maanantai 21. toukokuuta 2012

Boogieta, woogieta ja vauhdikasta ryhmäpingistä

Toukokuun ensimmäisellä Pingisklubilla jorailtiin 60– ja 70–lukujen musiikin tahdissa. Levylautasella pyöri muun muassa Ray Charlesin Mess Around, Dave Lindholmin Mitä on mun R&R ja Beatlesin Savoy Truffle. Yleisö nautti menneiden vuosikymmenten ajattomista hiteistä, joita liian harvoin kotona muistaa kuunnella. Pingisklubille eksyi vakiokävijöiden lisäksi jälleen uusia naamoja, jotka ilmeistä päätellen menettivät sydämensä ryhmäpingikselle, tuolle baariurheilun uudelle hitille.

Myös dj-kolmikko eli Kotoisissa Sävyissä soittavat Mikko Heikkinen ja Antti Karjalainen sekä Suomen Tullissa soittava Sami Heikkilä nauttivat illasta. "Oli hiton mukavaa, toivottavasti pääsisimme uudestaankin Pingisklubille. Pelit näyttivät hauskalta dj-kopistakin katsottuna", Mikko kommentoi.

Seuraavaksi, rakkaat ihmiset, luvassa on kuvakooste tiistaiselta Pingisklubilta:

 
Yksi illan kiivaista peleistä käynnissä. Pallolle ehtiäkseen joutuu välillä vähän spurttaamaan. Hienoa antautumista! Ja vaikka yhdestä pelistä tipahtaisikin juomatauolle niin viimeistään vartin päästä on taas käynnissä uusi!

Näin niitä mailoja säilytellään pelien välissä.

Pingispallo lentää vauhdilla puolelta toiselle ja välillä vähän pöydän ylikin. Pingisklubilla on onneksi onnistuttu kadottamaan vasta yksi pallo!


Tiukasta kisaamisesta huolimatta Pingisklubilla on pelatessakin rento meno. Taiturit pistävät herrasmiesmäisesti aloittelijoille helpompia syöttöjä.


Porukka kokoontuu uuteen peliin pöydän ympärille. Illan rytmit saivat ihmiset tanssimaan jonossa vuoroa odotellessaan.


Seuraavaa Pingisklubia ei tarvitse kauaa odotella, sillä Tampereen Klubi täyttyy hyvästä musiikista ja ryhmäpingiksestä jälleen tiistaina 29. toukokuuta. Tuolloin luvassa on paljon rakkautta, kun Pingisklubi <3 Tiistaitummat <3 Provinssirock, koko illan yhdeksästä neljään saakka.


Kesän festivaalispesiaalit aloitetaan siis Länsi-Suomen kovimman rokkifestarin, Provinssirockin tahtiin. Koko illan levylautasella pyörivät festivaalille saapuvien esiintyjien albumit. Perinteisen levyarvonnan lisäksi kaikki pingispallon huitomiseen osallistuneet ovat myös mukana kolmen päivän festivaalilipun arvonnassa! Provinssirock järjestetään Seinäjoella 15.–17. kesäkuuta.


Linkki tulevaan tapahtumaan löytyy täältä.