maanantai 13. huhtikuuta 2015

Pingisklubi ja Uhana Design järjestävät 15.4. tyylikkään yhteisillan

Pingisklubi saa keskiviikkona 15. huhtikuuta Tampereen Klubille vieraakseen Uhana Designin! Kyselimme tamperelaisen vaate- ja korumerkin perustajilta Miralta ja Hannalta kuulumisia ennen iltaa. Keskiviikkona dj-kopista kaikuu inspiroivaa musiikkia ja luvassa on muutenkin erittäin tyylikäs ilta. Erikoisillan kunniaksi kaikkien ryhmäpingistelijöiden kesken arvotaan Uhanan tuotteita.

Mira ja Hanna, teillä on edessänne ensimmäinen dj-keikka. Mitkä fiilikset on?
No jännittää ihan hulluna! Samaan aikaan tosi innostunut ja samaan aikaan ihan pakokauhuinen fiilis.

Millaista musiikkia aiotte soittaa?
Todella sekalaista. Biisejä omilta teiniajoilta ihan näihin päiviin asti riippuen siitä mitä levyjä saadaan käsiimme! Ollaan kuitenkin tutustuttu vasta aikuisiällä, joten kummaltakin löytyy erilaisia nostalgiabiisejä.

Mitä odotuksia teillä on tulevalta Pingisklubi-illalta?
Meillä on älyttömän hektistä tällä hetkellä ja voimat on aikalailla lopussa. Toivotaan siis, että illasta tulis niin rento kuin mahdollista ja ihmiset viihtyis ja mekin siinä sivussa.

Kiirettä pitää sikisikin, että olette juuri julkaisseet hurmaavan kevään mallistonne. Mistä olette saaneet inspiraation printteihin ja mekkojen kuvioihin sekä malleihin?
nspiraatiota haettiin luonnosta ja satumetsistä/-hahmoista. Vaatteiden malleista ollaan haluttu simppeleitä, monelle vartalolle sopivia ja kepeästi laskeutuvia joka paikan vaatteita. Pääasiassa suunnitellaan arkivaatteita, mutta mukana on myös vaatteita, jotka asustamalla ja kenkiä vaihtamalla muuntautuvat helposti myös etenkin kesän juhliin.

Millainen kaupunki Tampere on yrittäjälle?
Tosi ihana ja lämminhenkinen. Kaupunki on sopivan suuri, mutta kuitenkin suuri osa alan ihmisistä on edes etäisesti tuttuja. Meillä on tällä hetkelläkin muutama yhteistyökuvio meneillään ja se on kyllä aina tosi jees! Ollaan avoimia kaikenlaisille ideoille. :)

Mikä on parasta (pien)yrittäjyydessä?
Saa tehdä sitä mistä eniten nauttii. Saa tehdä asiat omien aikataulujen puitteissa ja laatia itse ns. pelisäännöt. Ja saa valita melkein kaikki työkaverinsa!

Jos pelaisitte kahdestaan pingistä, miten pallo pomppisi?
Itse asiassa ollaan pelattukin! Taisi kyllä olla nelinpeli kyseessä. Pallo pomppi varmaan vähän minne sattuu, mutta lopuksi heitettiin yläfemmat ja kiitettiin hyvästä pelistä. Eli vähän sama meno kuin yrityshommissakin.

Lopuksi Mira ja Hanna paljastavat, mitkä biisit ainakin kuullaan illan aikana:

Mira Top 5 +1:
Inertiatic ESP - The Mars Volta, 
- Todella kova bändi, joka on ollut yksi suosikeista kymmenen vuoden ajan.

Spoon river - Samae Koskinen
- Biisi, josta tuun aina hyvälle tuulelle. Kertoo elämän tärkeimmästä asiasta - rakkaudesta. Samaeta on tullu kuunneltua paljon mallistojen suunnitteluiden yhteydessä.

