perjantai 29. kesäkuuta 2012

Pingisklubi rakasti Ilosaarta


Kesän festivaalispesiaali-illat Pingisklubilla jatkuivat tiistaina 19. kesäkuuta Ilosaarirock-tunnelmissa. Levyiltä soivat muun muassa The xx, Antony and the Johnsons, Mayhem, D-A-D, First Aid Kit, Pariisin Kevät, Yournalist, Stig, Olavi Uusivirta ja The Hives.

Illan aikana arvottiin kaksi lippua Ilosaarirockiin ja Backstage Rock Shopin tuotepalkintoja. Palkintojen saaminen ei siis riipu siitä, osaatko pelata vaan ne arvotaan kaikkien mailan lainanneiden kesken. Onnea kaikille voittajille!




Jälleen kerran pelit pyörivät lähes tauotta koko illan. Kuvissa on menossa kaksi tiukkaa finaalia, joita illan aikana ehtii tulla lukuisia.





Seuraavan kerran Pingisklubi järjestetään 10. heinäkuuta. Dj-koppiin astuu silloin hienon debyyttialbumin viime vuonna julkaisseen Black Twig -yhtyeen Aki ja Janne. Tervetuloa!

Muistutuksena festivaali-ihmisille: Ilosaarirockia juhlitaan Joensuussa 13.–15. heinäkuuta.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Koko ilta luukutetaan kaikkea Ilosaaresta - katso top 5 x 3

Tiistaina 19. kesäkuuta on taas aika fiilistellä tulevia festareita, sillä vuorossa on Pingisklubi <3 Ilosaarirock. Baarikansan uudeksi suosikkilajiksi kivunnut ryhmäpingis on yhä Pingisklubin keskiössä, mutta nyt peliin on asetettu lisäjännitettä. Festivaalispesiaali tarkoittaa, että kaikki mailan lainanneet ovat mukana kahden Ilosaarirock-lipun arvonnassa! Tärkeintä ei ole pelin voitto, vaan pöydän ympärillä ringissä kiertävään peliryhmään osallistuminen.

Eikä unohdeta Pingisklubin toista tärkeää elementtiä, nimittäin musiikkia. Kesäkuun 19. päivä Tampereen Klubilla tanssitaan niiden bändien ja artistien tahtiin, jotka esiintyvät tämän kesän Ilosaarirockissa. Seuraavassa dj:idemme omat suosikkipoiminnat festivaalin kattauksesta. Nämä kappaleet ainakin tullaan kuulemaan illan aikana.


Ilosaarirock TOP 5 by dj Ping

1 Raappana -  Luotu ajamaan
Ilosaaressa pääsee festivaalitunnelmaan jo ennakkoklubeilla, joissa kuullaan muun muassa Raappanaa. Tämä kesäinen Jukka Pojan kanssa tehty biisi siivittää letkeästi hyvään festaritunnelmaan.

2. First Aid Kit - Sailor Song 
Nämä ruotsalaissiskokset sulattavat tummilla äänillään ja hienolla tulkinnallaan jokaisen, joka heitä kuulee. Heiltä voisikin soittaa minkä kappaleen tahansa, mutta Sailor Song on mukavasti keinuva, ja saa aina hyvälle tuulelle!  

3. 65daysofstatic - Weak4
Ensivierailunsa Suomeen tekevä brittibändi tarjoaa instrumentaalitykitystä ja rauhallisia tunnelmapaloja. Ehdottomasti tsekkaamisenarvoinen kokoonpano! 

4. The Hives - TIc Tic Boom
Ruotsalaiset rokkikukot eivät ole kertaakaan festivaaleilla jättäneet kylmäksi ja tuskin niin  tulee käymään tämän vuoden Ilosaaressakaan. Tic Tic Boom on yksi illan varmoista hiteistä, jonka tahdissa ei voi muuta kuin pomppia auringon alkaessa laskea untenmaille.

