maanantai 30. kesäkuuta 2014

Älä pingistele yksin -kesäkiertue starttasi ja vauhti kiihtyy!

Älä pingistele yksin -kesäkiertue alkoi Hailuluodon Bättre Folkista merellisissä merkeissä ja auringostakin pääsimme nauttimaan! Pingispöydän ympärillä pelit pyörivät leppoisaan tahtiin muun muassa Heikki Kuulan, Samuli Putron, Iisan ja Hopeajärven soittaessa. 

Kun bändit olivat hoitaneet keikkansa, jatkuivat bileet Pingisklubin dj:iden johdolla. The Scenes dj's, Hopeajärvi dj's, Death Hawksin Teemu Markkula ja Olavi Uusivirta pitivät huolen levymusiikista. Musiikin tahtiin sujui niin tanssi kuin pingiskin, det var trevligt!

Tässä muutamien kuvien muodossa tunnelmia Bättre Folkista. Lisää kuvia luvassa Facebookissa tällä viikolla! Kannattaa vierailla siis sielläkin.


 Hopeajärvi loi mainion jytämeiningin pingiksen kylkeen perjantaina.

Älä pingistele yksin -kesäkiertue sai aurinkoisen alun.
Myös Iisa ja ryhmäpingis olivat mainio yhdistelmä.
 Illalla bileet jatkuivat ryhmäpingiksen ja levymusan merkeissä.
 Lauantai-illan levymusat tarjoili Olavi Uusivirta ja Death Hawksin Teemu Markkula.

Kun vauhtiin on päästy, vedetään heinäkuun ensimmäinen viikko sen kunniaksi täysillä. Torstaina 3. heinäkuuta Pingisklubi piipahtaa kotikonnuillaan Tampereen Klubilla, missä Dj Verneri ja Dj Hullu Poro sekoittavat ryhmäpingistelijöiden ja tanssijoiden päät. Matka jatkuu viikonlopuksi Turun Ruisrockiin, missä seuraamme seilaavat SMOOD Sailing dj's Aleksi ja Shouldpipe. Mitä olisikaan kesä ilman letkeää baariurheilua ja korvia hellivää musiikkia? Onneksi ryhmäpingiksen pyörteisiin pääsee tänä suvena vähän kaikkialla. Tervetuloa!


ÄLÄ PINGISTELE YKSIN -KIERTUE 2014
26.–27.6. Bättre Folk, Hailuoto
3.7. Klubi, Tampere
5.–6.7. Ruisrock, Turku
12.–13.7. Ilosaari, Joensuu
6.8. Kaikun Keskiviikko, Helsinki
9.–10.8. Flow Festival, Helsinki
Menoa kannattaa seurata blogin lisäksi myös Pingisklubin sivuilta Facebookista. Instagramissa ja Twitterissä Pingisklubin pariin löytää hashtagilla #Pingisklubi.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Rundpingis med Bättre Folk!

Kuten nokkelimmat ovat saattaneet huomata, tulossa olevien klubien seassa lukee Bättre Folk, Hailuoto. Kyseessä on Pingisklubin tulevan kesän ensimmäinen festivaalibuukkaus. Kesäkuun viimeinen viikonloppu eli 27.–28.6. seilaamme siis Hailuotoon, joka sijaitsee Oulun läheisyydessä.

Levyjä Pingisklubin kesäkiertueen avauksessa pyörittävät muun muassa Olavi Uusivirta, Hopeajärvi dj's ja The Scenes dj's. Ennakkotunnelmia Hopeajärvestä kertoo laulaja Teemu Tanner ja The Scenesistä laulaja Konsta Koivisto ja basisti Matias Haataja.


Hopejärven koko poppoo aikoo soittaa levyjä Bättre Folkissa.
The Scenesistä tiskijukkina nähdään Matias ja Konsta.
Mitä teidän bändin kesään kuuluu?
Teemu: Hopeajärven kesään kuuluun hyvien ihmisten juhlia, keikkoja, liivejä, valvomista, ekan kokopitkän painoon saattelemista ja what not!
Matias: The Scenesin kesään kuuluu joitain keikkoja, ja alamme tekemään biisejä kolmannelle levylle. 

