tiistai 14. lokakuuta 2014

Lehdet putoavat puista, Pingisklubi pysyy!

Lehdet putoavat puista ja maisemat muuttuvat, mutta Pingisklubi pysyy! Lokakuun viimeinen keskiviikko 29.10. saamme vieraaksi muun muassa Risto-yhtyeessä soittavat Ninni Luhtasaaren ja Tuomas Erikssonin. Tässä heidän ennakkofiiliksiään ennen Pingisklubia, olkaa hyvät!


Risto-keikalla tänä syksynä Ninnin ja Tuomaksen kuvasi Jesse Keinonen.

Minkä verran olette tehneet dj-keikkoja ja mitkä ovat mieleenpainuvimmat muistot?
Ninni: Kerran olin vieraan pariskunnan hääjuhlissa, jossa piti soittaa parikin kertaa Riston Diskopallo (silloin en ollut vielä saanut pestiä bändissä, he). Muuten tiskijukkakokemukseni on aika vaatimaton. Muutama kerta Klubin aamiaisklubilla ja parit kerrat ravintola 931:ssä.
Tuomas: Ensimmäisen dj-keikkani olen soittanut kotikyläni nuorisotalon Diskossa vuonna 1994. Olin kaverini kanssa legendaarisen DJ-NITE:n dj-kurssilla Kuopiossa ja tämän myötä vastuu levyjen soitosta sälytettiin meidän harteillemme. Tuolloin diskoja järjestettiin kotikylälläni noin kerran kuussa ja parin vuoden ajan hoidimme pestiä, kunnes annoimme tilaa nuoremmille. Olimmehan jo menossa lukioon.
Pitkän tauon jälkeen tein dj-comebackin aamiaisklubilla vuonna 2011 ja olen siitä lähtien soittanut siellä pari kertaa vuodessa. Aamiaisklubi on mielestäni hieno konsepti ja ns. pehmeä lasku tällaiselle pitkän tauon pitäneelle dj:lle. On saanut soittaa musiikkia laidasta laitaan ilman aasinsiltoja. Nyt Pingisklubin myötä ovat täysin uudet haasteet edessä.

Millaisia muistoja teillä on pingiksestä?
Ninni: Lapsena oon jossain seurakunnan leirillä opetellut lajin saloja, mutta sittemmin lupaavana alkanut harrastus jäi. Satunnaiset kerrat oon tällä teidän Pingisklubilla päässyt loppukahinoihin asti! En tosin muista oonko kertaakaan voittanut kuiteskaan.
Tuomas:
Varhaisimmat pingismuistoni ovat 80-luvun lopulta. Isäni työpaikalla oli pingispöytä ja kävimme siellä pelaamassa usein, kun muutamaa vuotta vanhempi serkkuni Petrus oli käymässä. Ollessani yläasteella myös kotikyläni nuorisotalo tarjosi puitteet pingiksen peluulle. Forrest Gumpin innoittamana rytmitimme nuorisotalon stereoista kantautuvia Radiomafian ohjelmia pingispallon autuaallisella äänellä. Stiga-merkkiin kasvoi vahva luottamus noina vuosina.

Millaiset odotukset teillä on tulevasta Pingisklubista?
 

Ninni: SUURET. Hurjat bailut. Kova meno. Näitä ootan.
Tuomas: Toivon tulevalta Pingisklubilta suurta yleisöryntäystä ja ennen kaikkea yleisöltä avointa mieltä. Hienoa olisi myös itse ehtiä pelaamaan edes vähän.

Teillä on molemmilla useampia bändejä, joissa soitatte. Mikä on teille nyt ajankohtaista ja millaisia suunnitelmia teillä on
loppuvuodelle musiikillisesti ja taiteellisesti muutenkin?
Ninni: Koska vietän vielä äitiyslomaa pienen poikasen kera kotosalla, mulla on Ninni Forever Band ja Pintandwefall toistaiseksi tauolla. Ristoon saattoi helpommin hypätä mukaan, joten se tarjoaa vaihtelua kodin neljän seinän sijaan. Loppuvuodelle on siis vielä muutamat Risto-keikat tiedossa. Pian aion kuitenkin pyyhkiä pölyt pöytälaatikkodemojen päältä, ja alan työstämään seuraavaa soololevyä. Muuten vaan taiteellisesti mulla on myös suunnitteilla ensi vuoden lopulle suihkulähdetaidenäyttely, jonka luonnoksia hioskelen.
Tuomas:
Viime syksynä kaksi bändiä, joissa soitin pisti ns. "pillit pussiin" (Rubik ja PMMP toim. huom.), joten tällä hetkellä en vakituisesti keikkaile kuin Riston kanssa. Syksyn klubirundi on päällä, joten keikkailemme nyt joka viikonloppu joulukuun alkuun saakka.

