Pingisklubin ensimmäinen kevät Helsingissä huipentuu torstaina 21. toukokuuta, kun saamme dj-vieraaksemme parhaillaan kiertueella olevan Olavi Uusivirran. Ennakkohaastattelussa Uusivirta muistelee aiempia dj-keikkojaan, paljastaa tuttuun tapaan pingistelyillan biisivalintoja ja kertoo seuraavan levyn etenemisestä.
Minkä verran olet
tehnyt dj-keikkoja?
– Olen tehnyt vain
muutamia: ne ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Viime kesänä oli Hailuodossa Bättre
Folkissa dj-keikka, ja sitä edellisenä kesänä olin Loosessa Radio Helsingin
kesäklubilla, mutta sitä edellisestä on pidempi aika.
Millaisia muistoja
sinulla on dj-keikoista?
– Yleensä huomaa
ajan menevän siivillä, ja tunnit katoavat johonkin. Pari tuntia menee
hujauksessa ja lopussa miettii, mitä enää ehtii soittaa. Yleensä menee
mukavassa huurussa.
 |
Olavi Uusivirran edellinen dj-keikka oli niin ikään Pingisklubilla
kesän 2014 Bättre Folk -festivaalilla Hailuodossa.
KUVA: Tuua Savuoja. |
Tosiaan viime kesänä
soitit levyjä Pingisklubilla Bättre Folkissa. Mitä jäi mieleen?
– Se oli mahtava
kokemus. Se oli aika myöhään, ja kaikki olivat aivan pelti kiinni, mutta ei
kuitenkaan ihan katatonisessa tilassa. Muistan, että myöskin festareilla esiintynyt Iisa kantoi minulle
skumppalaseja ja piti minun nestetasapainoni kunnossa. Se oli hauskaa.
Tanssilattialla oli väkeä, enkä onnistunut tyhjentämään tanssilattiaa.
Millaiset odotukset
sinulla on tulevasta Pingisklubista Helsingissä Elmun Baarissa?
– Oikein innolla
odotan. Voi olla, että se on toisen tyyppinen, että ihmiset enemmän
fiilistelevät kuin tanssivat. Silloin voi enemmän keskittyä siihen, mikä on hyvää musiikkia, jota
haluaa soittaa. Huomaan, että olen alkanut miettiä ja laittaa ylös, jos tulee joku
biisi mieleen. On kiva tehdä myös skarveja, että menee maailmasta ja huoneesta
toiseen.
Millaista musiikkia tuolloin 21. toukokuuta on luvassa?
– 70- ja 80-luvuilta
paljon musiikkia, ja voi olla, että jotain vanhaa Suomi-iskelmää jonkin verran.
Miksei myös 90-luvun puolivälin musiikkia, koska oma popherääminen on
tapahtunut silloin. Olisi kiva soittaa jonkin verran kotimaistakin.
Mitkä kolme biisiä
ainakin aiot soittaa ja miksi?
– Morrissey:
Suedehead.
Kun Morrissey oli Finlandia-talolla keikalla, Suedehead oli muistaakseni
toinen kappale, jonka hän veti. Ensin tuli Queen Is Dead ja sitten Suedehead. Jotenkin se oli unohtumaton fiilis, kun Morrissey oli valkoisessa
asussaan. Ihan kuin Elvis olisi tullut lavalle. Se hetki on piirtynyt
takaraivoon, ja tuo biisi on kummitellut sellaisena, että sen haluaisi itsekin
soittaa, jos sauma tulee.
– Eleonoora
Rosenholm: Karvattomat koirat (Edu Kehäkettunen –cover).
Karvattomat koirat on
meidän keikka-auton all time favourite. Jos tarvitsee tunnelman nostatusta
keikkapakussa, laitamme sen soimaan. Tänäänkin se on kuunneltu Jaakko
Kämäräisen toivomuksesta.
– Pulp: Mis-Shapes.
12-vuotiaana kuudennella luokalla tuli kuunneltua Different Class –albumia,
jonka avausraita Mis-Shapes on. Näin Pulpin vuonna 1996 Ruisrockissa ja nyt
uudestaan Ruississa pari vuotta sitten. Se oli hieno fiilis.
Olette bändisi kanssa parhaillaan
kiertueella. Uutta levyä viimevuotisen kiertueen jälkeen ei ole vielä
ilmestynyt, joten millaisia uusia jekkuja olette keikoille keksineet?
– Meillä on ollut
tavoitteena, että kolmannes setistä ja
kokonaisrakenne vaihtuisi. Klubi- ja festarikeikat ovat rakenteeltaan vähän
erilaisia. Joitain uusia biisejä tulemme soittamaan. Julkaisemme uudesta
sinkkubiisistä Hän laulaa kuin kuolisi huomenna seiskatuumaisen, jonka
B-puoleksi tulee Topi Sorsakosken ja Agentsin On kesäyö –kappale, niin sitä me
soitamme ja ehkä paria muutakin uutta biisiä.
– Olemme äänittäneet
seitsemän uuden biisin pohjat Timon (Kämäräinen) studiossa. Levy on jo pitkällä
ja hyvällä mallilla. Kesällä levynteosta tulee pidettyä taukoa ja kun keikoista
hellittää, teemme levyn alkusyksystä loppuun, ja julkaisemme sen näillä näkymin
tammikuussa. Siinä ehtii tulla vielä toinen ja kolmaskin sinkku. Me vähän
aikaistimme uuden levyn julkaisua sen takia, kun tuli näin paljon keikkoja,
ettei tarvitse samalla paletilla mennä.
Viime vuonna jo keikkailitte
paljon. Mistä teillä riittää virtaa?
– Tuli itse asiassa
vähän yllätyksenä, että keikkoja on edelleen niin paljon. Yleensä menee niin, että tulee
levy ja teemme klubikeikat ja kesän festarit ja seuraava kesä on hiljaisempi.
Mutta nyt tosi monista paikoista tuli heti kutsu uudestaan. Ilmeisesti olemme
jotain tehneet oikein viime kesänä, että halusivat jo heti seuraavanakin kesänä.
Se on tosi hauskaa ja sitä suuremmalla syyllä tulee haaste vetää vielä kovempia keikkoja.
Mitä muita
projekteja sinulla on tällä hetkellä meneillään?
– Nyt ei juuri ole
muuta kuin levyntekohomma ja nämä keikat. Syksyllä on yksi leffaprokkis, jota
kuvataan Turun suunnalla, mutta siitä tiedotetaan tarkemmin varmaan kuun
lopussa. Se on sitten keikkojen jälkeen.
Ennen kesän keikkoja ja tulevaa leffaprokkista Olavi Uusivirta soittaa torstaina 21. toukokuuta Pingisklubilla harvinaisen dj-keikan Helsingissä Elmun Baarissa!
Ryhmäpingikset pyörähtävät käyntiin ja musat pärähtävät soimaan klo 21. Mailoja saa lainaan ilmaiseksi paikan päältä, tiskillä on juomatarjouksia ja kaikkien pelaajien kesken arvomme levyjä. Lisätietoja täältä:
https://www.facebook.com/events/1610093779235630/
KUVA: Julius Konttinen