tiistai 16. lokakuuta 2012

Soulia, bluesia ja rockia perinteitä kunnioittaen ja uudempia lauluja unohtamatta

Lokakuun klubilla pelataan ryhmäpingistä ja nautitaan hyvästä musiikista poikkeuksellisesti keskiviikkona, kun 17. lokakuuta Tampereen Klubin dj-koppiin astelevat Dj Hyrrä ja Dj Torture Garden ja tanssilattian valtaa klo 21–02 pingispöytä. Pingiksen jälkeen on tuttuun tapaan tilaa ja aikaa tanssijalkojen vipatukselle! Nyt kannattaa saapua paikalle ajoissa, sillä kaikkien kello 22:30 mennessä mailan lainanneiden kesken arvotaan Klubin lounaslippu!

Dj Hyrrä on pari kertaa aiemminkin nähty klubilla soittamassa levyjä ja on tullut tutuksi Klubin musavisan pyörittäjänä. Dj Torture Garden on puolestaan pyöritellyt levyjä muun muassa Huurupiilossa ja soittaa bassoa Ochre Room -bändissä.

Millainen teidän dj-uranne on ollut? Missä aiemmin olette soittaneet levyjä yhdessä? 

Dj Torture Garden: Samin kanssa on soitettu kimpassa Artturissa tämä kesä ja syksy. Soolokeikkoja olen tehnyt lisäksi 931:ssä ja Huurupiilossa.
Dj Hyrrä: Olen soitellut Tampereella Klubin lisäksi mm. Artturissa, Oluthuone Eplanadilla ja Huurupiilossa. Tomin kanssa olemme soittaneet yhdessä lähes kymmenen kertaa ravintola Artturissa.
                                                       Dj Torture Garden

Millaista musiikkia aiotte soittaa, millaiseen tunnelmaan viette pingiksenpelaajat? 

Dj Torture Garden: Omilla keikoilla olen soittanut pääasiassa 60-70-lukujen rockia, vanhaa ja uutta americanaa sekä indietä, mutta yhteiskeikoilla skaala on ollut laajempi. Pingisklubilla on edellä mainittujen lisäksi luvassa ainakin soulia ja bluesia.
Dj Hyrrä: Aiomme soittaa perinteistä bluesia, soulia ja rokkia sekä näiden johdannaisia. Mahdollisuuksia on siis paljon, mutta painopiste on tällöin Ameriikan pelleissä. Aloitetaan rauhallisemmin americana/country-hengessä ja lisätään höyryä loppua kohti! 

Millaisia muistoja teillä on pingiksenpeluusta ja aiotteko ottaa matsia Pingisklubilla? Harrastatteko jotain muuta baariurheilua? 

Dj Torture Garden: Pingismuistot ovat harvoja ja dekadentteja. Jos konsepti on sama johon tutustuin Berliinissä, taitaa meno olla turhan hektistä, jotta siihen levysoittimen ääreltä entäisi. Baariurheilusta tutuimmat lajit ovat biljardi ja jalkapallo (televisiosta katsottuna).
Dj Hyrrä: Pingiskokemukset rajoittuvat lapsuuteen, vanhemmiten en ole uskaltanut kokeilla. Ehkä nyt olisi aika? 

Jos olisit pingispallo, miten ja minne pomppisit? 

Dj Torture Garden: Pomppisin kohti baaritiskiä ja yrittäisin olla särkymättä.
Dj Hyrrä: Pingispallona pomppisin hellästi tulevan rakkauteni syliin.
  
Top 5 biisit, jotka ainakin aiot soittaa ja miksi? 

Dj Torture Garden:
My Morning Jacket: One Big Holiday 
2000-luvun puolivälissä kuuntelin hyvin vähän uutta musaa. Sitten sattui kohdalle MMJ:n ”It Still Moves” ja korvat aukenivat. Tämä laulu laittoi lumipallon vyörymään, minkä ansiosta joitain vuosia myöhemmin perustettiin Ochre Room.

Silver Jews: Punks in the Beerlight 
Uuden americanan kuuntelu jalostui vähitellen ja sieltä alkoi erottua hengenheimolaisia. Tämä lie Silver Jewsin melankolisista jalokivistä yleisöystävällisin.