Jos pelaisitte kahdestaan pingistä, miten pallo pomppisi?
Ninni: Armottomasti.
Tuomas: Jos pelaisimme Ninnin kanssa, pelistä tulisi mitä luultavimmin hyvin tasainen, intensiivinen ja nopeatempoinen. Ninnin samurain keskittymiskyky, nopea reagointi ja rohkea heittäytyminen soittaessa ei voisi olla näkymättä hänen palaamisessaan. Minulle jäisi vain yksi vaihtoehto. Joutuisin kaivamaan naftaliinista Koillis-Savossa 90-luvun alussa kauhua kylväneen, lähes myyttisiin mittoihin kohonneen alakierresyöttöni. Siihen on Chuck Norrisinkin hankala vastata.

Top 5 -biisit, jotka aiotte Pigisklubilla soittaa ja miksi?
Ninnin top 5
– Chairliftin Amanaemonesia, koska se on upea popkappale, joka alkaa sanoilla "You lost your focus, but I've got a plan for it". Se sopii mainiosti siis pingiksen kilpahenkiseen tunnelmaan.
– Kollaa Kestään Syksy. Mää ainakin ryysään aina tanssilattialle sen soidessa. Ja koska syksy.
– Jotain Sultansia ehkä alkuillasta.
– Mohammed Rafin Jaan Pehchaan Ho (bollywood-musaa elokuvasta Gumnaam). Absurdin upeaa rokkia ja rytmittää oivasti myös pingiä ja pongia.
– Dead Moonin It's OK, koska kyl jotain Dead Moonia on pakko soittaa.


Tuomaksen top 5 -biisit satunnaisessa järjestyksessä:

– The Litter: Action woman
– Kenny Loggins: Danger Zone
– Paul Simon: Graceland
– Scotty & Lorna Bennet: Skank In Bed
– Frank Stallone: Far From Over
Mielestäni kaikki nämä biisit ovat aivan loistavia, eivätkä tässä vaiheessa suurempia perusteluja kaipaa. Tulkaa kuulemaan, niin ymmärrätte mistä on kyse.

Aivan! Tulkaa keskiviikkona 29. lokakuuta kuulemaan, mistä kaksikon biisivalinnoissa on kyse ja mitä kaikkea muuta he illan mittaan soittavatkaan. Eikä sovi unohtaa illan toista pääasiaa eli ryhmäpingistä! Mailoja saa lainaan ilmaiseksi, ja kaikkien pelaajien kesken arvomme levypalkintoja. Ilta alkaa klo 21 ja sisään pääsee ilmaiseksi klo 21–22, sen jälkeen narikan hinnalla 2 euroa.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Pingisklubin syksy pyörähti käyntiin vauhdikkaasti

Syyskuussa Pingisklubi uhmasi fysiikan lakeja olemalla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Teimme uuden aluevaltauksen, kun kävimme vierailulla Oulussa. Lukukauden avajaisbileissä Vulcanaliassa vedimme opiskelijat ryhmäpingiksen pyörteisiin. Myös Tampereella sukelsimme opiskelijoiden joukkoon, kun Pingisklubi järjestettiin osana Tamyn Kaupunkisuunnistusta.

Syksyn saapuessa olemme muistelleet haikeina myös viime kesää. Oheisella videolla fiilistellään festareilla ja klubeilla ympäri Suomea reissunnutta Älä pingistele yksin -kiertuetta. Kurkkaa miten rento ja kuuma meno oli ja bongaa videolta itsesi tai kaverisi.



Kiitos, kun jengi, kun olette innolla mukana. Hauskuus, pingistely ja hyvän musiikin tahtiin tanssiminen ei ota loppuakseen. Tässä on Pingisklubin loppuvuoden päivämäärät Tampereen Klubilla:

Ke 29.10.
Ke 12.11.
To 11.12.