5. Yournalist - Hi-fi Tourist
Festivaalialueen hiljennettyä ei tarvitse mennä vielä nukkumaan, sillä Kerubissa on tarjolla rautaista livemeininkiä. Yksi mielenkiintoisimmista yhtyeistä Suomessa tällä hetkellä soittaa kulmikasta ja yllättävää rockia sellaisilla mausteilla, ettei tästä voi kuin tykätä. Hi-fi tourist sopii hienosti kesään ja laittaa väsyneet festarijalat taatusti vipattamaan!

Ilosaarirock TOP 5 by dj Pong

1. PMMP - Koko show
Festarit kuin festarit kruunaava PMMP julkaisee uuden albumin juuri viikkoa ennen Pingisklubia. Tämä menevä biisi on kyseisen Rakkaudesta-levyn tämänhetkinen suosikkini. Saa tanssia!

2. The xx - Intro
Huikein instrumentaalibiisi naismuistiin. Tämän brittikaksikon hypnoottista esitystä odotan ehkä eniten koko festareilta. Synkkää, mutta pistää liikehtimään.

3. GG Caravan - On se hienoo
No sehän on hienoo, kun Suomi-hiphopin mustalaisorkesteri pistää tiukkaa asiaa ja letkeää rytmiä Ilosaaren legendaarisella Rento-lavalla. Varpaat veteen ja ilo irti.

4. Paleface - Back To Square One
Vanhaa Kalpeanaamaa, jota jammaillessa tuntuu jo, että olisi lämmintä hiekkaa varpaiden välissä. Uudeltakin levyllä on tulossa poimintoja.

5. Stig - Ryyppy (Hevoshullu remix)
Otetaan kesälle, otetaan ilolle, otetaan kaikille niille lukuisille musiikkityyleille, joita Ilosaaressa kuullaan!

Ilosaarirock TOP 5 by dj Hyrrä

1. Antony And The Johnsons - Knockin’ on Heavens Door
Harvemmin kuultua Antonya, maaginen ääni. Bändi esiintyy Ilosaaren päälavalla Joensuun Kaupunginorkesterin kanssa. Dj Pong näki, kun kyseinen orkesteri muutama vuosi sitten rokkasi Saran taustalla ja voi hyvänen aika, kuulemma sen perusteella tämä keikka kannattaa todellakin käydä katsomassa!

2. PMMP - Rusketusraidat
Villitsee edelleen Joensuussa ja Klubilla.

3. The Hives - a/k/a I-D-I-O-T
Edelleen vanhempaa, Hives ennen “suuruutta”, ensimmäinen kuulemani The Hives -veto.

4. Lapko - Killer Whales
I love dreaming, I love passion.

5. Regina - En tiennyt että osaan tanssia
Joskus onnistuu yllättämään itsensä.

Levynpyörittäjille saa tulla esittämään toiveita illan aikana. Älkääkä unohtako kaikkia niitä hienoja bändejä, jotka esiintyvät Ilosaaren lukuisilla klubeilla tai ravintola Kerubissa Ilosaaren Suvitansseissa jo itse festaria edeltävästä tiistaista lähtien! Kattaus on siis laaja, tsekkaa se tästä.

Lopuksi pieni muistutus. Ryhmäpingispelit ovat käynnissä kahteen asti, minkä jälkeen lattia vapautetaan riehakkaalle tanssimiselle. Festarilippujen arvonta suoritetaan jo ennen pelien päättymistä, joten tule siis ajoissa paikalle. Myös Tiistaitummat alkavat Pingisklubin kanssa samaan aikaan kello 21 ja jatkuvat niin kauan kuin musiikki soi, eli aina puoli neljään asti. Sisäänhän maksaa vain narikan verran, eli kaksi euron rahaa.


Jos haluat pysyä perillä Pingisklubin menosta, klikkaa itsesi tänne: www.facebook.com/pingisklubi.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Pääpalkintona lippu rokkifestareille!

Festivaalikausi on nyt avattu! Pingisklubi rakasti Provinssirockia tiistaina 29. toukokuuta ihan tosissaan. Tampereen Klubilla pyöriteltiin koko illan ajan levyjä Provinssiin saapuvilta bändeiltä ja artisteilta. Mikäs siinä tanssiessa, kun taustalla soivat Pendulum, Bat for Lashes, PMMP, Risto tai vaikka Räjäyttäjät!