Love: Maybe the People Would Be the Times or Between Clark and Hilldale 
Loven levy “Forever Changes” on myös yksi tärkeimmistä musiikillisista vaikuttajista. Kyseisessä laulussa on hillitön meno ja trumpetti soi kuin viimeistä päivää. Tämän soitan melkein joka kerta, kun olen dj:nä.

James Carr: The Dark End of the Street 
Viime aikoina olen havahtunut soulin voimaan. Kun tremolokitara ja Carrin ääni aloittavat laulun, alkaa liekki väpättää. Fantastinen laulu, johon ensitutustuminen tapahtui aikanaan The Flying Burrito Brothersin kantrahtavampana coverina.

Tindersticks: Bathtime 
Kohtalokasta tunnelmointia Tindersticksin mestariteokselta ”Curtains”. Sopii hämyiseen klubitunnelmaan ja saa kaipaamaan aikoja, jolloin baarissa sai vielä tupakoida.  

Dj Hyrrä:
Wilson Pickett: Lad of 1000 dances
Hillitön meininki! Biisi jonka kaikki ovat kuulleet, mutta harvat tunnistavat Pickettiksi.

Aretha Franklin: I Say a Little Prayer
Tämä on sitten sitä soulia kauneimmillaan. Katsokaa liveveto Youtubesta!

Beck: Mixed Bizness
Uudempaa osastoa, joka ammentaa isolla kädellä perinteistä. Ainoa biisi, johon lähden mukaan tanssimaan -– tosin silloinkin vasta kotona.

Black Lips: Family Tree
Hieman räkäisempää menoa, parhaita löytöjä pitkään aikaan Ameriikanmaalta.

Michael Jackson: Rockin´ Robin
Tweet!

Loppuun vielä Dj Torture Gardenin bändin Ochre Roomin uusi musiikkivideo:

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Elämää suurempi Pingisklubi

Nyt se on todistettu! Tampereen Klubin tanssilattialle mahtuu yhtä aikaa sekä juoksemaan pingispöydän ympärillä että tanssimaan. Syyskuisena tiistai-iltana Pingisklubin idea hyvän musiikin ja ryhmäpingiksen yhdistämisestä toteutui täydellisesti! Kiitos viime kerrasta ihmiset!

Viime Pingisklubi loves Tiistaitummat -illasta tuli muullakin tapaa elämää suurempi. Dj-kopin vallanneet Grandeville-yhtyeen Aki ja Jouni nimittäin olivat valinneet musiikkiteemakseen poikabändit. Kaksikko piti lupauksensa ja päästi ilmoille muun muassa Backstreet Boysin Larger Then Lifen. Harvoin näkee jengin tanssivan onnellisena peräkkäin BSB:tä, Beastie Boysia, XL5:ttä ja Hansonia. Poikiahan nämä bändit ovat täynnä!

Seuraavan kerran Pingisklubi valtaa Klubin poikkeuksellisesti keskiviikkoiltana, 17. lokakuuta. Silloin tunnelmoidaan soulin ja bluesin tahtiin, kun levyjen soittamisesta vastaavat tamperelaiset dj Hyrrä ja dj Torture Garden. Heihin pääsette tutustumaan tarkemmin seuraavassa blogipostauksessa.

Loppuvuoden Pingisklubi loves Tummat tunnit päivät ovat:

keskiviikko 17. lokakuuta
tiistai 27. marraskuuta ja
tiistai 18. joulukuuta

Tervetuloa! Ryhmäpingistä pelataan noin kello kahteen asti ja tanssit jatkuvat aina puoli neljän pilkkuun saakka! Mailoja saa lainata ilmaiseksi ja sisään maksaa narikan verran, eli 2 euroa.

Lopuksi vielä kertauksena viime Pingisklubin päättänyt viimeinen hidas:

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Poikabändimusaa á la Grandeville dj's

Syksyn ensimmäisen Pingisklubin aika on jo vajaan viikon päästä tiistaina 11. syyskuuta. Silloin dj-pönttöön astelevat Grandevillen Jouni ja Aki. Tässä hieman kaksikon tunnelmia ennen heidän ensimmäsistä dj-keikkaansa.


Onko tämä teidän ensimmäinen kertanne dj:nä? Mitkä fiilikset?

Ensimmäistä kertaa ollaan dj:nä molemmat. Kokemusta on lähinnä kotibile- ja jatkodeejiin pesteistä. Voi kai niistäkin ammentaa? Mahtavat on fiilikset kyl!