Lokakuussa dj:inä ovat Ninni Luhtasaari ja Tuomas Eriksson. Ninni on tullut tutuksi muun muassa Pintandwefall-yhtyeestä ja Ninni Forever Band -soolostaan. Multi-instrumentalisti-Tuomas puolestaan on on keikkaillut paljon esimerkiksi Parisin Kevään, PMMP:n ja Rubikin keikoilla. Nykyisin hän soittaa muun muassa Tytär-yhtyeessä. Nyt he molemmat ovat Risto-yhtyeen riveissä.

Pingisklubin menoa kannattaa seurata blogin lisäksi myös Pingisklubin sivuilta Facebookista. Instagramissa ja Twitterissä Pingisklubin pariin löytää hashtagilla #Pingisklubi.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Eka kerta Oulussa lähestyy – tässä ennakkotunnelmia!

Keskiviikkona koittaa Pingisklubin ensimmäinen kerta Oulussa, kun olemme osa OYY:n opiskelijajuhlaa Vulcanaliaa. On kunnia saada dj:ksi useita klubeja Oulussa pyörittänyt ja pyörittävä Juhani Oivo eli dj Jayday aka dj Jay Honey, jonka soittoa voi kuulla tavallisesti muun muassa Cosmic Shuffle -klubilla Never Grow Oldissa ja Alataajuus-radio-ohjelmassa Bassolla sekä Alataajuus-klubilla 45 Specialissa. Tuttuun tapaan utelimme hieman tulevan illan biisitarjonnasta sekä vähän muustakin.


Dj Jay Honey lupaa Pingisklubin iltaan monet sfäärit. Kuva: Henna Perkiö.

Sinulla on pitkä kokemus dj-hommista. Mikä on paras muistosi dj-keikoilta?
Parasta kokemusta on aika vaikia eritellä. Vuosien varrelle mahtuu niin hyviä ku huonojakin kokemuksia. Skandaalinkärysiä tarinoitaki ois, mutta netti muistaa ikuisesti nii ei häpiä tässä kertoa. Aina on kuitenkin yleensä hyvä meininki, jos saa soittaa omasta mielestä timmiä musiikkia ja jengi diggaa.
 
Millaisia muistoja sinulla on pingiksestä?
Pingiksestä tulee vahvasti nostalginen fiilis. Kun olin kuudennella ja asuimme perheen kanssa Ranskassa, niin reissasimme ympäri Eurooppaa. Aina odotti mielissään camping-mestoja, missä oli pingispöytä. Isän kanssa pelasimme, ja se opetti miten lyödään kierteitä ja muuta. Siitä taidosta oli teininäkin hyötyä nuokkareilla ja muilla mestoilla pelatessa. Nyt ei oo tullu toviin harrastettua, mutta lämpimät muistot lajista on silti jäänyt.
 
Mitkä kolme discobiisiä aiot ainakin soittaa Oulun ensimmäisellä Pingisklubilla ja miksi?

– Clio: Eyes  
https://www.youtube.com/watch?v=IzBx52Btx_E
Kun luvassa on kolmen tunnin setti, niin siinä kerkeää varmasti käydä monet sfäärit ja genret läpi, mutta etukäteen suunnittelin soittavani ainakin diskoa. Oon ollut taas vaihteeksi aika italopäissään ja tää on yks kovimmista italoklassikoista mitä tiedän. Monesti italobiiseissä on aika kämäset vokaalit, mutta toisaalta siks just tykkäänkin niistä. Tämä on tosin kaikilla standardeilla mitattuna kingi biisi. Laatuvokaalit ja myös tausta erittäin kova. Kaikin puolin kampe siis! 

– Midnight Magic: Beam Me Up (Jacques Renault remix)  
https://www.youtube.com/watch?v=bb9dqgiB5dQ
Tää ei oo maailman uusin biisi tai muuta, mutta tämä oli kovassa soitossa jo kun remiksi julkastiin 2010. Kappale on jälleen hiipinyt takas omaan soittorepertuaariin. Jacques Renault on myös yksi Let's Play Housen pyörittäjistä. Se on luottoleibeli, jos tykkää semigeneerisestä, mutta laadukkaasta housesta. Tää biisi tosin on diskompaa menoa. Hyvä meno, mukava soittaa ja toimii ihmisten ilmoilla aina.