Eniten kihelmöintiä Pingisklubilla aiheutti tällä kertaa kuitenkin arvonta, jonka pääpalkinto eli kolmen päivän lippu Provinssirockiin arvottiin kaikkien ryhmäpingikseen osallistuneiden kesken.


Tampereen kaduilla liikkuvien huhujen oikaisemiseksi mainittakoon, että lipun voittaminen ei siis riippunut siitä, pääsitkö monta kertaa kaksinkamppailemaan finaaliin asti vai tipuitko joka kierroksella ensimmäisenä. Voittaja arvottiin kaikkien pingismailan lainanneiden kesken.

Pääpalkinnon lisäksi kaikkien Klubille saapuneiden kesken jaettiin muita Provinssituotteita (esimerkiksi festivaaleilla käteviä istuinalusia!), levypalkintoja sekä Backstage Rockshopin lahjoittamia tuotteita, kuten muun muassa bändipaidan sisältäneitä Sara- ja Michael Monroe -paketteja. Jos nyt jäit ilman tai unohdit saapua paikalle, älä huoli. Festariklubit eivät olleet tässä!

Samaa jännitystä, festivaalitunnelmointia ja rentoa ryhmäpingiksen peluuta on luvassa tiistaina 19. kesäkuuta, kun vuorossa on Pingisklubi <3 Ilosaarirock. Tuolloin kaikkien pingistelijöiden kesken arvotaan kaksi lippua heinäkuisille festareille. Arvaattekin varmaan myös, että tuona iltana dj-kopista saa tulla toivomaan kaikkien Ilosaaressa esiintyvien bändien musaa! Kopissahan häärivät viime kerran tapaan Pingisklubin puuhanaiset dj Ping ja dj Pong sekä Klubin musavisojenkin isäntänä tuttu dj Hyrrä. Levynpyörittäjät lupaavat viime klubin tapaan vielä ennen Ilosaarirock-iltaa julkaista henkilökohtaiset top 5 -biisilistansa, jotta saatte vainun siitä, mitä ainakin on luvassa.

Muistin virkistämiseksi, festarisuven ryminällä avaava Provinssirockhan järjestetään Seinäjoella 15.–17. kesäkuuta ja Ilosaarirock hellii festivaalikansaa Joensuussa 13.–15. heinäkuuta. Lopuksi, klikkaa itsesi tänne, niin pysyt virkeänä ja kuulet Pingisklubi-uutisia ensimmäisenä: Ping!

tiistai 29. toukokuuta 2012

Ilta Provinssirockissa esiintyvien bändien seurassa

Toukokuun toisella Pingisklubilla tiistaina 29. päivä on aika aloittaa festivaalikesä. Dj:nä festivaaliklubeilla ovat dj Ping, dj Pong ja dj Hyrrä ja koko illan levylautasella soi Seinäjoen Provinssirockiin esiintyjien musiikki. Nyt on siis hyvä tilaisuus fiilistellä 15.–17. kesäkuuta järjestettävän festarin menoa etukäteen ja vaikka tutustua uusiin bändeihin.

Eikä unohdeta Pingisklubin ydintä, ryhmäpingistä! Kaikkien mailan lainanneiden ja peliin osallistuneiden kesken arvotaan kolmen päivän lippu Provinssirockiin, muutamia levyjä festivaalilla esiintyviltä artisteilta, Provinssirock-paitoja ja Backstage Rock Shopin tuotteita.

Tässä tiskijukkien top-5-biisit perustelujen kera:

Dj Ping

1. Pariisin Kevät - Riviera
Suomen parhaita bändejä tällä hetkellä ja uusinkin levy alkoi toimimaan muutaman kerran jälkeen. Riviera on biisi, jonka haluaisin vielä joskus kuulla näiden keikalla.
2. Lapko - All the Best Girls
Tämän olen aina halunnut soittaa, jos jossain joskus soittaisin levyjä dj:nä.
3. Pendulum - The Island pt. I
Alusta asti päräyttävää meininkiä ja ainakin itse olisin tanssilattialla heti tämän alkaessa soimaan.
4. French Films - The Great Wave of Light
Kova kotimainen tulokas, joka onneksi ehtii ahkeran ulkomaiden kiertämisen lisäksi keikkailla Suomessakin. Parasta kesämusiikkia.
5. Gaslight Anthem - Boxer
Menevää menoa ja tämän tahdissa on hyvä pelata pingistä.