Millaista musiikkia aiotte Pingisklubilla soittaa?

Poikabändimusaa! No further comments.

Mitä biisejä ainakin aiotte illan aikana pyörittää levylautasella ja miksi?

Backstreet Boysin Larger Than Life on ehdoton. Jos bestixillä voi olla "meidän biisi", niin tää on kärkisijoilla. Lisäksi tulee tietty XL5:n Kaunis peto ja Eiffel 65:n Blue.

Mitä muistoja teillä on pingiksestä ja aiotteko ottaa matsia tiistaina?

Pingis on jea! Jos aikaa vaan on, tulee varmasti mätkittyä.

Mitä Grandevillen syksyyn kuuluu?

Granevillen syksyyn kuuluu musavideon tekoa, uusien biisien viimeistelyä ja tietysti Rockin SM -skabat! Oothan jo äänestänyt??

Voititte keväällä Emergenzan Suomen osuuden ja pääsitte Pohjoismaiden finaaliin Tukholmaan. Millainen kokemus se oli?

Emergenza oli hyvä matka, ja ruotsalaiset tuntuivat diggavan tosissaan. Lisäksi oli tietty aivan mahtavaa pyöriä omalla porukalla isossa maailmassa.

Olette osallistuneet bändikilpailuihin aikaisemminkin ja tulossa on mainitsemanne Rockin SM-kisat. Mikä kilpailemisessa viehättää?

Varsinaisesti kilpaileminen ei ole erityisen lähellä sydäntä, mutta skaboissa on loistomahdollisuudet verkostoitua ja saada uusia kuulijoita. Vain siitä syystä näissä skaboissa ollaan. Tietysti, kun kilpaillaan, niin kilpaillaam täysillä. Vähän niinku pingiksessä.

Debyyttinne Verse Drama julkaistiin toukokuussa. Miten se on otettu vastaan?

Levy on otettu älyttömän hyvin vastaan, ja ensimmäinen painos on jo melkein loppu. Blogit ja verkkomediat ovat olleet ilahduttavan liekeissä meistä. Tämän levyn julkaisu kyllä kannusti ja kannustaa seuraavan levyn tekoon hurjasti, ja voidaan luvata, että semmoinen tulee alta aikayksikön.


Pingisklubi loves Tiistaitummat toivottaa kaikki tervetulleeksi pelaamaan ryhmäpingistä, kuuntelemaan hyvää musaa ja nauttimaan tunnelmasta! Lisää infoa täällä.

perjantai 17. elokuuta 2012

Kesän viimeiset, vaan ei Pingisklubin viimeiset jytät

Tiistaina 14. elokuuta koettu huikea Jytädisko on takana päin, Pingisklubi kiittää! Illan aikana saivat kyytiä niin pingispallo kuin tanssijalatkin. Älkääkä olko huolissanne, meno jatkuu vielä syksyllä! Pingisklubi ei katoa Tampereen Klubilta. Uutisoimme sekä blogissa että täällä, mitä syksyllä on luvassa. Vielä nyt pidämme kihelmöivät suunnitelmat salassa, mutta sen voimme paljastaa, että seuraava Pingisklubi on jo syyskuussa. Pysykää kuulolla!

Tässä tunnelmia Jytädiskosta!


Olikos tässä nyt meneillään tiukka loppukiri vai rento alkulämmittely? Molempia nähtiin.

Pingisklubille eksyi myös ensikertalaisia, jotka innostuivat heti. Ryhmäpingis ei olekaan paripeliä, kuten nelinpelitennis, vaan pöydän ympärille mahtuu pyörimään rinkiin vaikka kolmekymmentä pelaajaa kerralla. Eikä kukaan ole liian aloittelija pingiksessä kokeillakseen tätä hienoa uutta baariurheilulajia!


Joistain pinoista voi muistaa, että olihan siellä tuttuun tapaan ne Tiistaitummatkin heti ilta ysilta alkaen!