– Luminodisco: Diavolo Di Un Disco (Dj Fett Burger & Dj Grillo Wiener's Emosjonelle Runkering Mix) 
https://www.youtube.com/watch?v=4zuVANvuuKY
Edetään kronologisesti vanhimmasta uusimpaan. Diskoteema jatkuu artistin nimen osalta, mutta muuten tämä kappale ei välttämättä mahdu perinteisimmän genremääritelmän sisälle. Oon Sex Tags -leibelin juttujen fani ja esimerkiksi dj Sotofettin ja dj Fett Burgerin julkasut tulee aina tsekattua ja tilattua oikeastaan melkein kaikki mitä vaan vastaan tulee. Biisi ei oo mitenkään erityisen suoraviivanen tai muuten ihan perusparametrien mukainen tanssihitti, mutta ehkä tässä on jotain primitiivistä rytmiikka joka puhuttelee, sillä jostain syystä mun vakkari-illoissa Never Grow Oldissa tää biisi on saanu joka kerta jengin täysin irti. Tanssimusaa on muutenkin joskus outo esitellä erikseen yksinäisinä biiseinä kontekstinsa ulkopuolella. Ne on kuitenkin klubilla yhtenä osana kokonaisuutta. Tää on joka tapauksessa siisti kymmenen minuutin trippi ja vois tsekata, miten tää toimii Vulcanian yhteydessä.

Pingisklubi siis keskiviikkona 10. syyskuuta kello 20–23 Toppilan Möljällä Vulcanaliassa. Tapahtumaan on vapaa pääsy, ja pingismailat saa meiltä ilmaiseksi lainaan. Nähhään Möljällä!


tiistai 2. syyskuuta 2014

Meistä on moneksi: ryhmäpingistä pelataan 10.9. sekä Oulussa että Tampereella!

Kesällä pääsimme vauhtiin Suomen kiertämisessä, joten miksi lopettaa? Emme aiokaan, vaan suuntaamme syyskuussa Tampereen lisäksi Ouluun! 

Olemme mukana Vulcanaliassa eli Oulun yliopiston ylioppilaskunnan syksyn avajaiskarkeloissa keskiviikkona 10. syyskuuta. Mukaan otamme oululaisen tiskijukkakonkarin dj Jay Honeyn aka dj Jayday (Alataajuus/Bassoradio).

Muuta ohjelma Vulcanaliassa tarjoavat Raappana, Lieke, Teekkaritorvet ja dj Imad. Tapahtumasta löytyy lisätietoja tästä.

Emme hylkää myöskään kotipesäämme Tampereen Klubia, vaan teemme tuplaantumistempun. Ymmärrettävistä syistä suosittua klubiamme halutaan buukata joka suunnalle.

Ryhmäpingis pyörii Tampereen ylioppilaskunnan Tamyn järjestämän kaupunkisuunnituksen päätösbileissä niinikään 10. syyskuuta. Musiikista vastaa Hang The DJ -kollektiivista tuttu dj Sami, joten menevät rytmit pingiksenpeluun aikana ja sen jälkeen tanssilattialla on taattu. Kaupukisuunnistuksesta saa lisäinfoa tästä.

Pingisklubi on Tampereelta lähtöisin oleva ryhmäpingikseen ja vaihtuviin dj:ihin erikoistunut klubi, jota järjestetään noin kerran kuussa. Olemme innostuneet tekemään vierailuja ympäri Suomen, joten seuraa meitä täällä blogissa, Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa, jotta pysyt parhaiten mukana menossa. Mailathan meiltä saa aina ilmaiseksi lainaan, joten vauhdikkaaseen baariurheilulajiin osallistuminen on helppoa. Nähdään!

maanantai 18. elokuuta 2014

Ryhmäpingis ihastutti ympäri Suomen

Niin se aika rientää ja Älä pingistele yksin -kesäkiertue vuosimallia 2014 on pingistelty. Älyttömän kivaa oli! Loppuhuipennuksena koimme Flow'n, jossa ryhmäpingisrinki pyöri parhaimmillaan kahdessa pöydässä yhtä aikaa. Huisia!

Ennen Flow'ta pääsimme kokemaan pingispöydän roudaamisen ravintola Kaikusta Fleminginkadulle, josta pöytä oli lainassa Kaikun Keskiviikko-klubin vierailullamme. Pari pysäkinväliä menimme ratikalla, kuten kuvasta näkee. Ihanasti saimme apua matkalla tuntemattomilta ihmisiltä. Kiitos ja mahtavaa, että on olemassa auttavaista jengiä!