Kovemmat kädet - PMMP
- Ihan vaan, koska Paula Vesala on yks Suomen kovimpia mimmejä. (Biisihän on tosi traaginen, mutta välillä tulee oltua vähän melankoliaan taipuvainen.)

Stop - Spice Girls
- Ei kuulu kyllä omiin lemppareihin Spaissareilta, mutta koska oon näiden parissa kasvanut (ja kyseisen biisin isohkolla lavalla jopa tanssinut...Apua.) oli pakko saada joku näiden biisi listalle! Olisin valinnut oikeasti ekalta levyltä Who do you think you are:n, mutta mulla oli se vain nauhoitettuna c-kasettina :( Joka tapauksessa: GIRL POWER!

Not In Love - Crystal Castles
- Tätä on tullut bailattua melkoisen paljon ja toimii edelleen!

Ja bonuksena vielä: Day Without Air - Traffic Island
- Löysin jätkien kymmenen vuotta vanhan EP:n sattumalta omista kokoelmista, kun etsin sopivia biisejä iltaa varten. Sattumalta myöskin bändi julkaisi tällä viikolla 6 vuoden jälkeen uuden biisin ja videon. Koska tässä oli niin paljon sattumaa käsillä ja Ruohosen pojat on teiniaikojen tuttuja, niin pakkohan tää on soittaa, koska biisi toimii edelleen!

Hanna Top 5 +1:
Iisa - S€ pyörittää
- Iisa on vain niin upea!

Samae Koskinen - Hyvä päivä
- Biisi, joka saa huononkin päivän tuntumaan paremmalta

The BellRays - Have a Little Faith In Me
- Tästä tulee hyviä muistoja mieleen ja toimii edelleen.

Lycke Li - I Follow Rivers
- Tykkään kovasti biisistä!

Azelia Banks - 212
- On mun tsemppausmusaa lenkillä, mutta myös mahtava tanssia.

Ja bonus: The Valkyrians - Make Up Your Mind
- Kuulunut hyviin bailuiltoihin!

Lisäinfoa Pingisklubi loves Uhana Design illasta saat painamalla tästä! Ilta alkaa kello 21 ja Tummat Tunnit ovat heti siitä asti käynnissä. Mailoja saa lainaan ilmaiseksi ja kaikkien ryhmäpingikseen osallistuneiden kesken arvotaan Uhana Designin tuotteita, eli pipoja, kangaskasseja, t-paitoja ja korviksia. Ryhmäpingistä pelataa noin puoli kahteen ja sen jälkeen täytetään tanssilattia!



lauantai 14. maaliskuuta 2015

Black Lizard saapuu dj-vieraaksi levyjulkaisunsa aattona 19.3.

Helmikuussa laajensimme reviiriämme Helsinkiin Elmun Baariin ja pian on luvassa Pingisklubin toinen kerta Helsingissä, jipii! Torstaina 19. maaliskuuta dj-vieraaksemme saapuu huikea Black Lizard, joka julkaisee toisen albuminsa Solarize 20.3. Kyselimme dj:ksi tulevilta rumpali Onni Niemiseltä ja kitaristi Joni Seppäseltä ennakkotunnelmia.




Minkä verran olette tehneet dj-keikkoja ja mitkä ovat mieleenpainuvimmat muistot?  
Onni: Mä oon soittanu Turun Bar Kukassa parina iltana paikallisen ystäväni DJ Roton (Tytti Roto) kanssa. Käytin nimeä DJ Supernaut, joka tulee Black Sabbathin biisistä. Tietysti alotin omat settini sillä biisillä! Ne oli mahtavia iltoja... Kivoja muistoja on ne, jos joku näyttää peukkua tai tulee kiittämään biisistä. Kauhein muisto on, kun jouduin kerran soittamaan toivebiisin. Sitä vaati joku bailuporukka, joka kävi sitä vihasemmaks, mitä enemmän hommasta kieltäydyin. Näytin että mulla on vaan vinyyleitä eikä niiden toivomaa paskahittiä missään nettisovelluksessa. No... Tulihan sit joltain niistä oma puhelin tiskin takaa ja oma pakomatka lempimusiikin parissa katkeks muutamaks kamalaks ja häpeälliseks minuutiks. Ne tanssi ja laulo mukana, mut näin että ilo oli vaan pinnallista ja jokainen halus mielummin vaikka nukkumaan. 
Joni: Aika vähän tullut tehtyä. Joissakin kavereiden bändien illoissa tullut soitettua.

