perjantai 4. heinäkuuta 2014

Meritunnelma jatkuu Ruisrockissa kera SMOOD Sailing -dj:iden

Älä pingistele yksin -kiertueemme on korkannut kesän Hailuodon Bättre Folkissa ja hipannut synnyinsijoillaan Tampereen Klubilla. Heinäkuun ensimmäinen viikko on erikoishieno, kun ryhmäpingiksestä ja kuumasta musiikista saa nauttia Pingisklubin kanssa peräti kolmena päivänä!

Seuraavaksi kiertue kaartaa takaisin rannikolle, määränpäänä vehreä Turun Ruisrock. Siellä Pingisklubin löytää Artukaisen leirintäalueelta lauantaina ja sunnuntaina kello 11–14. Sinne mukaamme otamme SMOOD Sailing -dj:t eli dj Aleksin ja dj Shoulderpipen. Kaksikko soittaa musiikkia, jonka tahtiin pingistely sujuu kuin tanssi. Pingisklubi kyseli herrojen kuulumisia ennen hektistä viikonloppua.

Dj Aleksi ja dj Shoulderpipe luovat Ruisrockin viikonloppuaamupäiviin rennon pingismeiningin.
Olette jo konkareita dj-hommissa. Mikä oli eka dj-keikkanne ja mitä muistatte siitä? 
Axel: Huhhu aika tiukka kysymys. Eka keikka tais olla ala-asteen diskossa joskus ysikytluvun puolivälin jälkeen. Smurffien CD sisään, Bon Jovia sisään. Sitten otin luovaa taukoa ja palasin hommiin 2009. Ekat keikat silloin olivat jännittäviä, mutta todella palkitsevia. Moni asia meni pieleen, mutta jengi tanssi ja sai soittaa musiikkia josta nauttii. Kyllähän se koukutti saman tien.
Aleksi: Epäilemättä paha kysymys heti kärkeen. Mäkin oon soittanut ensimmäisen kerran muistaakseni ala- tai yläasteen diskossa, hitaat oli parhaita. Mutta varsinainen ensimmäinen keikka taisi olla 2010 helsinkiläisessä baarissa. Sen jälkeen keikkaa onkin riittänyt.

Millaisia muistoja teillä on (ryhmä)pingiksestä?
Axel: Edesmenneessä Ravintola Nollassa (RIP, sinua kaivaten Axel) oli ryhmäpingistä torstaisin aika usein. Menin ekan kerran pelaamaan ystäväni Henrin suostuttelemana. Kokemuksena se oli ihan mahtavaa, jengi oli niin avointa ja aidosti ihan hauskan ajan takia mestoilla eikä (pelkästään) vetämässä päätä täyteen. Tosi nasta tapa tutustua uusiin tyyppeihin ja nauttia pingiksen iloista.
Aleksi: Hymyn korviin nostattava kokemukseni ryhmäpingiksestä on täysin Pingisklubin ansiota. Kiitos 20.2. klo 21-03:30, oli ihan mielettömän hauskaa ja hyvä meno! Parasta ryhmäpingiksessä on se, että jengi pystyy heti illan aluksi (tai aamun aluksi leirintäalueella) tutustumaan toisiinsa Tinderiäkin luultavasti paremmalla tavalla.

Mitä odotuksia teillä on Ruisrockista, millaiseen tunnelmaan aiotte viedä pingistelijät?   
Axel: No aamutuimaan sporttinen startti. Ei mitään fitnesshittejä, vaan aidosti herättävää musaa. Genrerajoilla heitetään vesilintua. Itse ainakin aion tarjoilla groovea lattareista, bouncea amerikasta, ikivihreitä sekä äiti Afrikan helmiä. Lopullinen kokonaisuus muodostuu hetkessä.
Aleksi: Aamu lerintäalueella, tunnelma kuin saharassa. Tohon sopii mun mielestä aidosti rento meno, ehkä iltapäivää kohti hiukan tempoa nostattaen. Parasta on, kun jengi tajuaa, että paras tapa saada päivä käyntiin on lähteä liikkeelle ja tulla pingistelemään. Ja tanssimaan. Meinaan soittaa sitä musaa, mikä tuntuu hyvältä.

Axelin top 5 -biisiä, jotka ainakin kuullaan: 
1. Jorge Chafey - Cupido Online (Skeptic Remix), koska jos itse heräilisin festareilla pingiksen tahtiin, haluisin just tän raidan soivan taustalla. Ja myös koska aivan törkee groove. 
2. Die Antwoort - Diz Iz Why I’m Hot (Frikstailers Remix), koska Dei Antwoort + Frikstailers on vaan aivan liian upee combo.
3. SchoolBoy Q - Collard Greens ft. Kendrick Lamar, koska se on hypnoottisinta uutta hip hoppia mitä tiedän ja myös siksi, koska Ruisrockin Pingisklubit on mulle harvinainen mahdollisuus soittaa myös hip hoppia.
4. Sheffield Boys - Best Coast, koska ollaan maamme parhaalla rannikolla.
5. Cola & Jimmu - Open Up Your Chakra, koska aina kannattaa avata chakra ja vapautua. Festarit ja vapautuminen on parasta mitä voi housut jalassa tehdä. Se saattaa jopa johtaa toimintaan, missä housuja ei tarvita.

Aleksin top 5 -biisiä, jotka ainakin kuullaan:
1. Teflon Brothers - Skippaa Duunit, koska kesä.
2. VG+ - Näänks Mä Unta, koska kesä.
3. Sister Nancy - Bam Bam, koska kesä.
4. Henrik Schwarz, Amampondo - I Exist Because Of You (Dixon’s Stripped Down Version), koska kesä.
5. Poly Sone  - Comfort Zone (Feat. Kade), koska kesä.

Jos pelaisitte keskenänne pingistä, mitä kävisi?
Axel: Itsehän näen pöydän laidan yli toisin kuin Aleksi, mutta koska en tarvitse voittoja tietääkseni olevani voittaja, antaisin Aleksin voittaa. Jos kuitenkin sattuisin voittamaan vahingossa, omistaisin voittoni kaikille joilla on chakrat auki Ruississa.
Aleksi: Noh, luulen kyllä, et homma olis ihan selkee. Meille tulis tasapeli. Mä puolestani omistaisin mahdollisen voittoni kaikille, ketkä tanssii ruissilauantaina Blankossa pöydillä.

Tämän SMOOD-kaksikon voi nähdä Ruisrockin aikaan Turussa Pingisklubin lisäksi myös lauantaina Blankossa kello 22–03!

ÄLÄ PINGISTELE YKSIN -KIERTUE 2014
26.–27.6. Bättre Folk, Hailuoto
3.7. Klubi, Tampere
5.–6.7. Ruisrock, Turku
12.–13.7. Ilosaari, Joensuu
6.8. Kaikun Keskiviikko, Helsinki
9.–10.8. Flow Festival, Helsinki
Menoa kannattaa seurata blogin lisäksi myös Pingisklubin sivuilta Facebookista. Instagramissa ja Twitterissä Pingisklubin pariin löytää hashtagilla #Pingisklubi.