Tässä tunnelmia Flow'sta:



ÄLÄ PINGISTELE YKSIN -KIERTUE 2014
26.–27.6. Bättre Folk, Hailuoto
3.7. Klubi, Tampere
5.–6.7. Ruisrock, Turku
12.–13.7. Ilosaari, Joensuu
6.8. Kaikun Keskiviikko, Helsinki
9.–10.8. Flow Festival, Helsinki 

Menoa kannattaa seurata blogin lisäksi myös Pingisklubin sivuilta Facebookista
. Instagramissa ja Twitterissä Pingisklubin pariin löytää hashtagilla #Pingisklubi.


perjantai 8. elokuuta 2014

Hyppää rinkiin, kun Pingisklubi tuo ryhmäpingiksen Flow'hun

Pingisklubin ensimmäinen vierailu Helsinkiin alkoi tyylikkäästi Kaikun Keskiviikko-klubilta 6. elokuuta. Kiitos jengi, uusi baariurheilulaji otettiin ilolla vastaan. Jatkakaamme samaan malliin Flow Festivalilla tänä viikonloppuna. Myös Nyt-liite päätti ottaa selvää, mitä kummaa on ryhmäpingis. Se on parasta kesäpäivän ajanvietettä loistavan musiikin kaikuessa taustalla, tietenkin.

Kaikussa ryhmäpingis innoitti pelaajat niin vauhdikkaaseen menoon, että pingispallo kimpoili välillä katon kautta kohti pahaa aavistamattomia sivustaseuraajia. Ilta ei mennyt liian kilpailuhenkiseksi, kun tanssilattialle oli säästetty myös tilaa musiikin tahdissa keinahtelemiseen. Keskiviikko-klubin dj-isännät Aleksi, Feniks ja Ottopetteri pitivät tunnelman hikisenä aina valomerkkiin saakka.

Flow'ssa ryhmäpingistä pääsee pelaamaan lauantaina ja sunnuntaina kello 16-19. Pingispöydät löytyvät erikoisolutbaarin vierestä Lämpiön takaa. Alue on tehty tunnelmalliseksi nurmikon ja löhötuolien avulla, joten pingismatsien välissä on helppo huoahtaa. Musiikki kuuluu alueelle Samppanjabaarista.

Pingisklubilta saa mailoja lainaan ja pelaaminen ei maksa mitään, eli tervetuloa rohkeasti kokeilemaan. Meillä ei lasketa voittajia, vaan pidetään hauskaa. Mailatyttömme neuvovat kyllä, jos pelin säännöt ovat vielä hakusessa. Älä pingistele yksin -kesäkiertue on valloittanut festivaaleja ja klubeja ympäri Suomen. Nyt on aika juhlia kiertueen viimeisiä päiviä komeasti ennen kuin palaamme kotipesäämme Tampereelle. Nähdään Suvilahdessa!




ÄLÄ PINGISTELE YKSIN -KIERTUE 2014

26.–27.6. Bättre Folk, Hailuoto
3.7. Klubi, Tampere
5.–6.7. Ruisrock, Turku
12.–13.7. Ilosaari, Joensuu
6.8. Kaikun Keskiviikko, Helsinki
9.–10.8. Flow Festival, Helsinki

Menoa kannattaa seurata blogin lisäksi myös Pingisklubin sivuilta Facebookista. Instagramissa ja Twitterissä Pingisklubin pariin löytää hashtagilla #Pingisklubi.

maanantai 4. elokuuta 2014

Helsinki otetaan haltuun ryhmäpingiksellä

Reilut kaksi vuotta olemme järjestäneet Pingisklubia ja useita kertoja meiltä, Tampereella kotipesäämme pitävältä klubilta on kysytty, milloin tuomme ryhmäpingiksen Helsinkiin. Tänä keskiviikkona 6.8. tuo aika koittaa, kun pääsemme vierailemaan Kaikun KESKIVIIKKO-klubille. Emmekä aio saada Helsingistä tarpeeksemme, sillä elokuinen viikko jatkuu ryhmäpingiksen pyörteissä Flow'ssa lauantaina ja sunnuntaina.

Ottopetteri ja Skenikswee Kaikun KESKIVIIKKO-klubin avajaisissa.

Kaiku mielessämme kyselimme KESKIVIIKKO-klubin isänniltä, mitä kuudes elokuuta mahtaa tuoda tullessaan. Dj Aleksin ja Skenikswee eli Feniks ovat vierailleet Pingisklubilla aiemmin ja nyt meidät on kutsuttu vastavierailulle heidän tontilleen.