Top 5 -biisit, jotka aiotte Pigisklubilla soittaa ja miksi? 

Onni: En päätä biisejä etukäteen, mutta taattuja artisteja tykkään useimmiten soittaa. Black Sabbath, Donovan, Velvet Underground, My Bloody Valentine ja Ariel Pink on mun top 5 -artistia, joilta varmasti soitan ainakin yhden biisin. Kaikilla on huippubiisejä.
Joni: Luultavasti päätän levyt, jotka tulee mukaan, vasta samana iltana. Eiköhän mukaan tule ainakin Brian Jonestown Massacrea, Telescopesia, Spacemen 3:tä, Stonesia ja Primal Screamia.

Millaisia muistoja teillä on pingiksestä ja millaiset odotukset teillä on tulevasta Pingisklubista? 
Onni: Pingiksestä on neutraalit muistot. Kävin hiphop-esiteininä pelaamassa Kuokkalan (Jyvväskylän isoin lähiö) nuoristotalolla biljardia, pleikkarin snoukkapelejä ja pingistä. Siellä sai tehdä myös pitsaa! Tuttu peli siis seurapelinä ja ennaltaehkäisevänä syrjäytymishoitona. Urheiluna pingis on vieraampi juttu, pienistä shortseista kyllä tykkään. 
Joni: Oon pelannut pingistä viimeksi varmaan 15 vuotta sitten. Muistaakseni aika huonoin tuloksin, pitäis varmaan koittaa taas. Innolla odotan, vaikuttaa todella kivalta tapahtumalta.

Teiltä ilmestyy uusi albumi Solarize 20.3. Mitkä fiilikset teillä on levystä ja mitä on luvassa? 

Onni: Levy parasta musaa, jota me ollaan tehty. Se on myös ehjä, mielenkiintoisen kuulonen ja hienon näköinen levy. Oon ylpee miten hieno albumi saatiin pitkälti itsenäisesti tehtyä!  
Joni: Hyvät vibat tosta levystä. Siitä tuli kokeellisempi ja vähemmän genresidonnainen kuin ensimmäisestä.

Jos pelaisitte bändin kesken pingistä, miten pallo pomppisi? 

Onni: Pallo pomppis jonkun aikaa ja hetken naurattais, sitten enemmistö siirtyis istumaan "katsomon" puolelle virvokkeiden kanssa. Mitään vakavaa kilpailua ei saatais aikaseks ilman merkittävää palkintoa. 
Joni: Beer pongiksi menisi.

Pingisklubi torstaina 19. maaliskuuta Elmun Baarissa klo 21–03. Mailoja saa lainaan ilmaiseksi paikan päältä, tiskillä on erikoisjuomatarjouksia ja kaikkien pelaajien kesken arvomme Fullsteamin sponssaamia levyjä. Lisätietoja täältä: https://www.facebook.com/events/909442702409935/

Ping pong, nähdään pian!

torstai 5. maaliskuuta 2015

Pingisklubi tuo ryhmäpingiksen Filkkaribileisiin 4.3.

Edellisestä Pingiskubista Tampereen Klubilla ei ole kuin viikko ja taas mennään! Olemme innolla mukana Tampere Film Festivalin parhaalla klubilla, nimittäin TAMKin Legendaarisissa Filkkaribileissä. Nyt teemme uuden aluevaltauksen ja ryhmäpingistä pääsee pelaamaan Pakkahuoneen puolelle rakennetussa loungessa. Mailat saa ilmaiseksi lainaan ja peli pyörii heti yhdeksästä aina ilta yhteen saakka. Pienen pelipaussin pidämme kello 22.30-23.15, kun annamme tilaa muulle loungen puolen ohjelmalle.