Minkälaisia muistoja teillä on pingiksestä?
Teemu: Vuonna -97 tai jotain mä olin ihan Forrest Gump. Sillä kesäleirillä kukaan ei ollu parempi. Turnauksesta tuli lääkärintakki palkinnoksi, sääli et se on käyny pieneksi. Kutistui varmaan taitojen mukana.
Matias: Mulla ei oo pingiksestä muita muistoja, ku että oon tainnut aina hävitä siinä.
Konsta: Mulla pingiksestä tulee ainoastaan mieleen Muhoksen ummehtunut nuorisotalo 2000-luvun alusta ja sen 1980-luvulle jumahtanut "kerhohuone", jossa oli kaksi pingispöytää (ei mailoja, koska ne oli hajotettu) ja rikkinäinen biljardipöytä sekä Axe-deodorantin haju ja se kuinka sillä yritettiin peitellä olematonta hienhajua. 

Millaista kokemusta teillä on ryhmäpingiksestä?

Teemu: Tappiosta ei tarvi syyttää itseään.
Matias: Ryhmäpingistä en muista ikinä harrastaneeni, mutta oon ottanu kiinni palloja, ku muut pelas. 

Mitkä 3 biisiä ainakin aiotte soittaa Bättre Folkin Pingisklubilla ja miksi?
Teemu: Los Mockersin "Can't Be a Lie" tulee takuulla soitettua. Sooda läikkyy, huuliharppu soi... Siin on hävytön puberteetti-meno. The Cheesen seiska on tän kesän SE seiska, vaikka tulikin jo keväällä ulos. Mikä tahansa biisi siltä. Sit vielä toi William Onyeaborin "When the Going Is Smooth And Good". Lämpöä, rytmiä ja viisautta. Pitkä, koko puolen täyttävä viisu, mut seuraavalla valinnalla ei oo sit kato niin kiire.  

Matias: Mää aijon soittaa ainaki David Bowien "Lets Dance", Nick Caven "Get Ready for Love" ja Depech Moden "Enjoy the Silence", enkä nyt keksi syytä, miks soitan nuo. Ne on vaan niin hyviä biisejä. 
Konsta: Biisilistaa en vielä paljasta, mutta kovaa ryminää on luvassa. Ehkä jotain vanhaa! Smoke On the Water! 

Näitä biisejä ja paljon paljon muita kuulemme Hailuodon Bättre Folkissa bändien jälkeen. Ryhmäpingistä pelaamme päivällä livemusiikin soidessa taustalla. Nähdään Hailuodossa!




torstai 19. kesäkuuta 2014

Juhannustanssien soittolista ja kesäuutisia!

Kesä on tuonut mukanaan loistavia uutisia. Pingisklubi starttaa heti juhannuksen jälkeisellä viikolla kesäkiertueen! Pakkaamme siis laatikollisen pingismailoja mukaan ja järjestämme ympäri Suomea hyviä bileitä ryhmäpingiksen ja dj:iden saattelemana. Kotipesämme Tampereen Klubin lisäksi vierailemme Bättre Folkissa, Ruisrockissa, Ilosaarirockissa, Kaikun Keskiviikkoklubilla ja Flow Festivalilla. Seuraa meitä täällä blogissa, Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä. #Pingisklubi-merkillä pysyt parhaiten menossa mukana. Tänä kesänä ei tarvitse pingistellä yksin.

Ajattelimme myös tehdä juhannuksestanne entistä mukavamman ja tarjota tanssimiseen mitä parhaimmin sopivan soittolistan. Edellisellä klubillamme vierailleet Bubblegum Death Squad dj's eli Tuomas ja Anni saivat niin paljon kehuja soittamistaan biiseistä, että pyysimme heitä listaamaan illan aika soitetuista kappaleista tärkeimmät. Olkaa siis hyvät!

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kesä käyntiin neonväreillä ja hattaralla

Toukokuun Pingisklubi tarjoilee neonvärejä ja hattaraa, kun saamme Helsingistä dj-vieraaksi City Lungs -yhtyeen laulaja-kitaristi Tuomas Jalamon ja Muutakin kuin tanssia -blogia pitävän ammattitanssija Anni Porrasmäen, jotka muodostavat Bubblegum Death Squad -dj-duon.

Kaksikon levylaukusta löytyy niin rämisevää noiserockia, pehmeästi surisevaa shoegazea kuin neonsävyistä elektropoppiakin. Yhteisenä nimittäjänä on se, ettei äänenvoimakkuudessa eikä tyylitajussa säästellä.


Minkä verran olette olleet dj:nä ja millanen oli eka dj-keikkanne?
Tuomas: Olen soitellut tasaisen epäsäännöllisesti joitakin vuosia erinäisillä klubeilla ja bakkanaaleilla. Ensimmäinen keikka taisi olla opiskelijabileissä, joista muistan lähinnä sen, että soitin Weezeriä ja tanssilattialla ei ollut ketään.
Anni: Oman olohuoneen bileissä tasaisin väliajoin, ketään ei tullut paikalle, harmi. Ensimmäinen kerta on aina jännittävä, joten, be nice.