Feniks ja Aleksi, millaiset fiilikset teille on jäänyt aiemmista Pingisklubi-keikoistanne?
Feniks: Hyvät fiilikset on jäänyt aiemmista kerroista, Pingisklubin konsepti on erittäin toimiva - saman illan aikana saa soitella rentoa taustamusaa pingikselle ja tansittaa jengiä pelien jälkeen.
Aleksi: Pingisklubi-keikat on olleet aina jees.

Dj Aleksi on ollut Pingisklubin vieraana niin Tampereen Klubilla kuin Ruisrockissa. KESKIVIIKKO-klubin kolmannen isännän Ottopetterin kanssa Pingisklubi pääsee paiskaamaan kättä nyt ensimmäistä kertaa.

Ottopetteri, olet kolmas voima KESKIVIIKKO-klubin takana ja sinua emme ole vielä Pingisklubin kävijöille esitelleet. Milloin ja missä heitit ekan dj-keikkasi ja miten se meni?
Ottopetteri: Ekat dj keikat oli jotain meidän Pasa-bändimme dj-settejä Bar Roskassa ja LeBonkissa. Niissä soitimme Feniksin ja muiden kanssa omia levyjä. Nykyää tajuaa, että eihän ne levyt ole edes hyviä. Yllättävän hyvin ne ensimmäiset dj-keikat meni, kun meidät opastettiin alkuun.

Millaisia muistoja sinulla on ryhmäpingiksestä?
Ottopetteri: Ryhmäpingistä ei ole tullu hirveesti pelattua, mutta meidän lukiossa oli aulassa pingispöydät. Yhtenä vuotena tuli pelattua melkein pelkästää pingistä ja aika vähän koulua käytyä.

Olette kaikki kolme konkareita dj-hommissa. Miten löysitte toisenne ja päätitte laittaa KESKIVIIKON pystyyn Kaikuun? 
Feniks: Oton kanssa ollaan pyöritelty klubeja pitemmän aikaa ja toki jotain yhteisiä hommia duunattu myös Aleksin kanssa. Kesän lähestyessä päätimme, että tehdään nyt ihmeessä yhdessä klubi kun tässä kaikki hyviä jätkiä ollaan.

Millaiset odotukset teillä on Keskiviikon ja Pingisklubin yhteisillasta? 
Feniks: odotukset ovat toki korkealla, koska KESKIVIIKKO-klubi on lähtenyt hyvin pyörimään. siihen vielä pingismenot pääle niin avot!

Ottopetteri, kerro Top 5 -biisit, jotka aiot soittaa ja miksi?

1. Klubi77 – Love 2. Shooting Stars – Bag Raiders 3. Sima – Tanssilattialla 4. Clean Bandit – Extraordinary 5. Tina Turner – How Will I Know (Oliver Nelson Remix)
Tossa mun Top 5, mutta paremmuusjärjestystä ei pysty sanomaan. Puhtaasti vaan biisit, mitä tekee ite mieli tanssia täysillä.

Jos te kolme klubin isäntää ja dj:itä pelaisitte keskenään ryhmäpingistä, miten siinä kävisi?
Feniks: Aleksin pelitaidoista en tiedä, mutta Otolla on ainakin ennen pysynyt maila aika hyvin kädessä, joten vastaan, että tiukkaan tasapeliin päättyisi meidän kolmen kesken.
Ottopetteri: Joo, ei siitä mikään tasapeli tule. Voittaisin Fenan vaikka väärällä kädellä. Aleksia en ole nähny pelaavan, mutta veikkaan, että Aleksia vastaan joutusin pelaamaan oikealla, eli vasemmalla kädellä.
Aleksi: Takuulla voitan Fenan ja Oton pingiksessä.
Feniks: Haaste on selkeästi heitetty!


Saas nähdä, miten dj-kolmikon kisailussa käy. Tervetuloa Kaikuun keskiviikkona 6. elokuuta ottamaan selvää ja vaikka voittamaan nämä uhoavat dj:t ryhmäpingiksessä. Mailan saa lainaan ilmaiseksi ja lisäksi arvomme kaikkien peliin osallistuneiden kesken levypalkintoja. Älä missaa, kun baariurheilun kuninkuuslaji saapuu Helsinkiin! Tästä tulee hieno ping pong show!

Tapahtuman omalle sivulle pääset tästä.