Dj-pöntön sankarit, Lonkku Joe ja Dynamiitti Make pitivät yleisön tiukassa otteessaan. Missä muualla voi saman illan aikana kuulla Princea, Nine Inch Nailsia, Mew'ta ja Kokkelivekkuleita kuin Jytädiskossa? Välillä pelaajia viihdytettiin jopa strobovaloilla ja savulla. Kyllähän pelissä haasteita pitää olla!

torstai 9. elokuuta 2012

Dj Dynamiitti Make ja Lonkku Joe tuovat Jytädiskon Pingisklubille

Tiistaina 14. elokuuta Pingisklubi Loves Tiistaitummat menee sekaisin, kun Tampereen Klubin dj-koppiin nousevat Lonkku Joe ja dj Dynamiitti Make. Veikkoset tunnetaan paremmin melodista rockia soittavan Saran kosketinsoittaja Marko Kivelänä ja laulaja-kitaristi Joa Korhosena.

Kuvassa Lonkku Joe ja Dynamiitti Make valmistautuvat iltaan.

Kaskisissa alkunsa saaneen Saran jäsenet odottavat illalta niin riehakasta diskojytäilyä kuin kovia ryhmäpingismatseja.

"Kaskisten nuorisotalolla on tullut hakattua  pingistä nuorena aika paljonkin, mielestäni olin aika kovakin. Muistaakseni olin yksi parhaista", Korhonen muistelee.

Levylaulaja tunnustaa, että sittemmin pallottelut ovat jääneet vähemmälle, mutta nyt onkin korkea aika näyttää, kuka on kuka.

"Täytyy ottaa Dynyn kanssa matsi illan aikana jos keritään."

Myös Kivelä muistelee, että pingis on ainut urheilulaji, jossa hän kouluaikoina on edes vähän koskaan pärjännyt.

"Varmaan johtuu siitä, kun siinä ei tarvitse juosta. Tokikaan viime vuosina ei oo tullu paljon pelailtua kun olen jo ajat sitten ihan kokonaan lopettanut urheilemisen", hän lisää.

Pingisklubin keikka on Korhoselle ensimmäinen kerta dj:inä.

"Jännittäähän tuo ilta vähäsen, mutta on hienoa soittaa musaa, josta diggailee. Parhaassa tapauksessa joku löytää niistä uuden tuttavuuden. Dynamiitin rinnalla on varmasti turvallinen olo."

Kivelä antaakin oppipojalleen ohjeita iltaa varten:

"Ei väkeviä ennen puolta yötä - voi käydä huonosti. Ite oon pari kertaa ottanu ja sanomista tuli. Välihitaat täytyy muistaa soittaa ja mimmit pitää saada pysymään tanssilattialla!"

Kivelä on soitellut dj Dynamiitti Makena lähinnä Seinäjoen Elävän Musiikin Yhdistyksen eli Selmun klubeilla Rytmikorjaamolla ja Satellite S.A.M.in kanssa 80-luvun hittejä erinnäisissä juhlissa.

"Ei tätä dj-hommailua nyt varsinaisesti uraksi voi sanoa, lähinnä rakkaaksi harrastukseksi. Mikä on parempaa kuin pikkunousuissa soittaa omia suosikkibiisejä? Ei mikään sanon minä!"

Syyskuussa pojat hyppäävät saravaanin kyytiin, kun Sara tekee pienen keikkarundin ympäri Suomea.

"Syksyn rundilla käydään ainakin Tavastialla, Turussa, Oulussa ja ympäriinsä muuallakin", Kivelä lupaa.

Korhonen vihjailee, että toiveissa on myös uusi sinkkulohkaisu toukokuussa julkaistulta Se keinuttaa meitä ajassa -levyltä ja siihen video, ehkä.

"Uusia biisejä on tällä hetkellä jonkin verran kasassa, eli niiden parissa varmaan tässä tulee hääräiltyä. Toivottavasti päästäis treenikselle kans työstämään uusia kappaleita. Jossakin vaiheessa sitten studioon kun tuntuu että biisit ovat löytyneet", Korhonen jatkaa.

Jotta pääsisimme tulevan Jytädiskon tunnelmaan, vilkaistaanpa lopuksi vielä, mitä biisejä kiihkeätunnelmaisen illan aikana ainakin on luvassa:

Lonkku Joen Top 5 Jytädiskobiisit:

1. Susanne Sundfør - White Foxes
2. Salem Al Fakir - This Is For
3. Radiohead - Idioteque
4. Other Lives - Tamer Animals
5. Veto - You´re Hard To Get

Dynamiitti Maken Top 5 Jytädiskobiisit:

1. Kavinsky: Testarossa Sebastian Remix
2. Justice: Genesis
3. Kent: Töntarna ("Koska Kent on Kent")
4. Prince: 1999
5. George Michael: Careless Whisper ("Välihitaiden ehdoton kuningas!")