Jos haluat palailla Jätä Jämät -bändin kanssa vietetyn edellisen Pingisklubin tunnelmiin, pyysimme dj-vieraitamme kokoamaan illan aikana soitetuista biiseistä parhaimmistoa soittolistaksi. Se löytyy Spotify-tililtämme tästä.

Pingisklubin koko kevät on täynnä menoa, hyppää mukaan! Tässä on vielä muistutuksena tulevat tapahtuma dj-vieraineen:


to 5.3. Filkkarispesiaali, Tampere, Klubi
to 19.3. Black Lizard dj's, Helsinki, Elmun Baari
ke 15.4. Pingisklubi loves Uhana Design, Tampere, Klubi
to 23.4. Lapko dj's, Helsinki, Elmun Baari
to 21.5. Olavi Uusivirta dj set, Helsinki, Elmun Baari
to 28.5. Jukka ja Jytämimmit dj set, Tampere, Klubi
Tänäkin kesänä on luvassa myös festivaalikiertue! Pysykää siis kuulolla ja seuratkaa meitä tägillä #Pingisklubi ja jakakaa omia tunnelmianne pingistelyistä. Nähdään!


maanantai 23. helmikuuta 2015

"Pappa oli pingiksen suomenmestari, repikää siitä!"

Pingisklubi on käynnistänyt Helsingin valloittamisen menestyksekkäästi. Kiitos mukana olleille, todistusaineistoa 19. helmikuuta vietetyistä avajaisista on tulossa tuonnenpana. Toki ryhmäpingiksestä ja dj-vieraista nautitaan kuukausittain edelleen myös Tampereella, seuraavan kerran keskiviikkona 25. helmikuuta. Se on hieno päivä. Silloin Tamperelainen punkbändi Jätä Jämät ehtii keikkailultaan hypätä Tampereen Klubin dj-koppiin. Alta pois, sillä Pingisklubin dj-vieraaksi saapuu koko retkue: laulaja-kitaristit Sakke ja Ahto, basisti Petteri ja rumpali Seve. Kyselimme nelikolta kuulumisia ennen huikeaa iltaa.


Jätä Jämät, eli Seven, Ahton, Petterin ja Saken kuvasi Aslak Junttu.

Tämä ei taida olla ensimmäinen kerta, kun Jätä Jämät nähdään pyörittämässä levyjä?

Ollaan oltu kerran dj:nä Sohossa viime joulukuussa. Oli mieleenpainuvaa. Biisien puolesta paras keikka mikä ollaan heitetty.

Entä pingiksenpeluu, miten se sujuu?
Ahto on pelannut pingistä junnuna ihan tosissaan. Se oli sitä pingisaikaa! Kaikki meistä on käyny Pingisklubilla ja Petteri lähes asunu siellä. Tulevalta Pingisklubilta odotamme oluita ja kuumia lattarirytmejä.

Mitäs Jätä Jämille kuuluu?
Hyvää kuuluu. Sevellä loppu sivari ja Sakella sämpylä. Soitettiin Klubilla norjalaisen öljynporaajien, eli Honningabarnan lämppärinä. Julkastaan ehkä uus EP tai LP tai splitti tai joku minidisc tänä vuonna. Mahdollisimman nopeesti. Nauhotukset oli just. (Toim. huom. Viime keväänä julkaistu, bändin nimeä kantava seiskatuuma on myyty jo lähes loppuun.)

Teillä on Jätä Jämien lisäksi muitakin bändikytköksiä.
Joo, Ahto ja Sakke ovat entuudestaan tuttuja bändistä VAIKKU. Ahto soittaa tällä hetkellä myös Night Offerissa. Petteri bassotaiteili edesmenneessä Roulette-bändissä.

