maanantai 5. maaliskuuta 2012

Avajaisklubin dj:t sukeltavat folk-indien ytimeen

Kuten aiemmin olemme kertoneet, Pingisklubin avajaisissa levyjä pyörittävät muusikot Antti Reikko ja Markus Perttula. He saivat kunnian olla Pingisklubin ensimmäinen dj-pari. Kyselimme kaksikolta hieman heidän dj- ja muusikkotaustastaan ja pyysimme paljastamaan, mitä he aikovat 6. maaliskuuta pingiksenpelaajille soittaa.



Pingisklubilla tehdään historiaa heti ensimmäisestä illasta lähtien, sillä dj-parin toinen osapuoli Antti Reikko astuu tiistaina ensimmäistä kertaa dj-koppiin.

"En vielä oikein osaa odottaa mitään dj-pönttöön menemiseltä. Lähinnä jännittävät tekniset asiat, mutta ehkäpä Markus jeesaa."

Antti tunnetaan alunperin turkulaisen tällä hetekllä hiljaisempaa elova viettävän rockbändi Johnny Superheron laulaja-kitaristina. Nykyisin hän käyttää muusikon lahjojaan enimmäkseen yhtyeessään Korian Kitten Riot.

Ensimmäisen, Koria Kitten Riotin nimeä kantava levy julkaistiin loppuvuodesta 2009. Tuolloin akustispainotteinen, lempeää ja melodista rockia soittava bändi oli lähinnä Antti ja rumpali Tuomas Lankinen, mutta nyt kokoonpano on kasvanut viisihenkiseksi yhtyeeksi. Siihen kuuluvat rumpali Eino Anttila, basisti Lasse Toimi, steelpedalisti Olli Rahkonen ja kosketinsoittaja Teemu Vänskä.

Kakkosalbumi The Lows and The Highs näki päivänvalon viime vuoden lopulla. Sen myötä Koria Kitten Riot kiersi juuri Saksaa viiden keikan verran. "Kiertue meni loistavasti ja oli varmastikin hauskimpia juttuja, joissa olen koskaan saanut olla osallisena. Soitimme viisi keikkaa, yleisöä riitti, ja sain kasapäin uusia ystäviä", Antti kertoo Saksan meiningeistä.

Antin kädenjälki näkyy myös suomalaisessa leffamaailmassa. Koria Kitten Riotin biisi At the end of the world soi pari vuotta sitten Johanna Vuoksenmaan ohjaaman Toinen jalka haudasta -leffan tunnuksena. Parhaillaan leffateattereissa pyörivän Samuli Valkaman ohjaaman Hulluna Saraan -elokuvan Antti on puolestaan leikannut.

Pingis-kokemukset Antilla rajoittuvat lähinnä lastenleireihin 1990-luvun hämärään. Hän muistelee lajin olleen ainakin silloin hauskaa, ja ryhmäpingis kuulostaa herran mielestä villiltä.

Antti listasi perusteluineen viisi biisiä, jotka aikoo soittaa:

1. Sean Lennon - Parachute
Koska Lennonin Friendly Fire -levy on tällä hetkellä kovassa kuuntelussa.

2. Jonathan Wilson - Can We Really Party Today
Wilsonin levy on yksi viime vuoden parhaista tuttavuuksista, plus biisin otsikon kysymys on aiheellinen Koria Kitten Riotin Saksan kiertueen jälkimainingeissa.

3. Sir Simon Battle - Goodnight, Dear Mind...
Ehkä viime vuoden paras levy, jota kukaan ei tiedä.

4. Wilco - I'm The Man Who Loves You
Yankee Hotel Foxtrot on yksi parhaista levyistä ikinä! Itse ainakin sekoaisin, jos sitä joku joskus jossain soittaisi. 

5. The Beatles - Tomorrow Never Knows
Kipeän kova tanssibiisi, jonka olen itse aina halunnut kuulla baariympäristössä.

Antti lupaa siis illalle monipuolista tunnelmiontia ja harvinaisia helmiä. Antakaamme seuraavaksi vuoro dj-parin toiselle osapuolelle, Markus Perttulalle.



Pingis oli Markukselle erittäin kova juttu, kun hän oli pieni. "Olin vain kovin huono siinä kuten kaikessa urheilussa", avakaisklubin dj kommentoi.

Markuksen dj-historia on satunnainen, mutta herran kertoman mukaan nautinnollinen. Hänet on voinut nähdä pyörittämässä levyjä dj markusmarkus -nimellä. Hän ja dj leppäkerttu ovat HANDSONIT dj's -nimen takana.

Ensimmäinen Markuksen musiikkijulkaisu oli kolme akustisella kitaralla säestettyä biisiä sisältänyt Lounaasta luoteeseen -ep. Suomenkielinen folkpoprock noteerattiin musiikkilehdistössä jo vuonna 2010.

Tulevan debyyttilevyn julkaiseminen on mysteeri itse Markuksellekin, mutta hän lupaa sen ilmestyvän tänä vuonna. Vahvalla ja tunteikkaalla äänellä laulava Markus on saanut taustalleen bändin, johon kuuluu triona itse laulaja-kitaristin lisäksi sellisti-laulaja Magdalena Valkeus ja rumpali Toni Turpeinen. Sekstettinä lavalla nähdään myös bassossa Joona Liesilinna, koskettimissa Mertta Hätinen ja sähkökitarassa Pekka Alisaari.

Markukseen voi tutustua jo Pingisklubia edeltävänä viikonloppuna, kun hän on soolokeikalla Ravintola Artturissa lauantaina 3. maaliskuuta.

Pingisklubin ennakkomaistiaisina Markus kokosi pienen soittolistan, joka kantaa nimeä The Suburbs.

"Kyseessä on yllättävän samanhenkisiä tarinoita rakkaudesta, jotka Damon Albarn tiivistää yhteen lauseeseen "London loves the way people just fall apart". Eli kaupungista riippumatta, hajotkaamme kaikki hyvän musiikin kappaleiksi!" Markus toivottaa.

Lopuksi vielä Markuksen TOP 5 - The Suburbs:

1. Elliott Smith - L.A.
2. Jeff Buckley - Vancouver
3. The Smiths - London
4. Beirut - Nantes
5. Interpol - NYC
+6. Blur - London Loves