Pingisklubi järjestetään siis tiistaina 14.8. kello 21-04. Sisään pääsee kahdella eurolla ja mailoja saa lainaan ilmaiseksi. Kaikkien ryhmäpingistä pelanneiden kesken arvotaan jälleen levypalkintoja. Tuttuun tapaan tärkeintä ei ole voitto vaan riehahas baariurheilu! Janoisille muistutuksena, että Tiistaitummat alkavat aina Pingisklubi-iltoina jo kello 21.

Tsekkaa Jytädiskon Facebook-tapahtuma tästä. Tervetuloa!

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Heinäkuussa hikoiltiin tanssilattialla ja pingispöydän ympärillä

Kiitos rakkaat Pingisklubin kävijät, niin vanhat kuin uudetkin! Tiistaina 10. heinäkuuta teimme kävijäennätyksen ja saimme jälleen monta ensikertalaista innostettua ryhmäpingiksen peluuseen. Pingispöydän ympärille kerääntyi iloista sakkia ja illan aikana Tampereen Klubilla ehdittiin kisailla monta tiivistunnelmaista peliä.

Mailoja sai tuttuun tapaan lainata mailanlainauspisteeltä dj-kopin nurkan takaa. Illan aikana muutama yllättyikin positiivisesti: "Ai ihan ilmaiseksi saa pelata!?" Kyllä! Sen lisäksi kaikki esillä olleet Backstage Rockshopin ja Drink Tonight Recordsin tuotepalkinnot arvottiin kaikkien peliin osallistuneiden kesken.

Jokaisen pelin lopussa tahti kiihtyi, kun pelaajien vähentymisen myötä pöydän kiertämisessä meinaisi tulla kiire. Kuten ryhmäpingiksen luonteeseen kuuluu, ei taaskaan laskettu voittajia vaan onnistuneita yrityksiä. Kokeneemmat pelaajat antoivat ystävällisesti ensikertalaisten pienet mokat anteeksi. Tärkeintä on, että pelataan!


Pingiksen lisäksi toinen Pingisklubin ydin on hyvä musiikki ja vierailevat dj:t. Heinäkuun  klubilla dj-pönttöön astelivat Black Twig -yhtyeestä tutut Janne ja Aki. Kuten pojat aiemmassa blogikirjoituksessa lupasivat, illan aikana nähtiin sekä tunnelmallista että hikistä menoa.


Janne ja Aki suunnittelivat, pitäisikö tanssilattia täyttää Curella, Madonnalla vai Karkkiautomaatilla. Kaikkia näitä kuultiin!

Loppuillasta pingispöydä siirtyi sivuun tanssijoiden tieltä.


Black Twigin pojat olivat Pingisklubista innoissaan. Mikäs sen parempi merkki hyvästä illasta, kuin että dj:tkin joraavat!



Seuraavan kerran Pingisklubi järjestetään Tampereen Klubilla tiistaina 14. elokuuta. Silloin pelataan ja tanssitaan Jytädisko-otsikon alla. Levynpyörittäjiksi saapuvat Sara-yhtyeestä tutut Joa eli Lonkku Joe ja Marko eli dj Dynamiitti Make. Tiistaitummat siivittävät iltaa heti yhdeksästä, kun meno alkaa. Nähdään!

PS. Jos haluat pysyä perillä tulevista tapahtumista, käy tykkäämässä meistä täällä.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Eteeristä ja hikistä tunnelmaa luvassa Black Twig -dj-kaksikon seurassa

Tulevana tiistaina on aika heinäkuun Pingisklubin ja silloin dj-pönttöön astelevat Black Twig -yhtyeen Aki ja Janne. Perinteiseen tapaan kyselimme herroilta hieman heidän pingiskokemuksistaan ja bändin kesäkuulumisista. Lisäksi mukana tietenkin kaksikon top 5 -biisit.

Black Twig kokonaisuudessaan. 
Janne ja Aki kädet ylhäällä. 
Kuva: Heidi Uutela.

