soittamassa eli muun muassa Death Hawksia, Yournalistia, The Friendia, Idiomaticia ja Saraa. 

DJ ALEKSI hyppäsi puikkoihin puoli kahdentoista aikaan ja puolestaan laittoi pingistelijät tanssimaan. Reino & the Rhinosia, Loost Koosia, Karri Koiraa ja Ruudolfia ainakin kuultiin sekä viimeisinä hitaina Ruudolfin Leijonakuningas-laulu ja loistava Lähtisitkö? 

Illan ikuisti valokuvaaja Jonne Renvall, jonka upeista tunnelmapaloista pääsette nauttimaan heti, kun ensin kerromme, että seuraavan kerran Pingisklubille pääsee taas keskiviikkona 19. maaliskuuta. Silloin leppoisan tunnelma luo dj Skenikswee, josta pian lisää! Mutta nyt vielä viime klubin tunnelmiin:








tiistai 18. helmikuuta 2014

Torstai 20.2. on kaksivuotiaan Pingisklubin juhlaa

Tervetuloa juhlimaan kanssamme, kun Suomen ainut ryhmäpingikseen ja vaihtuviin tiskijukkiin erikoistunut klubi täyttää kaksi vuotta! Juhlat, pingistelyt ja Tummat Tunnit pärähtävät Tampereen Klubilla käyntiin torstaina 20. helmikuuta kello 21. Meno jatkuu puoli neljään saakka, kyllä parivuotias vielä jaksaa!



Pingisklubin ideana on esitellä tamperelaisyleisölle uutta musiikkia ja olemmekin saaneet vieraiksemme paljon dj:itä ja muusikoita, jotka eivät vielä ole Klubin dj-kopista tuttuja. Monet muusikot ovat Pingisklubilla tehneet debyyttejään dj:nä. Alkuillasta Pingisklubin omat dj:t Ping ja Pong haluavatkin kiittää menneiden klubien dj:itä ja soittaa heidän bändiensä musiikkia. 

Luvassa on siis ainakin juuri albuminsa julkaisseita Black Twigia ja Yournalistia, perjantaina Klubilla esiintyvää Koria Kitten Riotia sekä tamperelaista The Oatesia. Pingiksenpeluun seuraksi soitamme myös Markus Perttulaa ja hänen englanninkielistä Sans Parade -bändiään, Saraa, Idiomaticia, Suomen Tullia, Kotoisia Sävyjä, Ochre Roomia ja Genitaalinärpestä.

Todelliseen juhlatunnelmaan noustaan viimeistään, kun Dj Aleksi astuu levyjen ääreen kello 23.30. Tamperelaisille tämän dj-nimen takaa löytyvä Aleksi Jyrälä on tullut tutuksi Radio Moreenissa perjantaisin pyörivän Friday House -musiikkiohjelman juontajana ja musiikkitoimittajana. Myös Pingisklubi on päässyt ohjelmaan vieraaksi ja nyt on kunnia päästää Aleksi vierailemaan Pingisklubin dj-kopissa.



Dj Aleksi soittaa levyjä aika erilaisissa kokoonpanoissa ja pääasiassa Helsingissä. SMOOD, White Tie DJs, Dept., Overboard ja We Love Helsinki on niitä nimiä jotka kannattaa painaa mieleen! Jokaisen kanssa hiukan erilaista settiä, mutta pääpaino on housessa.

Millaista musiikkia aiot soittaa Pingisklubilla?

Luvassa on kieltämättä sekalainen, mutta silti tarkoin valittu setti. Tunnelmat vaihtelevat raukkautta tihkuvasta äränbeestä sielukkaaseenhouseen. Joskus tilanteet eskaloituu NY-räppiin. Pyrin löytämäänpunaisen langan.

Odotukset Pingisklubi-iltaa ajatellen ovat kovat, tietenkin. Aina kun jengi bailaa, hymyilee, nostaa kädet ilmaan ja antaa mun nähdä että niillä on kivaa, niin mullakin on.

Millaisia muistoja sulla on pingiksenpeluusta?

Hehee. Tulee mieleen perhelomat ja palmupuut. Nyt Pingisklubin synttäreillä aion hyvin mahdollisesti ottaa myös itse matsia ryhmäpingiksessä.

DJ Aleksin Top 5 Pingisklubin synttäribiisit, jotka kuullaan illan aikana:

Chino Mann - I Feel It (Captain Planet Remix)
KOSKA TÄÄ BIISI ON VAAN NIIN RYTMINEN JA MIELETÖN FIILISBIISI.

Snoop Dogg - Drop It Like It's Hot (Feat. Pharrel)
KOSKA BLOCKFEST.

MKRNI - Deep Dreams
KOSKA YSÄRIVIBA, MUTTA HOUSEA.

Ruudol - Leijonakuningaslaulu
KOSKA MAAILMAN PARAS VIKABIISI JA OSAAN SANAT ULKOA.

Kool & The Gang - Ladies Night
KOSKA AINA ON LADIES NIGHT, TIETENKIN.