Dj Pong

1. Räjäyttäjät - A-kaljaa
Vain kasetteja ja vinyylejä julkaissut vuoden rrräjäyttävin rokkibändi. Meininki on biisin nimen mukainen, eli sopii täydellisesti festivaalitunnelmaan.
2. Bat For Lashes - Daniel
Ihanainen ääni, ihanainen bändi, ilta hämärtyy ja silmäkulma kostuu. Siitä on kesäyö tehty.
3. Sara - Hiljaiset siivet
Ei kai tässä muuta voi sanoa, kuin että nyt on bändin uusimmalle levylle sattunut niin vahva ja hieno biisi, että järki lähtee! Täysi Rumba-lava lauantai-iltana tulee olemaan henkilökohtainen Provinssin kohokohtani. Voin luvata, että Pingisklubilla kuullaan myös ikivanhaa Saraa. Harvinaista herkkua siis!
4. Death Hawks - Shining
Parhaita kotimaisia tulokkaita tänä vuonna. Keikoilla on aina intensiivinen tunnelma, joten tähän jos johonkin kannattaa tutustua Provinssia varten.
5. Apulanta - Neliöjuuri
Vanhojen hyvien aikojen kunniaksi soitan vain sinkkujen b-puolia. Uskokaa tai älkää, kymmenen vuotta sitten Apulanta oli vielä aika kova bändi! Onneksi soittavat vielä nykyäänkin ainakin festarikeikoilla aataminaikuisia keikkahittejään niille, joille uusi materiaali ei uppoa, mutta teinivuosilta bändistä on rakkaita muistoja.

Dj Hyrrä

1. M83 - Kim & Jessie
Tiivistää jo maneeriksi tarttuneen Klubin tyylin. Kenties viimeinen illan kappaleista?
2. Kauko Röyhkä - Ennen olin kokonaan toinen
Kukapa ei? Groovea Röyhkää vuosimallia 1987.
3. Joose Keskitalo - Asematunnelissa
Hieman vanhempi valinta Jooselta, yksi herran kauneimmista.
4. Risto - Pupu Tupuna
Yksi kauneimpia (ja hauskimpia) kotimaisia rakkauslauluja 2000- luvulta. Vaikkei menis aina ihan kymmentätuhatta. “Pupu Tupuna hei, sun ei tartte olla musta ollenkaan huolissaan...”
5. Slayer - Raining blood
4:17

+1
Sinä - Kaikkea Provinssirockiin liittyvää saa ja pitää tulla kyselemään!

maanantai 21. toukokuuta 2012

Boogieta, woogieta ja vauhdikasta ryhmäpingistä

Toukokuun ensimmäisellä Pingisklubilla jorailtiin 60– ja 70–lukujen musiikin tahdissa. Levylautasella pyöri muun muassa Ray Charlesin Mess Around, Dave Lindholmin Mitä on mun R&R ja Beatlesin Savoy Truffle. Yleisö nautti menneiden vuosikymmenten ajattomista hiteistä, joita liian harvoin kotona muistaa kuunnella. Pingisklubille eksyi vakiokävijöiden lisäksi jälleen uusia naamoja, jotka ilmeistä päätellen menettivät sydämensä ryhmäpingikselle, tuolle baariurheilun uudelle hitille.

Myös dj-kolmikko eli Kotoisissa Sävyissä soittavat Mikko Heikkinen ja Antti Karjalainen sekä Suomen Tullissa soittava Sami Heikkilä nauttivat illasta. "Oli hiton mukavaa, toivottavasti pääsisimme uudestaankin Pingisklubille. Pelit näyttivät hauskalta dj-kopistakin katsottuna", Mikko kommentoi.