Millaista musiikkia aiotte soittaa Pingisklubilla?

Tuomas: Teemana on laveasti saada aikaan sellainen setti, joka sisältää toisaalta etenkin loppuillasta nupit kaakossa soitettua räminää ja meteliä mutta samalla kolmen promillen humalassa huudettavia kertosäkeitä.
Anni: Siinä se tulikin. Loppuyhteenvetona voisin sanoa: Parasta.

Millä teette yleisöön vaikutuksen?
Tuomas: Ajattelin laittaa päälle jonkun kivan paidan. Ja silleen.
Anni: Puhallan purkkapalloja ja olen cool kukkapaidassani, ehkä.

Top 5 biisit jotka aiotte soittaa ja miksi?

Tuomaksen top 5:

1. The Jesus And Mary Chain — Blues From A Gun
Jimmy Eat Worldin Authority Songissa lauletaan “The DJ never has it, JAMC Automatic”. Mutta meiltäpä kyseinen levy löytyy. Ja tämä on ehkä koko albumin tykein biisi.

2. The Faint — Help in the Head
Se, että The Faintilta on tullut uusi levy riittäisi jo itsessään syyksi sen soittamiselle. Sen lisäksi tämä sattui sopimaan häiriintyneine diskopunk-soundeineen teemaan loistavasti.

3. Sky Ferreira — 24 Hours
Synapoppia, joka kuulostaa neonvaloilta ja hattaralta. Sopii meille.

4. Japandroids — Younger Us
Koska olen sielultani nuori.

5. FIDLAR — Cheap Beer
Biisi, jolla juhlistamme juomalippujamme.

Annin top 5:

1. CSS — Move
Vakavimman ja selväpäisimmänkin jalka alkaa luoda maahan rytmejä.

2. I Break Horses – Faith
Uusimman albumin ryhdikkäin biisi. Tämän tahtiin tukka heiluu. Vielä kun saisi ne vilkkuvat neonväriset valot.

3. The Ting Tings — Hang It Up
Tämän aikana tehdään se katselukierros läpi baarin asenteella: ’’Ketään en väistä’’.

4. Good Shoes – Under Control
Viimeistään tässä vaiheessa alkaa ympärillä olevat saada tanssilattialla osumaa suureleisiksi kasvavista, kontrolloimattomista tanssiliikkeistä.

5. Iisa – $e pyörittää
Mitä tähän nyt sanoisi... Taidan vastata illan musiikillisesta hattarasta.

Millaiset odotukset teillä on Pingisklubi-illalle?
Tuomas: Toivoisin, että keikkamme räjäyttää reiän kuuhun ja paljastaa kauan kadoksissa olleen sivilisaation, joka opettaa meille elämän tarkoituksen. Jos tämä ei toteudu, niin hyvät bileet ja punkku toimii toki myös.
Anni: Olen vaatimattomampi –  Klubi, juuri alkanut kesäloma ja punkku  – Toimii. Lopputuloksena on takuuvarmasti hyvät bileet, vähintään omassa päässä.

Mitä muistoja ja kokemuksia teillä on pingiksestä?

Tuomas: En ole tietääkseni koskaan käynyt Pingisklubilla, joten vastaan diplomaattisesti: hataria.
Anni: Vuonna 2006 kellarin autotallissa soi vanha rokki, ilmassa tupakansavua ja tietty, käynnissä olivat pingismatsit.

Tuomas, laulat ja soitat kitaraa City Lungs -yhtyeessä. Olette alkaneet hiljattain tehdä live-esiintymisiä. Miten ensimmäiset keikat ovat menneet?
Tuomas: Ensimmäisiin keikkoihin liittyi paljon kasaantuneita fiiliksiä, koska olemme rakentaneet biisejä ja bändiä jo useamman vuoden. On ollut mahtavaa päästä lopultakin soittamaan myös livenä.
Anni: Silminnäkijänä voin paljastaa, että tajunnanräjäyttäviä olivat ensimmäiset keikat, kirjaimellisesti. Kannattaa varata korvatulpat - Ne soittaa kovaa, todella kovaa.

Julkaisitte konseptialbumin Dead End Weekend viime vuonna biisi kerrallaan kotisivuillanne. Miksi näin? 
Tuomas: Pidämme bändikaveri Niklaksen kanssa molemmat suurieleisistä levykokonaisuuksista. Tämä tuntui hyvältä tavalta sopeutua enemmän yksittäisten biisien merkitystä painottavaan nettijulkaisumalliin, mutta tehdä silti samalla teemallisesti yhtenäinen albumi.