Mutta miten käy Jätä Jämien pingispöydän äärellä?
Jos pelattais pingistä bändin kesken niin pallon liikkeistä ei tiedä. Ahton pappa on voittanut suomenmestaruuden lajissa, joten repikää siitä!




Kun pyysimme bändiä tarkentamaan illan musiikillista teemaa, lupasivat he soittaa sinikylkisiä, märkiä rytmejä. Luulisi, että moisen tahtiin pyörii niin ryhmäpingis kuin loppuillasta pyllytkin.

Jätä Jämien Top 5 -biisit, jotka kuullaan illan aikana:

1. Jay Reatard - My Shadow, Se on seven lempiäijä
2. Descendents - ihan mitä vaan
3. Bodycount - jos levy löytyy jostain
4. Majakka ja Aajee - Freestyle, jos se on ylipäätään jollain levyllä 
5. Janos Valmunen - Tähti, jäi viimeks soittamatta

Nähdään siis keskiviikkona 25. helmikuuta Tampereen Klubilla. Lisäinfoa tapahtumasta löytyy täältä.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Pingisklubin avajaisissa esiintyvä Juha Pekka Tapani Heikkinen: "Lymyily tuli krebaamisen rinnalle"


Pingisklubi viettää Helsingin kuukausittaisen ryhmäpingisklubin avajaisia Elmun Baarissa 19. helmikuuta. Haastattelimme Juha Pekka Tapani Heikkistä, jonka uusi kokoonpano esiintyy avajaisbileissä ryhmäpingiksen tiimellyksen ja dj-musan lisäksi.

Pingisklubin Helsingin avajaisissa nähdään aivan uusi kokoonpano Juha Pekka Tapani Heikkisestä. Mitä tuleman pitää?


Tulossa on hillitön spektaakkeli. Lavalla nähdään ja kuullaan ihan tuliterä bändi sisältäen mm. beatboxaajan ja kiipparistin. Uusia biisejä on myös setissä jonkun verran, joista olen ihan pähkinöinä. Mulla on myös uudet keikkakengät.

Beatboxaaja Spittari, eli Petri Virolainen on mukana Juha Pekka Tapani Heikkisen bändin uudessa Ultra-kokoonpanossa. Kuva: Maria Seppälä


Mitä bändille muuten kuuluu, onko uutta levyä tulossa?


Bändi on elänyt talven aikana suurta murrosta ja tarkoituksena on ollut keksiä koko homma uudestaan. Uutta matskua olen työstänyt tänä talvena enemmän kuin koskaan. Suunnitteilla on monenlaisia proggiksia, joille Vain Elämää -ohjelmat ja stadionkeikat kalpenevat kuus nolla. Uusi levykin siinä samassa olisi tarkoitus julkaista. Tai en tiedä julkaistaanko enää levyä, mutta uutta musiikkia ainakin julkaistaan. Tai ainakin jotain ääniä...


Juha Pekka Tapani Heikkinen on monelle tuttu myös katusoittajana. Ehditkö edelleen asematunneleihin kitaran kanssa ja miten siellä saa yleisön haltuun?


Katusoitto on viime vuosina jäänyt vähemmälle, kun keikat ovat siirtyneet enemmän sisätiloihin, mutta tänä tänä vuonna on tarkoitus taas palata juurille. Sydämeltäni mä oon kuitenkin ikuisesti katusoittaja. Tehtiin myös äskettäin Nuoren Voiman Liiton ja YLE:n proggikseen liittyen katusoittomusiikkivideo, jossa mukana oli myös Ilkka Kanerva.
Yleisön saa kadulla haltuun mukautumalla kaikkeen, sillä mitä tahansa voi tapahtua. Tai itseasiassa yleisöä tosi harvoin voi saada kadulla mitenkään haltuun ja siinä homman juju osittain piileekin. Vetää vaan niin hyvin kuin pystyy oli yleisöä sitten 1 tai 100, niin hyvä meininki yleensä tarttuu ja kaikki viihtyy.