Seuraavaksi, rakkaat ihmiset, luvassa on kuvakooste tiistaiselta Pingisklubilta:

 
Yksi illan kiivaista peleistä käynnissä. Pallolle ehtiäkseen joutuu välillä vähän spurttaamaan. Hienoa antautumista! Ja vaikka yhdestä pelistä tipahtaisikin juomatauolle niin viimeistään vartin päästä on taas käynnissä uusi!

Näin niitä mailoja säilytellään pelien välissä.

Pingispallo lentää vauhdilla puolelta toiselle ja välillä vähän pöydän ylikin. Pingisklubilla on onneksi onnistuttu kadottamaan vasta yksi pallo!


Tiukasta kisaamisesta huolimatta Pingisklubilla on pelatessakin rento meno. Taiturit pistävät herrasmiesmäisesti aloittelijoille helpompia syöttöjä.


Porukka kokoontuu uuteen peliin pöydän ympärille. Illan rytmit saivat ihmiset tanssimaan jonossa vuoroa odotellessaan.


Seuraavaa Pingisklubia ei tarvitse kauaa odotella, sillä Tampereen Klubi täyttyy hyvästä musiikista ja ryhmäpingiksestä jälleen tiistaina 29. toukokuuta. Tuolloin luvassa on paljon rakkautta, kun Pingisklubi <3 Tiistaitummat <3 Provinssirock, koko illan yhdeksästä neljään saakka.


Kesän festivaalispesiaalit aloitetaan siis Länsi-Suomen kovimman rokkifestarin, Provinssirockin tahtiin. Koko illan levylautasella pyörivät festivaalille saapuvien esiintyjien albumit. Perinteisen levyarvonnan lisäksi kaikki pingispallon huitomiseen osallistuneet ovat myös mukana kolmen päivän festivaalilipun arvonnassa! Provinssirock järjestetään Seinäjoella 15.–17. kesäkuuta.


Linkki tulevaan tapahtumaan löytyy täältä.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Pingisklubilla otetaan varaslähtö festivaalikesään

Ryhmäpingiksen ja vaihtuvien dj-vieraiden koti, Pingisklubi järjestää touko-kesäkuussa festivaaleille omistettuja erikoisiltoja. Niiden myötä Tampereen Klubi virittäytyy festivaalitaajuudelle kahtena kesäisenä tiistai-iltana.

Toukokuun 29. päivä Pingisklubi paiskaa kättä Provinssirockin kanssa. Silloin Klubilla pelataan ryhmäpingistä ja tanssitaan tämän kesän Provinssirockissa esiintyvien artistien ja bändien musiikin tahdissa. Samanhenkinen ilta on luvassa Ilosaarirockin esiintyjien siivittämänä 19. kesäkuuta.

Nyt Provinssirockiin ja Ilosaarirockiin lähtevillä on tilaisuus tutustua etukäteen festivaaliesiintyjien musiikkiin. Molempina festivaalispesiaali-iltoina kaikkien ryhmäpingikseen osallistuvien kesken arvotaan lippu festivaalille sekä tapahtumien t-paitoja ja esiintyjien albumeja.

Festivaalispesiaalien jälkeen Pingisklubia jatketaan vaihtuvien tiskijukkien tähdittämänä. Heinäkuun klubilla levyjen pyörittämisestä vastaavat Black Twigissä soittavat Janne Vainikainen ja Aki Pohjakyrö. Elokuussa puolestaan Sara-yhteen Joa Korhonen ja Marko Kivelä eli Lonkku Joe ja Dynamiitti Make laittavat pystyyn jytädiscon.