Millaisia suunnitelmia teillä on kesälle?
Tuomas: Olemme tarkasti kaavailleet, että tästä tulee paras kesä ikinä.
Anni: Tulee varmasti nähtyä enemmän auringonnousuja kuin laskuja... Okei okei, itse asiaan. Komppaan – tästä on tulossa paras kesä, ikinä.

Tuomas ja Anni, pelaatte pingistä keskenään, mitä tapahtuu?
Tuomas: Selviämme varmasti ilman syvempiä traumoja. Olen ihan hyvä häviäjä.
Anni: Jo ensimmäinen lyönti menee hutiin ja pallo häviää. No, juomatauon paikka!

Bubblegum Death Squad Pingisklubilla perjantaina 30. toukokuuta. Pelit pyörähtävät käyntiin kello 22, mailoja saa ilmaiseksi lainaan ja kaikkien pelaajien kesken arvomme levyjä. Sisään pääsee ilmaiseksi kello 22–23 ja 40:lle ensimmäiselle luvassa yllätys. Kello 23 jälkeen sisäänpääsymaksu 3 euroa. Nähdään perjantaina!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Vain palmut puuttuu, vai puuttuuko?

Rytmikorjaamon Torstaiklubilla oli hauskaa, kun kävimme siellä Death Hawks -dj-kaksikon kanssa 10. huhtikuuta. Seuraavan kerran ryhmäpingistä pääsee pelaamaan tuttuun tapaan Tampereen Klubilla torstaina 24. huhtikuuta. Silloin levyjä pyörittelee Dj Mansen Tiikeri, jolta kysyimme muun muassa hänen pingismuistoistaan ja bändikuvioistaan sekä siitä, millainen on hyvä pussikaljasää.

Minkä verran olet ollut dj:nä ja millanen oli eka dj-keikkasi, jos sellaisen olet joskus tehnyt?
DJ:nä olen melko noviisi. Olen soittanut aiemmin parin satunnaisten jatkojen ja etkojen lisäksi 931:ssä viime jouluna, jolloin sain varsin hyväksyvän vastaanoton jengiltä. Se oli hauskaa ja rentoa. Päät nyökkyivät.

Millaista musiikkia aiot soittaa Pingisklubilla?
Tykkään kaikenlaisesta villistä ja riehakkaasta musasta, ja ajattelin jakaa tämän ilon muidenkin kanssa. Tarjolla on rock'n'rollia, surffia, ska:ta, trooppista kamaa sekä runsaasti bongoja.

Millä teet yleisöön vaikutuksen?
Välitän mukanani auringon, kesän ja rantaloman fiiliksiä - ylin nappi auki, rintarkarvat esiin, heitä huolet eilisen ja huomisen!

Top 5 biisit jotka aiot soittaa ja miksi?
1. The Clash - Rock the Casbah // Klassikko, jossa jäätävät perkussiot.
2. Manu Chao - Promiscuity // Juuri tällaisesta musasta sytyn - riehakas, spontaani, jopa hyvällä tavalla levoton meno.
3. Incredible Bongo Band - Bongo Rock // Tällä lähtee päivä käyntiin, bongojen määrää ei voi käsittää.
4. Vampire Weekend - A Punk // Tähän biisiin ei vaan kyllästy, elämäni smooteimmat 2 min 18 sek.
5. La Ruda Salska - Du Rififi Chez les Branques // Letkeä ska-poljento ranskalaiseen malliin, biisi joka teinivuosina pelasti minut ja kitarani.


Millaiset odotukset sinulla on Pingisklubi-illalle?
Illasta tulee loistava startti alkavaan kesään. Tehdään ikioma Pingis-Bongo-Beachi keskelle Tamperetta! Vain palmut puuttuu, vai puuttuuko?

Mitä muistoja ja kokemuksia sinulla on pingiksestä?
Kouluaikoina olin keskivertoa huonompi pingiksessä, eikä tilanne ole parantunut mitenkään! En hallitse omia voimiani, lyön palloa aina liian lujaa. Enkä tälläkään kertaa ehdi reenaamaan, koska täytyy pyörittää levyjä. Jonkun niitä täytyy.

Soitat Kaveri Specialissa kitaraa. Teiltä ilmestyi juuri debyyttialbumi. Mikä on fiilis?
Fiilis on ylpeä. Levystä tuli juuri sellainen kuin haluttiin, ja jengi on ottanut sen isolla sydämellä vastaan. Se on kuin kaunis, oma lemmikki.