Millaisia muistoja sulla on pingiksestä? Onko hyviä pelitaktiikoita?


Skideinä käytiin taloyhtiön kellarissa pelaamassa. Ja teininä nuorisotalolla. Niin ja riparilla pelattiin kanssa tosi paljon. Hauskoja muistoja kavereiden kanssa. Hyvänä taktiikkana vinkkaisin vastustajan huomion viemisen kaikkeen muuhun kuin peliin. Sitä voi edesauttaa esim. tarinoiden ja vitsien kertomisella, laulamalla, vähentämällä vaatteitaan yms.


Jos teidän bändi pelaisi keskenään ryhmäpingistä, mitä tapahtuisi?


Hmmm... uskon, että meitsillä menis varmaan melkoiseksi huutamiseksi ja mailakin vois jossain välissä lentää. Veikkaisin, että beatboxaajamme Spittari pysyisi kauimmin pelissä, koska hän ymmärtää musiikin rytmin päälle, niin miksei pelin rytminkin.


Millaista iltaa odotat, kun Pingisklubi saapuu Helsinkiin 19. helmikuuta?


Kyllä mä odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Toivottavasti saatais paljon iloista jengiä paikalle ja paljon uusia ja vanhoja kavereita, joille voitais vetää paras keikka pitkään aikaan.

Pingisklubin avajaisissa esiintyvän Juha Pekka Tapani Heikkisen kuvasi Mikko Lohenoja.


Yksi tunnetuimmista biiseistäsi kertoo krebaamisesta. Miten Juha Pekka Tapani Heikkisellä on tapana krebata ja millaiset on parhaat kemut?


Kyllä kaikkein rakkaimpia krebauskokemuksia ovat varmaan kesäfestarit. Niissä on sellaista yhteisöllisen hulluuden meininkiä ja ihmisistä tulee aina ihan uusia puolia esiin. Kun ensimmäistä kertaa olin Ilosaarirockissa 2003, niin mietin että missä tämä jengi piileskelee talvella. Mutta siis vastauksena kysymykseen, krebaan yleensä isossa porukassa jossa on paljon hulluja ja mielenkiintoisia uusia ja vanhoja tyyppejä, jotka ovat sopivan vinksahtaneita ja estottomia.


Törmäsimme sinuun viime kesänä festareilla ja puhuit, että krebaaminen on so last season, koska nyt hittijuttu on turbobailaaminen, eli tubaaminen ja next big thing on ulbaaminen, eli ultrabailaaminen. Millä kehitysasteella nyt ollaan menossa ja liittyykö uusi Ultra-kokoonpano ulbaamiseen?

Joo krebaaminen on aika peruskamaa ja se voi alkaa puuduttamaan pidemmän päälle. Perustasolla se tulee kuitenkin aina pitämään pintansa. Viime vuonna vahvasti pinnalla oli tosiaan TURBObailaaminen, eli TUbaaminen, joka on rajumpi krebaamisen muoto, jossa lisätään tehoja. Viime vuonna niin ikään väläyttelin ULTRAbailaamista eli ULbaamista silloin tällöin, mutta se on jo sen verran vaarallista, että sitä en ihan kaikille voi suositella. Tänä vuonna olisi kuitenkin tarkoitus lisätä ULbaamisen määrää, mutta maltilla, koska kuten sanoin, niin tulokset voivat olla arvaamattomia. Uudella kokoonpanolla tunnustelemme ULbaamista ja jos se läpäisee kaikki turvallisuus yms. testit, niin saatamme ULbata jo torstaina Pingisklubilla.

KreBaamisen, TUbaamisen ja ULbaamisen rinnalle on nyt tullut myös LYMYILY, joka on taas epämääräisempää, eikä ihan niin suoraviivaista toimintaa kuin edellämainitut. Pingisklubilla testailemme myös LYMYILYÄ.


