Pingisklubin ensimmäinen vuosi
päätetään 80-luvun tunnelmiin. Tiistaina 18. joulukuuta Tampereen Klubin dj-pönttöön astelevat
Dynamiitti-Make ja Satellite S.A.M.,
joista ensin mainittu nähtiin jo kesällä klubillamme pyörittelemässä levyjä.
”Korkeammat voimat johdattivat
kaupungin komeimmat ja koleimmat kundit yhteen”, kertoo Satellite S.A.M.
kaksikon yhteisen dj-polun ensiaskelista.
Dynamiitti-Make kertoo dj-puuhien
olevan hyvä harrastus, jossa yhdistyvät hänen kaksi suosikkiasiaansa: hyvä
musiikki ja maukas alkoholi.
”Eikä tietenkään unohdeta
tanssivia tyttöjä.”
Vuoden viimeisellä Pingisklubilla
Dynamiitti-Make aikoo soittaa 80-luvun jytää, synapoppia, italoa ja
klassikkohittejä.
”Pelaajat viedään aikakoneella
Miamin syntisille neonvärisille kaduille kokaiinihuuruihin ja Testarossan
jylinään”, hän lupaa.
Satellite S.A.M. on samoilla
linjoilla. Nimittäin hänelläkin on suunnitelmissa soittaa italoa ja synat tulevat
päihittämään kitarat.
”Aiomme soittaa aidosti hyviä
biisejä, ei mitään ysäripaskaa.”
Parasta kasarilla
Dynamiitti-Maken mielestä olivat suuret tunteet ja party all the time -asenne.
”80-luvulla kaikki oli
yksinkertaisempaa, hyvä oli hyvää ja paha pahaa. Stallonen elokuvista sai
moraalikoodin ja Miami Vice määritteli, mikä on coolia eikä Star Wars -trilogiaa
oltu vielä raiskattu”, Dynamiitti-Make laukoo.
Dj-kaksikon toinen puolisko sen
sijaan tuumaa, että parasta 80-luvulla oivat rumpusoundit, Pet Shop Boys,
viattomuus ja mimmit. Tosin hän lisää: ”Kai. Mä en muista koko 80-luvusta
mitään, kun olin niin sekaisin.”
Dj-kaksikko on kertonut soittavansa myös välihitaita. Mitä nämä supersuositut
välihitaat ovat ja miten niistä saa eniten irti?
Dynamiitti-Maken mukaan välihitaat on tietysti
hitaita biisejä, joiden aikana on syytä hakea omaa seksuaalista
suuntautumistaan miellyttävä kumppani läheiseen kontaktiin tanssilattialla.
Välihitaita ripotellaan pitkin iltaa sopiviin rakoihin.
"Välihitaat on ihana
tekosyy ja tekosyitä tarvitaan aina. Parhaan fiiliksen saa irti 2-3 biisin
hidaskimarasta, jonka aikana voi halutessaan vaihtaa kumppania", Satellite S.A.M. lisää.
Ryhmäpingiksen lisäksi Dynamiitti-Make muistuttaa, että myös tanssimalla voi saada hien pintaan.
"Baariurheilusta parasta on
tanssi - varsinkin hitaat - ja sitä tuleekin harrastettua aktiivisesti. Muuten
en urheile. En. Pingis toki on kivaa ja haaste on heitetty S.A.M.n suuntaan -
it´s on!"
S.A.M.in mukaan baariurheilulajeista etenkin koripallotanssi toimii
aina. Hän myös uskoo pärjäävänsä ryhmäpingiksessä.
"Viime kesänä mä pelasin viikon pingistä kadunmiesten kanssa Berliinissä,
joten väitän päihittäväni Dynyn mennen tullen. Välihitaat käyvät urheilusta,
kannattaa kokeilla."
Utelimme kasarin asiantuntijakaksikolta, miten pingispallo pomppii
kasarimusan tahtiin ja pomppiko se erilailla
1980-luvulla kuin nykypäivänä?
"80´s on kuin tehty
pingiksen peluuta varten. 80-luvulla pallo pomppi iloisemmin ja vapaammin,
vailla ironian häivääkään", Dynamiitti toteaa.
S.A.M. toivoo, että toivottavasti pallot
pomppii!
Lopuksi kinusimme molemmilta Top 5 biisit, joilla he ainakin aikovat meitä helliä.
Dj Dynamiitti-Make Top 5
1. George Michael - Careless Whisper
Supersuosittujen välihitaiden ehdoton klassikko.
2. Corey Hart - Sunglasses at night
Biisin aihe kiteyttää oman elämänasenteen. biisi itsessään tullut tutuksi vasta viime vuosina ja elämänlaatuni on osittain sen myötä noussut potenssiin 80.
3. Jan Hammer - Crockett´s Theme
Dyny & Satku-diskojen perinteinen aloitusbiisi.
4. Modern Talking - Geronimo´s Cadillac
Unohdettu klassikko, todella tunnistettava MT-soundi!
5. Xenon / Galaxy - Club Version
Cooleinta shittiä ever.
Dj Satellite S.A.M. Top 5
1. Bronski Beat - Smalltown Boy
"Mother will never understand
Why you had to leave
But the answers you seek
Will never be found at home
The love that you need
Will never be found at home"
Tää kertoo musta ja Dynystä ja siitä, kun me saavutaan Tampereelle. Me ollaan pienen kaupungin poikia. Meitä ei ymmärretä kotona.
2. Ken Laszlo – Hey Hey Guy
Kenillä on Streak and the Ravenin keikoilla aina nimi listalla, ihan vain varan vuoksi. Oon kateellinen yhdelle kaverille, jonka nimi on Diskomies, koska se on nähnyt Laszlon livenä jossain kotibileissä. Veti kuulemma playbackinä omia biisejään.
3. Grandmaster Flash - The Message
Mun kaveri Sami sanoi, että tässä räpätään mm. siitä, että kun ei oo rahaa, niin täytyy heittää lapsetkin roskikseen. Rankkaa. Mä luotan Samiin, koska oon kuullut, kun se räppää melkein koko biisin läpi.
4. Righeira - Vamos Ala Playa
Meidän kaveri DJ Toni The Beat sanoi, että mä ja Dynamiitti tullaan tästä sille mieleen. Niin me tullaan kyllä mullekin tästä mieleen.
5. Sade - Hang On To Your Love
Mä en tiedä olisinko valinnut tän vai Pet Shop Boysin Love Comes Quicklyn viidenneksi, mutta valitsin tän, koska Sade on tosi ihana ja sillä on niin hieno aikuinen meno!
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Pingisklubi loves Tummat Tunnit Klubilla tiistaina 18. joulukuuta kello 22 alkaen! Älä missaa!