KESÄN PINGISKLUBIT

29.5.2012

Pingisklubi <3 Provinssirock
Pingis dj’s

19.6.2012
Pingisklubi <3 Ilosaarirock
Pingis dj’s

10.7.2012
Surinapörinä
Black Twig dj’s

14.08.2012
Jytädisco
dj Dynamiitti Make ja Lonkku Joe (Sara)

Päräyttävät festivaalispesiaalijulisteet teki Jouni Kuru.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Ei retroilua, vaan 60- ja 70-lukujen ajatonta musiikkia


Ryhmäpingiksen ja tuoreiden dj:iden nimeen vannova tamperelainen Pingisklubi järjestetään jo kolmatta kertaa. Sitä ennen dj-esittelyjen piinapenkkiin istuivat tulevan klubin tiskijukat Mikko Heikkinen ja Antti Karjalainen Kotoisat sävyt -yhtyeestä sekä Suomen tullissa soittava Sami Heikkilä. Luvassa on paljastuksia siitä, minkälaista musiikkia ja miksi Pingisklubilla tullaan tiistaina 15. toukokuuta oikein kuulemaan. Tällä kertaa saatte nauttia dj-esittelystä kysymys-vastaus-muodossa.

Kotoisten Sävyjen Mikko ja Antti sekä Suomen Tullin  Sami valmiina kertomaan dj-vierailunsa salat.

Illan teemana on 60- ja 70-lukujen rock ja pop. Mikä tuon ajan musiikissa viehättää?

M: Varmaan tuon ajan musassa viehättää sen ajattomuus. Vähän ehkä kornia sanoa näin, mutta niin se vain on. Toisaalta tuohon 20-vuoteen (60-70-luku) mahtuu niin paljon erilaisia juttuja, että lienee mahdottomuus tiivistää sitä johonkin tiettyyn asiaan. Voisi kai siis sanoa, että ajattelin soittaa ajatonta rockia ja poppia ja poprockkia, joten 60- ja 70-lukulaisessa hengessä harharetkiä myös muille vuosikymmenille voi olla luvassa. Populaarimusiikki on niin universaali kieli, että kaikki on ammennettu lopulta samasta laarista – en ymmärrä ollenkaan puhetta tämmösestä "retroilusta". Se on mun perustelu sille, että levylautasella pyörähtää myös iällisesti nuorempaakin musaa.
A: Hyvät kappaleet niinkö millä tahansa vuosikymmenellä. Varmaan siinä on lisämausteena joku illuusio ajasta, jolloin ei oo eläny.
S: Soundi, groove, jytke ja rytke. Myös psykedelia ja kaikki "kivat hippijutut". Se suunnaton määrä hyvää musiikkia, mitä kaikkea ei ikinä ehtisi kahlata läpi.

Mikä on ollut 60- ja 70-lukujen coolein juttu?

M: Samettihousut.
A: Samettihousut.
S: Esimerkiksi britti-invaasio, suomirockin (ja progen) tuleminen ja nousu (ja tuho). Sammarit, hipit ja Woodstock. Leonard Cohen on ehkä kuitenkin se kaikista coolein, vai oisko se Dylan?

Top 5 -biisit, joita aiotte soittaa ja perustelut?

Mikko: En kyllä osaa vastata, en osais sanoa edes top-5 huonoimpia piisejä.
Antti: Ei mittään hajua. Little Richardin Lucille on ainakin kova.
Sami: Top 5 -biisit mitä en (kai) aio soittaa, koska tässä vaiheessa en ihan tiedä mitä aion soittaa ja olisi liian vaikea päättä viisi parasta.

1. Black Sabbath - Paranoid. Tuskin sen enempää tarvitsee asiaa ruotia.
2. Deep Purple - Smoke on the water. Ärsyttävyyteen asti kuultu ja kulutettu.
3. Beatles - Yesterday. Kulutusjuhlaa olisi tämäkin ja turhan vaisukin.
4. Ihan mikä vain Abban biisi, koska Abbaa.
5. Juice Leskinen - Marilyn. Öööö...

Oletko soittanut levyjä dj:nä aiemmin, jos kyllä niin missä ja millasta se oli? Tai vaihtoehtoisesti, mikä on fiilis dj-debyytin alla?