Ei siis muuta kuin ryhmäpingis haltuun ja lymyilemään! Nähdään Elmun Baarissa torstaina 19. helmikuuta. Lisäinfoa täältä: https://www.facebook.com/events/688950481224028/

tiistai 10. helmikuuta 2015

Dj Heikki Helastisen resepti Pingisklubin avajaisiltaan: No Shamea, Celine Dionia ja pöydillä tanssimista

Nyt se tulee, nimittäin Pingisklubi Helsinkiin! Kukapa muukaan meillä olisi dj-vieraana, ellei Helsingin tunnetuin tunnelmannostattaja ja paras seuramies, Heikki Helastinen. Heikki nähdään yleensä juontajan tai illan tirehtöörin paikalla. Hän on kertonut unohtumattomia tarinoita ja vitsejä monien musiikkitapahtumien ja gaalojen lavoilla.

Helmikuun 19. päivä Heikki Helastinen päästetään Elmun Baarissa pyörittämään levyjä, kun Pingisklubi viettää Helsingin kuukausittaisen klubin avajaisiaan. Pingisklubin dj-vieraat ovat tavanneet olla muusikoita ja Heikkikin on tuttu Joulu sinkkuna -hitistä. Mutta Pingisklubin blogissa utelemme vielä tarkemmin, kuka on tämä mies ja mitä ihmettä avajaisiltana on luvassa.

Heikki Helastinen nautiskelee juhlaillasta usein kultaisessa takissa ja leopardihupussa. Kuva: Kate Filipovaa

Heikki Helastinen, kerropa meille dj-urastasi.
Lähinnä oon tehnyt dj-hommia vain sillon kun on ollut mun mielestä hyvä bändi soittamassa tai jotenkin muuten ohjelmaltaan mielenkiintoinen ilta. Ei sellaista jokaviikkoista deejiijeilyä jaksais, mutta kerran kuukaudessa joku spessujuttu on just hyvä. Toki mun dj-keikkailua rajoittaa myös se että aika harva ihminen jakaa samaa musamakua mun kanssa, mutta aina on kyllä saatu hyvät tanssit aikaiseksi.

En oikeen muista millon oon ollut ekaa kertaa jossain soittamassa mutta hyviä muistoja on esimerkiksi Feniks Willamon houstaaman Uusi Perjantain klubi-illasta kun pidin kattoterassilla omaa diskoa. Sillon mentiin lattarimusasta afrikan viidakon ja amerikan rockin kautta Suomi-iskelmään ja loppuillasta aika diippeihin tunnelmiin.

Olet ollut paljon bileiden juontajana ja hostina. Mikä toimii tunnelman nostattamisessa?
Tärkeintä tunnelman nostamisessa on se että juontaja tai hosti (tai dj) on itse hyvissä fiiliksissä siitä mitä tekee ja että haluu olla osana niitä bileitä, eikä niin että tekee vaan rahan perässä jotain paskoja firmakeikkoja ja on selvinpäin. Niin tärkeintä on siis se että on hyvissä. Juominen kannattaakin yleensä alottaa heti sängystä noustessa.

Voiko bileet olla niin hauskat, että meno karkaa käsistä?
Aika monesti meno karkaa käsistä, mutta ihan hyvällä tapaa tietty. Aluksi ehkä tanssitaan pöydillä ja vedetään vähän letkajenkkaa, vähennetään vaatteita ja siirrytään hieman omalaatuiseen breakdanceen, otetaan Gambinaa ja unohdetaan sellanen rokkipoliisimeininki, jota liian monessa paikassa näkee... Kun on bileet niin sillon bailataan kunnolla.

Viikossa on riittävästi päiviä myös siihen hiljaa kotona istumiseen, niin jos ulos lähtee niin miksei ottais siitä kaikkee irti. Jos meininki kuitenkin todenteolla karkaa käsistä niin silloin pääsee maijan kyytiin. Kuitenkin kun poliisit on mua bileistä pois viennyt niin koskaan ei kenellekkään mitään harmia ole aiheutettu. Se on vaan niin objektiivinen näkemys että mikä kellekin on liian rankkaa bailaamista.

