perjantai 2. maaliskuuta 2012

Nainen ping pong -julisteiden takana

Pingisklubin visuaalisen ilmeen, eli häikäisevän logon ja pirteän julisteen on luonut Göteborgissa asuva graafikko Sallajohanna eli Salla Kirjalainen. Hänet on siis esiteltävä!

Lapsena Sallan haaveammatti oli mäkihyppääjä, mutta korkealla liitämisestä haaveilun ohella kaikenlainen värittäminen ja muovailuvahanpyörittely kiinnosti häntä tavallista enemmän.
“Jossain vaiheessa hommalle löytyi nimikin, graafinen suunnittelu. Ehkä viimeistään yläasteella kuulin jostain Taikista, eli Taideteollisesta korkeakoulusta, jossa askartelusta voisi opiskella ihan ammatin.”

Sallan mukaan otti muutaman vuoden ennen kuin hän pääsi opiskelemaan. Trukkikuskin ura katkesi lopulta, kun hänet valittiin Lapin Yliopiston graafisen suunnittelun koulutusohjelmaan.

“Rovaniemellä viihdyin vuoden ja sen jälkeen minut hyväksyttiinkin Taikkiin, jossa tein kandin graafisesta suunnittelusta kiltisti tavoiteajassa.”

Rovaniemellä opiskelun jälkeen Salla hapuili työelämässä vuoden verran, mutta siitä tylsistyneenä päätti nauttia opiskelusta vielä vaihdon verran eksoottisessa Ruotsissa.

“Göteborgissa olin vieraillut kerran festareilla ja kaupungista oli jäänyt jänskä mielikuva. Sen lisäksi entinen duunikaveri kehui paikallisen taideyliopiston HDK:n monialaista maisteriohjelmaa. Sen rentoon ja inspiroivaan meininkiin sitten lopulta tykästyin niin paljon, että jäin tänne suorittamaan koko maisterin tutkinnon”, Salla raportoi Ruotsin länsirannikolta.

Kun graafikot tuppaavat Sallan mukaan jurottamaan yksinään läppärinsä takana, on HDK:lla opiskeleminen pakottanut ja kannustanut tutustumaan design- ja taidekenttään laajemmin. Käytännössä se on tarkoittanut muun muassa sirkkelin ja hitsaamisen opettelua. Tärkein oppi on kuitenkin ollut monialainen yhteistyö, isojen projektien hallinta ja sitä kautta oman spektrin laajentaminen.

Salla inspiroituu hyvästä jengistä ja lahjakkaista tyypeistä ympärilläni. Hänen mielestään luovalla alalla on asiat hyvin, kun ideoita koetellaan ja kehitellään kimpassa ilman turhaa pingotusta.

Nuori graafikko tykkää myös haastaa ajatteluaan seuraamalla varsinkin nykytaidetta aktiivisesti. Hänen mielstään sillä kentällä tehdään monesti sykähdyttävämpiä juttuja kuin designissa.

“Terveellistä olisi harrastaa enemmän juttuja, jotka eivät liity ammattiini. Esimerkiksi pyöräily ja uiminen toimivat hyvin - niin ja tietysti live-musa! Seuraavaksi vuorossa ovat Justicen ja The Drumsin keikat”, Salla hehkuttaa.

Kysymykseen, millaista graafista suunnittelua Salla haluaa tehdä, hän heittää missivastauksen: maailmanparannus kiinnostaa.

“Välillä näissä hommissa unohtuu se oman työn perimmäinen pointti. Rahasta sitä huomaa tukevansa visualistin roolissa vaikka minkälaista huttua. Sen verran hippi olen, ettei minua mainostoimistoon enää saa. Sen sijaan työn alla on löytää oma paikka siinä designin ja taiteen leikkauspisteessä.”

Salla listasi top 5 aamujoraus-duuniinlähtö-biisinsä:

1. Prince - Let's go crazy
2. Die Antwoord - Wat Kyk Jy
3. Simian Mobile Disco - Hotdog
4. Eddie Murphy - Party All The Time
5. Kavinsky - Nightcall 

Sallan ensimmäiselle Pingisklubille suunnittelemat julisteet näyttävät tältä:





Sallajohannan nettisivut löytyvät osoitteesta sallajohanna.com.