A: En oo aikasemmin soittanu. Aivan hyvä fiilis. 
M: Mulla ei ole aikaisempia dj-kokemuksia, mutta dotan kyllä innolla! Saa nähä, miten hommasta suoriudutaan.
S: Torniossa tuli soitetltua levyjä kuukauden verran levyjä paikallisessa yökerhossa muutama vuosi sitten. Silloin sai soittaa ainoastaan talon omia levyjä (Ysäriteknoa ja päivän tanssihittejä), joten mitään mahtavaa se ei ollut. Nyt ajattelin soittaa pelkästään vinyylejä, joten se vähän jännittää, mutta koitetaan selvitä ei selvänä kaiketi.

Tehän olette kaikki musiikin kanssa tekemisissä pääasiassa bändihommien kautta. Mikko ja Antti, Kotoisten Sävyjen jäsenistö asuu akselilla Oulu-Tampere-Helsinki. Miten näillä välimatkoilla bändin pyörittäminen onnistuu?

M: Kyllähän siinä on omat haasteensa. Totta kai optimaalinen tilanne olisi, että samassa paikassa asuttais, mutta kyllä se pyörii edelleen hyvin!

Mikko ja Antti, Kotoisten Sävyjen lähitulevaisuuden suunnitelmat?

M: Totta kai keikkoja tullaan taas tekemään. Syksylle on suunnitelmissa taas vähän reilumpaa kiertuetta. Myös kolmas levy on ajankohtainen, ja sen parissa työskennellään. Se julkaistaan, kun aika on kypsä! Laakereilla ei olla lepäilty.
 
Sami, Suomen Tulli puolestaan julkaisi debyytin Uuteen maailmaan maaliskuussa. Mikä on fiilis, kun debyytti on ulkona?

S: Hyvä fiilis on tietysti, ja palautekin on ollut melko hyvää.

Sami, miten kuvailisit albumianne kolmella sanalla?

S: Lämmin, synkkä, toiveikas.

Sami, myös teidän bändillenne kertyy matkustuskilometrejä, sillä asutte akselilla Tornio-Tampere-Helsinki. Miten homma toimii?

S: Eihän se mitään herkkua aina ole, ja säädön määrä on melkoinen, mutta pysyypähän hommat aika tuoreina. Uuden materiaalin treenaminen on joskus melko hidasta ja haastavaa. Soitto kuitenkin sujuu lähes aina ja onneksi ympärillä on loistavia muusikoita. Eli voisi olla paljon huonomminkin asiat.

Sami, millaisia lähitulevaisuuden suunnitelmia teillä on?

S: Alkukesästä muutama keikka Sävyjen kanssa (enempi olisi suotavaa). Loppukesästä olisi tarkoitus alkaa äänittämään seuraavaa pitkistä ja ehkäpä joku splittisinkkukin Sävyjen kanssa tipahtaa syksyllä?

Millaisia kokemuksia teillä on pingiksestä?

A: Sivarissa tuli lätkittyä. Omaan äärettömän kovan kämmenlyönnin! 
M: Mun kokemukset pingiksestä rajoittuu hatariin muistikuviin jostain ylä-asteelta, missä sitä on muutamia kertoja testailtu. Pitänee katsastaa Forrest Gump, että pääsee fiilikseen!  
S: Huonoja ja vain huonoja. En osaa enkä jaksa opetella.

Millaset odotukset teillä on Pingisklubista?

M: Itse en ole kertaakaan vielä ennättänyt katsastamaan menoa ihan paikan päälle, joten käytännön odotuksia ei juurikaan ole. Odotan siis mielenkiinnolla. Mutta olettaisin ainaki, että jotkut siellä levyjä pyörittää ihan aamuyöhön asti! 
A: Soitetaan hyvvää musiikkia ja tyypit läiskii palloa hyvässä sivumyötäsessä, eli kovat on odotukset.
S: Hyvät odotukset on, toivottavasti soittokelpoisia levyjä vain on tarpeeksi! (Ainakin Beatlesia on tarpeeksi.)

Hippiajan ja rockin kultakauden tunnelmiin uppoudutaan siis Tampereen Klubilla tiistaina 15. toukokuuta. Pingisklubi <3 Tiistaitummat ilta yhdeksästä aamuneljään, eli tervetuloa nauttimaan ryhmäpingiksestä ja hyvästä musasta!

 Pingisklubin ilmeen on suunnitellut Sallajohanna.