Oletko ollut aiemmin dj:nä, missä?
Aki: Levyjä on tullut aikoinaan soiteltua enemmänkin, muun muassa omalla pienimuotoisella poppiklubilla ja yliopiston juhlissa. Nykyään dj-keikkoja tulee tehtyä harvemmin, mutta muun muassa Tavastian lauantaidiskon pienemmällä puolella ollaan soiteltu levyjä ja tässä kuussa ollaan menossa sinne taas uudestaan.
Janne: 2000-luvun puolivälin vuosina soitin levyjä Kuopion jo edesmenneellä K-Klubilla. Ollaan myös Akin kanssa soitettu kerran Tavastian Lauantaidiskossa viime keväänä.

Millaista musiikkia aiot soittaa, millaiseen tunnelmaan viet pingiksenpelaajat?
A: En yleensä suunnittele liikaa etukäteen, kappaleita tulee valittua aika pitkälle tilanteen mukaan. Tavoitteena sopiva yhdistelmä eteeristä ja hikistä... Tai sinne päin ainakin.
J: Varmaankin soitetaan ainaskin black metalia, gangstaräppiä ja kaikkea siltä väliltä. Toivottavasti tulee hyvä tunnelma.

Top 5 –biisit, jotka aiot soittaa ja miksi?
A: En lupaa mitään, mutta laitetaan viisi ensimmäisenä mieleen tulevaa:

1. Selfish Shellfish - Lonkeromies
Aivan liian vähälle huomiolle jäänyt suomalaisen pop-musiikin helmi.
2. The Doors - My Eyes Have Seen You
Hypnoottinen mutta energinen, upeaa ja tyylikästä kitarointia.
3. Anki - Paha tyttö
Jokseenkin hämmentävä Kinks-versiointi, toimii aina.
4. Devendra Banhart - Seahorse
Devendralta voisi valita jonkun muunkin biisin, mutta tämä on soinut taas pari päivää päässä, joten valitaan se.
5. Black Lips - lähes mikä tahansa kappale bändin viimeisimmältä levyltä Arabia Mountain
Yksi parhaista viime vuosina julkaistuista levyistä, räkä lentää ja joka biisi on täynnä nerokkaita koukkuja.

Janne:
1. Bruce Springsteen - Dancing in the Dark
Täydellinen biisi joka tilanteeseen.
2. Sur-rur - Salamarunkkari
Kaunis kotimainen tuleva ikivihreä.
3. Prince - I Would Die 4 U
Ainut biisi, johon osaan edes vähän tanssiliikkeitä.
4. Hüsker Dü - Makes No Sense At All
Rumpufillin virvelisoundin vuoksi.
5. Karkkiautomaatti - Minun ikioma kesälaulu
Kesän kunniaksi.

Millaisia muistoja sinulla on pingiksenpeluusta ja aiotko ottaa matsia Pingisklubilla? Harrastatko jotain muuta baariurheilua?
A: Pingiksestä tulee mieleen lapsuuden lomamatka Teneriffalle. Lyhyet shortsit ja kuuma aurinko.
J: Olen pelannut pingistä Auschwitzissa. Kuitenkaan moneen vuoteen en ole pingistä pelannut, mutta osallistunen peleihin nyt tiistaina! Kuningaslaji baariurheilussakin on toki jalkapallo, jota tulee silloin tällöin katsottua screeneiltä. Kun asuin Tampereella joitain vuosia sitten, pelasin pöytäfutista aina mahdollisuuden tullen. Helsingissä pöytiä on harmittavan harvassa. Tietysti aina Tampere-visiiteillä vietän 90% ajasta kikkerin äärellä.

Mitä Black Twigin kesään kuuluu ja mitä odotatte kesän festarikeikoilta?
A: Luvassa autossa istumista ja huonoa huumoria. Keikkailu on varmasti genreen katsomatta aina yhtä aivotonta ja kummallista touhua. Mutta kivaahan se yleensä silti on. Festarikeikkoja odotetaan innolla, juuri palasimme Ruisrockista, joka oli meidän eka ulkoilmakeikka tänä vuonna. Ulkoilmassa on aina mukava soitella.
J: Kuudes aisti -festivaalia odotan innolla!

Millä mallilla teidän toinen levy on ja milloin sen julkaisua sopii odottaa?
A: Biisejä tehdään, tarkoitus on nyt vähentää hieman keikkailua ja alkaa keskittyä uuden materiaalin luomiseen.

Jos Black Twig olisi pingispallo, miten ja minne se pomppisi?
J: Täysillä nenään ja siitä kaaressa avonaiseen kaula-aukkoon.