Kerran kyllä bailasin aika lujaa Loosen alakerrassa ja tanssin pyörteessä kaaduin ja kynttilä pöydältä tippu syliin ja polvi syttyi tuleen. Sit mut heitettiin ulos baarista sen takia. Olin liekeissä. Kyseessä oli yksityistilaisuus ja kello oli noin seitsemän illalla ja paikalla oli siinä vaiheessa ehkä kymmenen ihmistä mutta meininki otettiin heti haltuun.

Onko Pingisklubin avajaisissa käsistälähtemisen vaaraa?
En kommentoi.

Heikki Helastinen, mitä odotuksia sulla on Pingisklubi-illalle?
Odotan hyvää sekoilua, aion itse lanseerata Pingis-drinkin, se on 4cl kossua, 4cl jallua ja 4cl pernodia. Kaadetaan viinilasiin ja nautitaan. Sen jälkeen päässä kuuluu ping-pong ja alkaa pingis sujumaan. Aion myös jossain vaiheessa itse selvitä pelaamaan.



Mitkä 5 biisiä ainakin aiot soittaa ja miksi?
Warren Zevon - My Shit's Fucked Up. Mukava alkuillan pohdiskeleva biisi kun ihmisiä valuu paikalle. Rauhallinen alku.
No Shame - Jonossa seuraava. Vähän punkkia pitää aina olla ja No Shame sen parhaiten osaa. Saa vauhtia pingispöydän ääreen.
Pave's Mistakes - Pidä huolta. Tätä biisiä on vaikee kuunnella mukana laulamatta. Kaikille tulee tästä helvetin hyvä fiilis.
Dr. Alban - It's My Life. Ruotsalaisen hammaslääkärin suurin hitti on uskomattoman nerokas sävellys ja tämä on jo loppuillan tanssilattia kamaa ehdottomasti.
Celine Dion - My Heart Will Go On. Illan vika hidas ei tästä parane.

Millaisia muistoja sinulla on pingiksestä ja ootko pelannut ryhmäpingistä?
Ryhmäpingistä en oo aikaisemmin kokeillut, mutta "normaalipingistä" useasti, jostain leirikoulusta on ekat muistot pingiksestä. Välillä Kisiksen hallilla tulee käytyä pelaamassa. Maksaa vaan 3 euroa per henkilö ja saa pelata niin pitkään kun jaksaa.

Sinun uusi sinkkusi ilmestyy 14. helmikuuta. Millainen biisi on luvassa?
Uusi biisi on nimeltään "Ikuinen viikonloppu" ja se duunattiin tutun jengin kanssa. Musta-Pekkaruuska ja Koditonmies on messissä ja tähän biisiin saatiin kertsiin mukaan laulamaan Mysteeri-Muija, jonka henkilöllisyyttä emme voi paljastaa. Biisi ja video julkaistaan helmikuun aikana. Ehkä jopa juuri Pingisklubin avajaisiin mennessä. Terveisiä haluaisin lähettää Joel Hallikaiselle.



Kiitos Heikki! Uskomme, että terveiset menevät perille. Äläkä SINÄ missaa näitä kekkereitä, vaan nähdään 19.2. Elmun Baarissa. Lisätietoja saa klikkaamalla tästä.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Terveisiä Bassoradiosta, me tullaan Helsinkiin!

Minna kävi kertomassa Bassoradion aamussa, miksi Pingisklubin konsepti on niin huikea, että se kannattaa viedä Tampereelta myös Helsinkiin. Tässä linkki haastikseen:

www.basso.fi/site/suomen-ainoassa-pingisklubissa-baariurheillaan-musiikin-tahdissa/

Nähdään avajaisissa Elmun Baarissa torstaina 19. helmikuuta! Tästä lisäinfoa.