Millainen on hyvä pussikaljasää?
Aurinko, joka ei suostu laskemaan. Ruoho jonka vehreys sokaisee. Soliseva ja tyyni järvi, merenranta tai Tammerkoski. Nauravat ystävät. Täysin kiireetön ja ohjelmaton päivä. Sitä on pussikaljasää parhaimmillaan.

Kuulut myös yhtyeeseen nimeltä Radical Ninja. Mistä moinen nimi ja mitä teille kuuluu?
Kiitos kysymästä! Radical Ninja on vanha nintendopeli vuodelta 1986, sama kuin minun ja muiden bändin jäsenten syntymävuosi. Meillä tulee tasan 10 vuotta täyteen bändinä nyt toukokuun 22. päivä, jolloin juhlistamme sitä lämppäämällä Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändiä Tavastialla, jossa emme ole aiemmin soittaneet. Eli aika kovaa menee!

Kaveri Special ja Radical Ninja pelaa pingistä, mitä tapahtuu?
Pahan pistit. Kaveri Special on äärimmäisen tarkka mutta Radical Ninja uhkuu tarmoa. Veikkaan että mailat pistetään sivuun ja asia ratkaistaan äärimmäisellä SURF-OFF -kisalla!


Dj Mansen Tiikeri siis tarjoilee villiä ja trooppista menoa torstaina 24. huhtikuuta Pingisklubilla Tampereen Klubilla. Ovet aukeavat kello 21, mailoja saa lainaan ilmaiseksi, sisään vain narikan hinnalla (2e) ja kaikkien pingistä pelaavien kesken arvotaan levypalkintoja. Muistakaa lisäksi, että Tummat Tunnit alkavat jo kello 21 ja jatkuvat koko illan!

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Seinäjoki, täältä tullaan!

Pingisklubi tulee Seinäjoelle, oletteko valmiita?
 

Vierailimme kesäkuussa 2013 Seinäjoella ensimmäisen kerran Provinssirockissa. Tuolloin ilostutimme festivaaliväkeä sunnuntai-iltapäivänä: Dj mikkomikko ja dj arttu soittivat leppoista kesämusiikkia ja pingispöydän ympärilä hiekka pöllysi pelin tiimellyksessä.

Seinäjoella oli niin mukavaa, että tulemmekin sinne uudestaan Rytmikorjaamon Torstaiklubille huhtikuun 10. päivä. Mukaan otamme Death Hawks -dj:t, jotka loivat hienon tunnelman klubillemme viime marraskuussa.  Luvassa on leppoista ryhmäpingistä ja loistavaa musiikkia. 


  
Mitä sitten on ryhmäpingis?

Tässä pingiksessä pelaajia ei ole vain kahta, vaan pelin alussa kaikki halukkaat kerääntyvät pöydän ympärille mailoineen. Rinki kiertää pöytää ja jokainen lyö vuorollaan. Jos tulee huti, tipahtaa pelistä. Lopulta jäljelle jää kaksi pelaajaa, joista toinen selviytyy voittajaksi kahmittuaan kolme pistettä. Voittajia emme kuitenkaan merkitse ylös, vaan pingistely leppoisassa tunnelmassa on tärkeintä.




Mailoja saa lainaan maksutta ja kaikkien pelaajien kesken arvomme levypalkintoja. Lisäksi tiskillä tarjouksia. Ei sisäänpääsymaksua! Ovet aukeavat ja pelit alkavat klo 18. Ping pong!

torstai 3. huhtikuuta 2014

Nuoruutta ja jauhelijaa

Hieman on aikaa jo vierähtänyt maaliskuun klubista, mutta muistot eivät ole haalistuneet. Hauskaa oli jälleen kerran! Ryhmäpingiksen pyörteisiin sukelsi taas joukko uusia kasvoja vanhojen tuttujen sekaan. Se on aina mukavaa!

Musiikin monitoimimies Feniks Willamo a.k.a. dj Skenikswee viihdytti pingisjengiä ja loppuillan tanssijalkoja ulkoiluttaneita monipuolisella musiikkivalikoimalla. Vai mitä sanotte seuraavanlaisesta joukosta? Olavi Uusivirran Nuoruus, Karri Koiran Pyöräilykypärä ja Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändin Jauhelija.






Seuraavan kerran ryhmäpingiksen pariin pääsee kanssamme 10. huhtikuuta Seinäjoen Rytmikorjaamolla ja 24. huhtikuuta Tampereen Klubilla. Seinäjoelle nappaamme mukaan Death Hawks -dj:t ja Tampereella illan musiikista vastaa dj Mansen Tiikeri. Ping pong!